sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Japan Sleeves


Old Romancen valmistuttua alkoi mielessä kutkuttaa ajatus takin muokkaaminen puseroksi. En kuitenkaan ehinyt ajatuksesta tekoihin ennen Japan Sleevesin ilmestymistä, ja vaikka periaatteessa minun pitikin saada joululahjat hyvälle mallille ennen oman puserovaraston täydentämistä ei tätä voinut jättää jonoon odottamaan. Pitsiä ja raitoja, pakko saada heti!

Artesano Definition in Tornado (n. 150g) ja Sparkleduck Galaxy in Figgy Pudding (n. 75 g)

Rakenne Japan Sleevesissa on sama kuin Old Romancessakin eli ensin neulotaan hihojen pitsikaistaleet, reunoista poimitaan silmukat ja hihat muotoillaan lyhennetyin kerroksin. Hihojen etu- ja takakappaleiden yhdistämisen jälkeen lopuilla silmukoilla posotetaan ainaoikeaa - helppoa kuin heinänteko, eikö?


Näin siis periaatteessa. Minun mahtihauikseni eivät kuitenkaan ohjeen mukaisiin hihoihin mahtuneet joten hihat tuli neulottua moneen otteeseen. Ellei lanka olisi ollut näin ihanaa olisinkin todennäköisesti tunkenut keskeneräisen neuleen jonnekin kaapin perimmäiseen nurkkaan marinoitumaan pariksi vuodeksi... Näistä langoista piti kuitenkin saada just eikä melkein -neule aikaiseksi joten hammasta purren hihoista lopulta tuli mieleiset.


Loppujen lopuksi resepti onnistuneisiin hihoihin oli hyvinkin yksinkertainen eli yhdeksän ylimääräistä kerrosta ennen hihan yläosan muotoiluja; muut muokkaukset löytyvät Ravelrysta. Kannatti tuskailla hihojen kanssa, tästä paidasta tuli todella mieleinen!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti