sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Aikainen lintu madon nappaa

Tätä viikkoa ovat rytmittäneet aikaiset aamulenkit: päivisin on ollut yllättävän paljon muuta ohjelmaa, joten koiran päivittäinen pitempi lenkki on pitänyt siirtää kukonlaulun aikaan. Onneksi tähän aikaan on kuuden aikaan jo valoisaa, joten lenkille pääsee pelloille ja kinttupoluille.

 Tiistaina juoksua 5.7 km, keskiviikkona ja torstaina 6.4 km. Perjantaina jalat alkoivat jo painaa, ja vitosen lenkistä juoksua oli vain ensimmäiset 3.7 km. Lepopäivän jälkeen juoksufiilis oli taas parempi, ja tänään sunnuntaina maalaisympäristössä taittui rauhalliseen tahtiin 11.4 km - ensimmäinen kymppiä pitempi lenkki sitten elokuun! Juoksua kertyi siis tälle viikolle yhteensä 34.4 km.

Aamulenkeissä on kyllä jo oma tunnelmansa. Pelloilla on tuolloin vielä hyvin rauhallista, joten meidän arkajalka uskaltautuu irrottautumaan emännästään ihan kunnolla ja metsästämään mielikuvitussaaliitaan. Myös pienemmät eläimet (oravat sekä tätä pienemmät nisäkkäät) saavat kyytiä - kanikin on liian iso eläin Hipsulaisen takaa-ajettavaksi. Kauriita ei tämä koira enää edes noteeraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti