Olipa kerran maraton

maps.google.co.uk

Niinhän siinä sitten kävi, ettei ihan mennyt alle tavoiteajan. Ei ollut edes lähellä.

Vaikka profiili näyttikin pahalta lähdin silti tavoittelemaan 3.45 alitusta - jos heti startissa olisin luovuttanut olisi matka ollut turha; parempi ainakin yrittää kuin lähteä tappiomielialalla liikkeeseen. Alkuun juoksu sujuikin suunnitellusti ja vielä puolivälissä olin suunnilleen aikataulussa (väliaika n. 1:51). Hiljalleen tappavat nousut kuitenkin tekivät tuhojaan ja n. 30 km kohdalla olevalla huipulla alkoivat jalat olla pahan kerran hapoilla. Huipulta lasketuva jyrkkä mäki + maitohappoiset reidet = polviongelma.

Lujaa en siis tullut myöskään huipulta alas. Polvikin suostui olemaan aisoissa kunhan mäet hipsuttelin hitaasti alas; ylämäissä ja tasaisilla pätkillä ei noilla jaloilla enää muutenkaan lujaa menty. Loppu olikin enää taistelua maaliinpääsystä: maalissa olin lopulta ajassa 4:19; naisten sarjassa seitsemäs sija (24 osallistujaa). Vaikka aika olikin aivan muuta kuin mitä olin toivonut, en silti pystynyt muuta kuin olemaan tyytyväinen: tuo reitti oli todellakin brutaali ja viimeisen kymmenen kilometrin matkalla navakka vastatuuli teki myös matkanteosta todella raskasta.

Jos itse suoritukseen olinkin loppujen lopuksi tyytyväinen, niin kisajärjestelyistä jäi hieman ristiriitainen fiilis. Eniten nyt toki häiritsi minun ilmoittautumeni katoaminen - rahat lähtivät kyllä tililtä, mutta tietojani ei ollut papereissa missään. Onneksi oli sentään kuitti mukana, joten numerolapun ja chipin sain ihan vain täyttämällä lomakkeen uudestaan. Lisäksi reitin olisi ehkä voinut merkitä paremminkin (kaikkiin risteyksiin kyltti ihan vain varmuuden vuoksi, nyt sain pari kertaa jännittää todenteolla olisiko sittenkin pitänyt kääntyä) ja startissa olla parempi ohjeistus. Laukkusäilyskin olisi voinut olla parempi kuin vain rekisteröitymispöydän alla oleva tila...

Hiljaisilla maalaisteillä juostessa ei nyt hirveästi katsojia ollut, mutta ne harvat jotka tuonne olivat eksyneet (+toki järjestäjät) olivat aivan mahtavia kannustuksissaan! Se on vaan jännä, miten hyvän fiiliksen ja lisäenergiaa saa iloisista ilmeistä, sanoista ja eleistä. Etenkin lasten välittömästä kannustuksesta nousi mieliala kattoon!