maanantai 1. helmikuuta 2016

Cocktail


Pienen ikuisuuden ottanut Cocktail (aloitettu marraskuussa) on vihdoinkin valmis, ja vaikka välillä puolitekoinen neule arveluttikin niin kyllä valmis työ on jokaisen kuluneen tunnin arvoinen.


Ensin neulottiin olkapäät, jonka jälkeen poimittiin silmukat selkä- ja etukappaleita varten. Kainaloissa kappaleet yhdistettiin ja loppuvartalo posotettiin tasaista sileää, välillä vain vähän kavenneltiin ja lisäiltiin silmukoita. Periaattessa ok, mutta aina puolitekoista neuletta testatessa  jokin tuntui kaivertavan - milloin neule tuntui liian leveältä (hartiat) tai kapealta (lantio), ja yleensä myös kaula-aukko oli arveluttavan suuri.


Hihojen neulominen muutti kuitenkin kaiken. Yläosa asettui nätisti, alaosa tasapainottui ja pituus on juuri passeli trikoiden ja tiukkojen farkkujen kanssa käytettäväksi. Eikä se kaula-aukkokaan enää arveluttavan suuri ole, hyvin tuo tuntuu päällä pysyvän.


Voisi siis sanoa että tykkään. Nyt kun vielä uskaltaisi pitää tätä, hihojen Madelinetosh tuntuu niin unelmanpehmeältä että pelkään hihojen huopaantuvan ja nyppyyntyvän käytössä samantien. Parempi kuitenkin uskaltaa, samaa lankaa on (eri värissä) kaksi kerää ja vähän suunnittelin myös lyhyemmän (ohjeen mukaisen) Cocktailin itselleni tekeväni.

Madelinetosh Tosh merino light (90 g), Candlewick
Artesano Definition (yht. 230 g), Cream Tea ja Tornado

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti