sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Bloomsbury

Tämä viikonloppuna on päästy nauttimaan hyvin harvinaisesta herkusta eli lapsettomasta viikonlopusta. Don't get me wrong, rakastan noita ipanoita kuin hullu puuroa mutta joskus myös meidän vanhempien täytyy päästä viettämään parisuhdeaikaa ihan vain kahdestaan.


Mukaan minilomalle lähti myös aikaisemmin viikolla valmistunut Bloomsbury. Malliin ihastuin heti sen bongatessani, mutta neuleen edetessä hihohjen pitsikuvio alkoi arveluttaa - tulisiko tällaista puseroa kuitenkaan käytettyä? Vielä ensimmäistä kertaa puseroa käyttäessä olo oli sangen epäilevä, mutta parin päivän käytön jälkeen minulla taitaa olla uusi lempipusero.


Vaikka pusero onkin malliltaan periaatteessa sangen simppeli eli ylhäältä alas neulottu raglan, niin hihojen ja selän pitsikuviot sekä vanhasta perinteisestä raglanista poikkeava etuosan muotoilu toivat neulomiseen uutta mielenkiintoa. Nyt tekisikin mieli neuloa sama malli uudelleen pienillä modauksilla, eli selästä pitsikuvio pois ja muotoilu samoin kuin edustassa. Samalla hihat voisi jättää 3/4 -pituisiksi - ehkäpä pellavalangasta neulottava projekti kevääksi?

Täysin ilman modauksia ei tosin tämäkään pusero ole. Kuvissa tiukalta näyttävä kaula-aukku arvelutti, joten loin silmukat puseroon L mukaan. Selkämyksen ja hihojen raglanlisäyksiä tein 15 kerroksella, etuosassa lisäyskerroksia on 31 kappaletta. Näppituntumalta tehdyt muokkaukset toimivatkin hyvin tässä valmiissa puserossa, etenkin kun silmukkatiheyskin poikkeaa minulla ohjeessa annetusta (18 silmukkaa per 10 cm).

Cascade 220, väri 9465B, 380g

Lankana tässä puserossa on vanha tuttu Cascade 220. Epähuomiossa tilasin tismalleen samaa sävyä kuin mitä käytin Wrynoseen. Wrynose on taitaa kuitenkin olla käytetyin villatakkini, joten värinkään takia ei tämä pusero käyttämättä tule jäämään. Joko muuten mainitsin, että tykkään tästä puserosta ja paljon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti