Vajaan parinkymmenen kilometrin matka hurautettiin hetkessä. Mies ja lapset jäivät tutustumaan leikkipuistoon ja Discovery Centreen minun ja siskon lähtiessä tutustumaan turvavaljaiden toimintaan. Intro kesti reilun vartin, minkä jälkeen lähdettiin ryhmä kerrallaan kiikkumaan puiden latvoihin.
Alussa ollut perusteellinen ohjeistus oli todellakin paikallaan. Vaikkei todellisuudessa oltu lähelläkään puiden latvoja, niin maahan oli silti vähintään kymmenen metrin pudotus. Vähän olisi ehkä kirpaissut jos olisi harhaan astunut ilman varmistusta...
Ensimmäinen tyhjän päälle astuminen tuntui hurjalta. Vaijerit kuitenkin kestivät ja hengissä selvittiin reitti läpi! Täysi kierros koostui viidestä pienemmästä osasta; näistä ensimmäisen ja sangen kevyen reitin jälkeen olisi vielä voinut jänistää ja saada rahansa takaisin. Perumista ei kuitenkaan edes harkittu vaan suunnattiin suoraan seuraavalle vaativammalle radalle.
Kukin rata alkoi aina köysitikkaiden kapuamisella. Ylhäällä käveltiin erilaisia köysiratoja puiden välillä ennen vaijerilaskua takaisin maan pinnalle. Kukin puiden väli oli luokiteltu eri vaikeustasolle; helpoimmat olivat todellakin helppoja mutta eivät nyt extreme -luokituksellakana varustetut järin pahoja olleet. Vaikeimmaksi nuo extreme -välit tekikin jalkoihin ja samalla maahan katsominen. Vaikken nyt korkean paikan kammosta kärsikään, niin silti tuolta 10 m korkeudesta teki sangen pahaa katsoa suoraan maahan.
Aikaa koko radan kiertämiseen kului 2:15. Uudestaankin tuonne voisi mennä! Tytärkin innostui apinaradasta katsoessaan muiden menoa maan pinnalta. 8-vuotiaalla ei tosin vielä tuonne aikuisten radalle ole mitään asiaa, mutta vähän kauemmaksi kun ajaisi niin kuusivuotiaasta alkaen pääsisi parin metrin korkeudelle kiipeilemään. Jos mies ei innostu lasten kanssa kiipeilystä, niin minä kyllä ilmoittaudun vapaaehtoiseksi vähän helpommallekin radalle :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti