sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Pyhiinvaeltajien jalanjäljissä


Yksi Englannissa asumisen parhaista puolista on tämän maan pitkä ja kaikkialla näkyvissä oleva historia. Kivikautisten asuinsijojen jäänteitä on edelleen näkyvillä, melkein meidän naapurissa on roomalaiskaupungin rauniot ja läheltä menee myös muinainen roomalaisten käyttämä tie jolla jopa kummittelee...

Maali klo 9.20 - lähellä mutta samalla kuitenkin niin kaukana

Tämän päivän historiapläjäys oli kuitenkin hieman lähempänä nykyaikaa. Thomas Becketin pyhimykseksi julistamisen jälkeen ihmiset alkoivat pyhiinvaeltaa tämän haudalle Canterburyyn. Winchesteristä alkanut reitti kulki North Downsin kukkuloiden rinteitä: nykyään samoja reittejä kulkevat modernimmat vaeltajat lähinnä kuntoilumielessä.

St. Martha's Hill reitin puolivälissä

Reitin kerrottiin olevan 'undulating', ja sitähän se oli. Jalat eivät kuitenkaan kipeytyneet samalla tavalla kuin kesäkuisessa juoksussa; liekö sitten maasto (pehmeää hiekkakangasta) tai kevyt hölköttelyvauhti auttanut pitämään jalat tuoreihkona. Tähän juoksuun lähdin siis ilman sen suurempia aikatavoitteita, ainoastaan kotiin piti ehtiä ennen miehen sangen tärkeää menoa.

St. Catherine's Chapel 1200-luvulta. Olisi ollut auki tänään, mutta minulla sattui ikävä kyllä olemaan kappelia ohittaessa jotain muuta puuhaa.

Reitin kuvaamiseenkin jäi siis aikaa. Valtaosa juoksusta kuljettiin metsäpoluilla, mutta välillä tultiin ihmisten ilmoille reitin varrelle osuneissa kylissä. Reitin varrella siis riitti näkemistä ja kannustamaan tulleet ihmiset olivat ihanasti mukana. Valittamisen aihettakin tosin kisasta jäi: marshalleilla olisi voinut olla hitusen parempi käsitys sijaintipaikastaan. Voin nimittäin kertoa, että hitusen alkaa ottaa päähän kun ensin kerrotaan matkaa olevan jäljellä 5 mailia, mutta puolen tunnin juoksun jälkeen maaliin onkin edelleen 4 mailia. Tuossa vaiheessa oli jo nimittäin asennoitunut siihen, että kohta pääsee kotiin ja kuumaan suihkuun... Vaikka minä tuossa vaiheessa eteninkin jo todella hitaasti, niin en minä silti tunnusta mailiin puolta tuntia tuhlanneeni!

Goody bagistä löytyivät mitalin lisäksi varsin hienot t-paita ja muki. Vähän poikkeaa normaaleista juoksupaidoista tuo - kyllä nyt kelpaa taas salille mennä uutta kisapaitaa esittelemään ;)

Maaliin kuitenkin pääsin, hitaasti mutta varmasti. Loppuajassa, viisi tuntia ja jokunen minuutti päälle, ei pahemmin hurrata mutta väliäkö hällä, nyt on taas yksi maraton maaliin päästy. Ehkä minä vielä joskus saan ultimate-tavoitteeni täytettyä ja satasen kerhoon päästyä.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut taas yhden maratonin suorittamisesta! Me olemme miehen kanssa useasti viime vuotisen kuukauden brittireissun jälkeen haikailleet sitä, miten hienosti siellä kulttuuri ja historia ovat osa ihmisten arkea. Museoissa käyminen on tehty niin helpoksi, arkipäiväiseksi ja otettu huomioon erityisesti lapset ja heidän kasvatuksensa. Suomessa olisi paljon opittavaa tuolla saralla...

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Koulussakin lapsilla tuntuvat historiantunnit hyvin eläviltä. Infant Schoolin puolella ovat tutustuneet koulun ullakolla elävään Guy Fawkesiin, ja Lontoon paloa on elävöitetty polttamalla oppilaiden rakentamat pahvitalot. Junior Schoolin puolella lapset ovat puolestaan käyneet tutustumassa roomalaismuseoon, ja tämä paikka tekikin tyttäreen uskomattoman vaikutuksen. Voisi sopia teidänkin lapsille, jos Englannissa olette tulossa vielä käymään.

    VastaaPoista