tiistai 15. toukokuuta 2012

Tervehdys vaippatehtaalta


Vauvan keksittyä liikkumisen jalon taidon on harsojen käyttö alkanut käydä vaikeaksi. Eräs pikkuneiti kun ei millään malttaisi pysytellä selällään puolta minuuttia pidempään... Onneksi kaapissa olikin valmiina niin PUL- kuin kuivaliinakankaitakin (molemmat Myllymuksuilta), joten lauantai-iltapäivästä lähtien on ompelukone laulanut aina sopivan hetken tullen.

Kaavana toimi vanhempien lasten vaipatuksessa hyväksi havaittu Kestovaippainfon kuvallinen ohje. Samalla ohjeella tehdyt vaipat toimivat aikoinaan vanhempien lasten kohdalla koko vaippaiän, ja saman toivoisin tapahtuvan nyt tämänkin Rimpulan kohdalla. Leveydestä vaippa tuskin tuleekaan jäämään pieneksi; suurimpana riskinä on pituuden riittämättömyys ja pepun vilkkuminen lapsen kasvaessa. Tällä hetkellä ei onneksi tuostakaan ole mitään vaaraa: vaippa istuu hyvin, ja näin ensimmäisen käyttökerran kokemuksella myös pitää hyvin.


Villahousut puolestaan tulevat matkaamaan perjantaina Suomeen: sisko toivoi pojalleen seuraavan koon vaippapöksyjä, ja mitäpä sitä ei tekisi siskonpoikansa puolesta. Lankana jälleen kerran Cascade 220, ohjeena tällä kertaa Curly Purlyn malli. Alimmat, täysvihreät pöksyt ovat joustimen jälkeen sileää neuletta, sinisissä on testattu aina-oikein -neuleen kosteudenpitävyyttä ja valkovihreät housut ovat kokonaan joustinneuletta.

Vaippojen lisäksi on valmistunut jälleen yksi pieni neuletakki. Lankana Novitan Bambu sekä Rowanin Lenpur Linen.