torstai 15. joulukuuta 2011

Lahjontaa

Jouluun on enää reilu viikko aikaa, joten joululahjojenkin on syytä jo olla hyvässä vaiheessa. Viime vuonna väkersin puolelle suvulle lahjat käsin, mutta tänä vuonna ajattelin ottaa rennommin ja antaa käsitöitä vain toiveesta. Tai vielä tarkemmin, tänä vuonna meiltä lähti tavaralahjoja vain, jos mahdollinen lahjansaaja antoi tarkan pyynnön: muuten läheiset saavat tänä vuonna lämmintä joulumieltä Toisenlaisen Lahjan muodossa.


Villapökät on neulottu samalla Tiuhtis-villisten ohjeella kuin omallekin tenavalle tulevat. Molemmat pöksyt ovat kokoa S, mutta palmikkoversio vaikuttaisi menevän lähinnä vastasyntyneelle. Lankana Cascade 220.

Mies toivoi joululahjaksi punaista neulepaitaa. Ykköstoiveena olisi ollut puuvillainen versio, mutta koska punaisia paitoja ei löytynyt kaupasta valmiina lainkaan, ja puuvillalangat olisivat tulleet turhan kalliiksi, niin mies saa tyytyä tällä kertaa ihan villaan. Eiköhän tuo kuitenkin mene, kun muut toiveet (punainen väri ja O-kaula-aukko) toteutuvat.