lauantai 6. syyskuuta 2014

See you!


Nyt on sitten uudet matchaavat suosikkitakit äidillä ja tyttärellä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tosin vain minun piti saada uusi villatakki, mutta koska en oikein arvosta tiheystilkkujen neulomista piti ensimmäisen takin ollessa puolivälissä nöyrtyä ja luovuttaa takki esikoiselle.


Lankana ihan perus-Seiskaveikka. Neuletiheys siis näissä takeissa 20 silmukkaa per 10 cm, joten koon 30/32'' ohjetta seuraamalla tuli 9-vuotiaalle sopiva neule. Luonnollisesti tässä takissa on kaikki vyötärömuotoilut jätetty pois, lapsi kun tytär vielä on.


Napit ihan tyttären itsensä valitsemat. Hetken nikottelin valintaa mutta kun tytär valinnastaan niin varma oli, täytyi taipua. Mitä pidempään noita nyt olen katsellut, niin sitä enemmän myös tykkään - sopii hyvin meidän Peppi Pitkätossulle. 


Omassa takissa päädyin seuraamaan koko 42/44'' ihan vain arvioimalla kuinka monta silmukkaa pitäisi tyttären takkiin lisätä, jotta saisin sen itselleni kiinni. Edelleen neuletilkut ovat täysin yliarvostettuja; arvaamalla ne parhaat tulokset saadaan.



Kiinni menee eivätkä nappilistatkaan irvistele! Aivan loppuun asti ei koonarvausmetodi kuitenkaan toiminut, sillä hihoja aloittaessani huomasin niiden olevan aivan liian leveät. Hetken arvoin hihojen armottoman kavennuksen kanssa, mutta koska pussihihat eivät houkutelleet päädyin purkamaan vartalon kaarrokkeen puoliväliin ja neulomaan uusiksi. Tällä uusintakierroksilla lopetinkin hihalisäykset jo 19 lisäyskerroksen jälkeen, minkä jälkeen neuloin neljä kerrosta sileää sekä neljä kainalolisäyskerrosta; silmukoita näissä hihoissa 16 vähemmän kuin ohjeen mukaisissa hihoissa. Aika paljon sanon minä; 8 sentin ero on kuitenkin hihassa aikamoinen.


Huppuja(kin) kanssa jouduin hieman soveltamaan, todennäköisesti. Ohjetta ei juuri huppua neuloessa ollut käsillä joten sekä tyttären että omassa takissa muistelin ohjetta ja pistelin menemään sinne päin. En nyt tiedä tuliko sellainen kuin piti, mutta ainakin hyvin saa hiukset ja naaman piiloon kun lähtee aamulla viemään lapsia kouluun. Ei enää senkään vertaa aamupuunausta kuin tähän asti!

See you there by Joji Locatelli
Novita 7 veljestä
Tyttären takki 420g/840m, oma takki 570g/1140m

 Kuvasuunnitelmissani me hypittäisiin tyttären kanssa riemukkaina ilmaan ja oltaisiin aivan tavattoman söpöjä samanlaisissa villatakeissamme. Ei oikein onnistunut, tytärtä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Minä sitten pompin yksinäni. Ollaan me söpöjä näinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti