Kuopuksella ja minulla on tapana suunnata kerran viikossa vähän kauempana sijaitsevaan leikkipuistoon koko päiväksi. Rattaiden kanssa vajaat viisi mailia taittuu noin viidessäkymmenessä minuutissa eli leikkiaikaa on nelisen tuntia ennen kuin pitää suunnata takaisin koululle noutamaan isompia lapsukaisia kotiin.
Kyseessä oleva puisto uusittiin täysin viime talven aikana. Alkukesästä puisto oli vierailuajankohdasta riippumatta aina tupaten täynnä, mutta ilmeisesti nyt syksyllä on uutuudenviehätys kaikonnut ja puistossa hyvin leikkitilaa. Meidän lapsiin (samoin kuin meihin vanhempiin) puisto kyllä uppoaa edelleen: iso alue on täynnä erilaisia luonnonmateriaaleista rakennettejua kiipeilytelineitä normaalien keinujen ja liukumäkien lisäksi. Pikkuapinat siis pääsevät siis täysin toteuttamaan itseään.
Juostessa ja leikkiessä tulee kuitenkin nopeasti nälkä. Toisinaan pakataan puistoon omat eväät mukaan (rattaiden korissa kulkee mitä vaan); toisinaan eletään herroiksi ja syödään puistokahvilassa lounasta. Tokihan minulla kulkee myös pikkupyyhkeitä ja vaihtovaatteita rattaissa mukana eli kanssapuistoilijoiden ja -lounastajien ei tarvitse ihan parin metrin hajurakoa meihin jättää.
Nyt siis vain toivotaan kuivaa ja kaunista syksyä. Puistoreissuista kun on tullut osa normaalirytmiä niin retken jääminen tältä viikolta väliin tuntuu perin oudolta. Hyötyäkin tästä on meille molemmille puistoilijoille; harvoin tytär saa näin paljon raittiista ilmasta kerralla nautittua ja minulle puolestaan arkipäivänä valoisana aikana tehdyt lenkit ovat näin syksyn saapuessa harvinaista herkkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti