Henkilökohtaisesti kiroan hölkkä-sanan alimpaan hornantuuttiin lenkkeilyn yhteydessä. Jos omin jaloin edetessä molemmat jalat irtoavat samanaikaisesti maasta, on eteneminen juoksua nopeudesta ja sykkeestä riippumatta. Juoksutapahtumissa kävelykin lasketaan juoksuksi, jos valtaosan matkasta juoksee - kymppiä pitempään matkaa en ole koskaan tainnut kisoissa tiukkapipoisesti katsoen juosta mutta silti pää pystyssä sanon maratoneja ja ultria juosseeni.
Lauantaina tuli sitten yksi uusi ultra kolmen aikaisemmin juossun jatkoksi. Masokistin Unelma, tuo mitä osuvimmin nimetty tapahtuma! Kyseistä tapahtumaa tuntemattomille tiedoksi; kyseessä on sadan kilometrin juoksu joka juostaan vajaan parin kilometrin lenkkiä kiertäen. Maisemat eivät siis suuremmin vaihtele ja pitkästyminen on suurena uhkana ;)
Onneksi tosin näinkin yksinkertaiseen lenkkiin saa monenlaista maastoa mahtumaan. Tapahtumahan juostaan Paloheinässä eli valtaosa reitistä edetään metsässä, mutta tänä vuonna reitille osui myös peltomaisemaa. Täysin tasainenkaan reitti ei ole; parin metrin nousuja reitillä oli kolmisen kappaletta (+pari matalampaa kumparetta, jotka tosin loppumatkasta alkoivat tuntua Malminkartanon jätemäeltä kumpainenkin).
Lisäksi yhden ja saman kierroksen hinkkaamisessa on omatkin etunsa: mäet oppii muistamaan jo ekalla kierroksella, jolloin myöhemmin väsymyksen iskiessä pystyy psyykkaamaan itsensä juoksemaan aina seuraavan nousun alkuun asti; ylämäet tarjoavat siis myös tervetulleen hengähdystaon. Lisäksi tarjoilupisteen sijainnin tietää tarkalleen, ja kun vajaan kahden kilometrin välein pääsee juomapöydän ääreen riittää jokaisella kierroksella noin desin hörppy nestetasapainon ylläpitoon.
Itse kisa meni minulla pitkälti ennalta suunniteltua taktiikkaa noudattaen. Liikkeelle lähdin kevyellä pk-vauhdilla, ja alkuun kukin kierros meni noin 12 minuuttiin. Ensimmäiset 20 kierrosta tuntuivatkin hyvin helpoilta ja ennakkoon päätetty kävelykierros (kierros nro 21) tuntui pakkopullalta - tuon jälkeen juoksu taas maittoikin hyvin.
Hiljalleen vauhti kuitenkin hiljeni ja seuraava kävelykierros (kierros nro 31) tuntui jo hyvin tervetulleelta. Tuossa vaiheessa kilometrejäkin alkoi jo olla jokunen takana ja jalat jo hieman jäykät. Missään vaiheessa keskeyttäminen ei kuitenkaan käynyt mielessäkään - tosin voisin vaikka vannoa, että tuossa 30 kierroksen jälkeen joku kävi kääntelemässä kylttejä uusiin suuntiin sillä kierrokset alkoivat tuntua yhä pidemmiltä, samoin kuin mäet korkeammilta.
Näihin aikoihin Masokistin Unelma myös osottautui nimensä veroiseksi: ukkoskuuro osui kohdalle, ja vajaan parin tunnin ajan jouduttiin juoksemaan sateessa. Liikkeellä oli siis pysyttävä jos lämpimänä halusi pysyä. Onnekseni osan sateenajasta pääsin juoksemaan kolmen seuralaisen kanssa: varsinainen masokistikokelas ei paljoa puhua pukahtanut, kuten en kyllä minäkään enää tuossa vaiheessa, mutta jäniksiltä tuli onneksi juttua senkin edestä. Kovasti helpottaa juoksua kun kuuntelee toista eikä pysty keskittymään enää omaan väsymykseen tai särkeviin jalkoihin.
Onneksi sade taukosi juuri ennen maagisen 40 kierroksen täyttymistä ja viimeisellä kävelykierroksella oli jällleen poutaa. Tuossa vaiheessa maaliinpääsykin alkoi tuntua varmalta; 11 kierrostahan vaikka konttaisi! Konttaamaan en onneksi joutunut vaan viimeisille kierroksille sain taas seuraa - mummi ja tätini mies tulivat seuraamaan kisaa ja kiersivät lenkkiä pyörillään minun taapertaessani eteenpäin.
Loppuun vielä varsin lennokas loppukiri ja homma oli ohi! Sata kilometriä omin jaloin, suoritus josta olen hyvin ylpeä! Ja kyllä, sanon juosseeni nuo sata kilometriä vaikka mukana niitä kävelykierroksia olikin eikä keskinopeus (7'18/km) mitään besserwissereiden juoksukriteereitä täytäkään.
Parasta tässä lienee se, että pikkusiskokin tuntui jälleen saaneen ultrakärpäsen pureman. Lieköhän ensi kesänä juoksuseuraa ihan koko satasen matkalle? Tavoiteena kuitenkin minulla olisi MasU vielä kolme kertaa maaliin päästä ja Paloheinän Fakiirin kunniakas arvonimi saavuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti