Ensimmäisestä ei tosin ole mitään kerrottavaa jälkipolville. 26 kierrosta ja risat puistossa. Ilmoittautessani kuvittelin pyrkiväni tosissaan rikkomaan Lontoon Good for Age -rajan, mutta kaksi kuukautta ilman kunnon treenia ei oikein tätä kuvitelmaa tukenut. Läpi kuitenkin suhteellisen helposti ja seuraavana päivänä ei jaloissa tuntunut maraton lainkaan. 4.32.
Eilen oli sitten astetta kovempi maraton - Britannian rankimmaksi rankattu sellainen. Maratonin verran (ja hieman ylikin mikäli kanssajuoksijan Garminia on uskominen; kilsa ennen maalia oli kuulemma jo 44km täynnä) vedettiin yhtä kukkulaa ylös ja alas. Nousua ja laskua kumpaistakin vajaan kahden kilsan verran eli tasaista pätkää ei tällä maratonilla juurikaan ollut.
Rankkuuden vastapainoksi oli kylläkin aivan loistavia marshalleja (toimitsijoita?) ja kanssajuoksijoita. Pahinta portaikkoa lukuunottamatta fiilis olikin katossaan koko juoksun ajan - vaikka eilen parille marshallille ilmoitinkin etten koskaan tuonne enää lähde niin nyt pahin on jo päässyt unohtumaan ja jalkojen palauduttua voisin ehkä uudestaankin kisaan lähteä. Onneksi (tai valitettavasti) tuo kisa juostaan vain kahden vuoden välein, eli parin vuoden päästä olen takuulla taas valmis uudestaan leikkiin lähtemään.
Rankkaa siis oli. Etukäteen oli ilmoitettu puolikkaan cut off -ajaksi kolme tuntia, mutta minun hölkätessäni paikalle viisi minuuttia aikarajan umpeuduttua ilmoitettiinkin kisapäällikön laskeneen väärin ja aikarajan olevan kolme ja puoli tuntia. Pois ei siis radalta vedetty, vaan uudestaan pääsin mäkiä kipuamaan... Kolmenkympin kohdalla aikaraja alittui viidellä minuutilla, ja maaliin pääsin kymmenisen minuuttia ennen sen sulkeutumista. Ei siis mennyt mitenkään tiukille edes.
Hyvä minä!
Onko järkee? Mutta onnittelut hienoista suorituksista kuitenkin. Ja lapset ovat yhtä suloisia kuin ennenkin kuvissa.
VastaaPoistaEi järkevää lainkaan, mutta älyttömän (hahah) hauskaa kylläkin.
Poista