Launtain alkajaisiksi suunnattiin Pariisin messukeskukselle hakemaan juoksunumeroa. Ihmeellistä, miten onnelliseksi voikaan yhden kirjekuoren saamisesta tulla! Numerolapun saamisen jälkeen kierreltiin vielä vähän aikaa messuhallissa, kuolattiin hetki Suunnon uutta Ambitia (tai lähinnä minä kuolasin, miestä ei voisi vähempää kiinnostaa) ja katseltiin Euroopan juoksukisoja sillä silmällä. Harmi vaan, kun lasten koulunkäynti sotkee hyviä lomailusuunnitelmia.
Messukeskukselta lähdettiin ihmettelemään Pariisin nähtävyyksiä loppupäiväksi. Maratonia edeltävä päivähän pitäisi teoriassa ottaa rennosti jalkoja lepuuttaen, mutta se ei nyt ehkä toteutunut: Louvressa tuli muutama kilometri käveltyä, samoin kuin museolta hotellille palatessa. Onneksi illan runsas pasta-ateria (minun annokseni vastasi ehkä kahta normaalia annosta) sekä huolellinen venyttely auttoivat - sunnuntaina jalat tuntuivat tuoreilta ja juoksuun valmiilta.
Sunnuntaiaamuna aloin heräillä viidestä lähtien puolen tunnin välein. 6:30 luovutin ja nousin ylös; kylppärissä oli hyvä syödä aamupalaa ja lueskella miehen ja Miss Rimppakintun vedellessä vielä sikeitä. 7:30 olikin jo aika lähteä kohti Riemukaarta ja starttiviivaa - tosin ihan ilman kompastuksia ei matka sujunut, sillä alkuun en päässyt edes lukitusta hotellin ulko-ovesta ulos (portieeri avaimineen onneksi löytyi alakerran aamupalasalista) ja metrossa hyppäsin ensin väärään suuntaan kulkevaan junaan.
Kahdeksan aikoihin olin jo kuitenkin oikeassa paikassa, ja sitten vain odoteltiin. 8:45 pääsivät huippujuoksijat matkaan, mutta ikävä kyllä oma odottelu vielä jatkui ja vasta vähän yhdeksän jälkeen päästettiin minun lähtökarsinastani väki juoksemaan. Ensimmäisten kilometrien juoksu tuntuikin kovin kankealta kylmässä kangistuneiden lihasten takia, mutta jo Louvren kohdalla alkoi juoksu jo sujua ja 3:45 -jänisten seuraaminen tuntui helpolta.
Parinkympin jälkeen jänikset kuitenkin menivät menojaan ja minun juoksuni jatkui omaan tahtiin. Tuossa vaiheessa ajatus kävelystä alkoi jo tuntua sangen houkuttelevalta, mutta toistaiseksi sain vielä piiskatuksi itseni juoksemaan: kolmenkympin jälkeen saisin ottaa mukaan kävelyosuuksia, jos oikein pahalta tuntuisi. Onneksi tuossa vaiheessa kadun varret olivat myös täynnä katsojia, joiden kannustuksesta sai lisää energiaa - ja mikä tärkeintä, kannustajien joukosta löytyivät myös oma mies ja kuopus.
Boulognen metsään saavuttaessa oli pakko jo vaihtaa välillä kävelyksi. Tuossa vaiheessa myös alkoi kellon armoton tarkkailu: ykköstavoite, eli 3:45 oli jo kauan aikaa sitten heitetty romukoppaan, mutta kakkostavoite eli neljän tunnin alitus oli vielä saavutettaessa. Kilometrien karttuessa olikin hyvä laskella juoksu-/kävelysuhteen osuuksia tämän tavoitteen saavuttamiseksi - kaksi mailia ennen maalia tuntui jo varsin makealta, kun siinä vaiheessa tajusi pääsevänsä alle neljän tunnin vaikka kävellen! Loppumatkaa en sentään kuitenkaan kävellyt, vaan loppusuoralla sain jopa vedetyksi jonkinlaisen loppukirin. Maaliinsaapumiseni mies ja kuopus valitettavasti missasivat, mutta omasta mielestä loppukirini oli vähintään yhtä lennokas kuin Winged Victory of Samothracen patsaalla.
Maaliin saavuttua olikin helppo hymyillä. Mies ja kuopuskin löytyivät yllättävän helposti (tai pikemminkin he löysivät minut: istumpaikan löydettyäni en siitä nimittäin helpolla suostunut nousemaan). Suklaan ja urheilujuoman voimalla käpöteltiin kuitenkin hiljaksiin poseerauskuvia ottamaan Riemukaarelle; pitihän sitä voitonhetki ikuistaa Pariisin tärkeimpien nähtävyyksien edustalla. Eiffel-tornikin nimittäin näkyy taustalla, kun oikein tihrustaa.
Loppuloma olikin sitten perinteistä nähtävyyksien kiertelyä. Seuraavan maratonin varalle kannattaa kuitenkin laittaa itselle muistiin mäkien välttäminen heti maratonin jälkeen: Montmarten ylämäet, ja etenkin alaspäin johtavat rappuset olivat hallaa polville.
Polvien kipeytymistä ja ykköstavoitteen jäämistä lukuunottamatta olen kuitenkin reissuun hyvin tyytyväinen. Taskuun varatut energiakarkit toimivat hyvin, neste imetyi eikä maha kiukutellut juoksun aikana lainkaan. Maratonia juostessa pääsi myös näkemään sitä Pariisia joka muuten olisi jäänyt näkemättä: Vincennesin metsä ei todellakaan ollut minulla minään ykköskohteena tälle viikonlopulle, mutta reitin osuuksista se oli juostessa ehkä kaikkein mielenkiintoisin. Lisäksi hotellivalinta osui nappiin; Hotelli Edouard VI oli meidän kannaltamme loistavalla paikalla, huone siisti ja palvelu todella ystävällistä. Tämän viikonlopun perusteella pariisilaisten tarunhohtoinen töykeys tuntuukin todella vain tarulta: minne tahansa mentiinkin, niin joka paikassa saatiin todella ystävällistä palvelua, ihan jopa englanniksi.
Vaikka tällä kokemuksella voisinkin Pariisiin lähteä vielä uudestaan, niin Pariisin maratonille en enää uudestaan lähde. Englannin loistavasti järjestettyihin juoksutapahtumiin jo tottuneena Pariisin hinta-laatusuhde on huono, ja järjestelyihin liittyvät pienet asiat häiritsivät juoksua todella paljon - välillä pääsi rauhassa juoksemaan leveää baanaa omassa tahdissa, mutta välillä juoksijoille varattu käytävä oli vain pari metriä katsojamuurien välillä. Noille juoksijamassoille moinen tila on liian pieni, joten törmäilyiltä ja edessä juoksijan kannoille astumisilta oli vaikea välttyä, oman juoksurytmin häiriintymisestä puhumattakaan. Onneksi kisoja onkin maailma täynnä ja jokaiselle löytyy se oma, omaan juoksutyyliin sopiva tapahtuma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti