Eilen päättyneet Olympialaiset menivät pitkittyneen Suomenreissun takia osittain sivusuun. Onneksi töihin palannut mies (+vierailulle saapunut käly) sentään pääsi hyödyntämään ratsastukseen ja jalkapalloon olleet liput. Lentopalloa sentään minäkin ehdin mukaan katsomaan!
Täällä meillä, 70 km Lontoosta, eivät Olympialaiset ole juurikaan katukuvassa nähneet. Kaupoista toki löytyy olympialaisaiheista tavaraa, mutta siihen se sitten jääkin. Onneksi Lontoo onkin lyhyen junamatkan päässä, eli kotiovelta ehti parhaimmillaan jo tunnissa keskelle kisahumua. Toisaalta turistien ja ruuhkan keskeltä pääsee myös nopeasti pois!
Itselläni kisaturismi jäi siis ennakoitua vähäisemmäksi. Onneksi sentään miesten maratonia, ennakkoon ehkä eniten odottamaani tapahtumaa, pääsin hyvin seuraamaan Embankmentilta vain vajaa maili ennen maalia. Katsojaystävällisesti juoksijat kiersivät saman lenkin neljä kertaa eli viimeisen tunnin aikana katsottavaa sekä kannustettavaa riitti lähes koko ajaksi. Alussa puolestaan mukana ollut sukankudin piti huolen ajan mukavasta kulumisesta - sekä tapahtuman alkuessa odotellessa että kierrosten välissä ehti hyvin neulomaan, ja toisaalta sukankudin myös houkutteli kanssakannustajat keskustelemaan.
Näissä kisoissa britit menestyivät loistavasti, ja tänään aamutelevisiossa keskusteltiinkin menestyksen innoittavasta vaikutuksesta lasten ja nuorten liikuntaan. Vaikken itse enää varsinaisesti tähän ryhmään lukeudukaan, huomaan silti menestyksen innoittavan vaikutuksen. Lyhyillä matkoilla pärjäävät nuoret urheilijat, mutta matkan pidentyessä ei ikä olekaan enää mikään este. Jos kerran Leena Puotiniemi juoksi nyt, 36-vuotiaana, Olympialaisissa, niin tokihan minäkin muutaman vuoden nuorempana saan treenattua itseni samaan kuntoon. Tai jos en saakaan, niin ainakin tuota yrittäessä kunto kasvaa joka tapauksessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti