Pientä realismia, kiitos

Kuopuksekseni rakastaa Sheriff Callieta. Yleensä minäkin pidän ko. ohjelmasta, mutta pari päivää sitten mentiin liian pitkälle: Toby ja Peck purkivat vahingossa Callien neuloman peiton, minkä jälkeen kuvittelivat itse osaavansa korjata vahingon ja neuloa uuden.

Ei se kuitenkaan niin helppoa ollut. Peiton sijasta syntyivät paita ja poncho (ja tähän kunnon silmienpyörittelyhymiö. Minäkin neulon aina vahingossa paidan kun yritän saada huivin aikaiseksi).

Onneksi kuitenkin Callie tuli ja pelasti: Aikaa oli vielä kokonaiset 5 minuuttia ennen juhlien alkua, joten hyvinhän siinä ajassa saa kirjoneulepeiton aikaiseksi.

Näin sitä lisätään käsitöiden arvostusta!

Ei näin

Uusi huivi valmistui, ja luonnollisestikin viimeistelyyn kuului pesu ja kuivumaan huolellisesti pingottaminen. Unohdin vain ottaa aina niin omatoimisen kuopuksen huomioon...

Lopputulos: huivi kasassa lattialla ja nuppineulat huolellisesti sänkyyn pisteltyinä. Toivottavasti tuossa nyt ovat ne kaikki eikä yöllä mitään pisteleviä yllätyksiä löydy.

Puseron pikatuunaus

 Lapsilla oli tänään Christmas Sweater Day koulussa. Ihan periaatteesta en kymppiä huonolaatuisesta puserosta maksa, etenkään kuin käyttöä todennäköisesti on vain tämän yhden päivän verran, joten ehdotin lapsille olemassa olevien puserojen tuunausta. 

Suunnitelma siis täysi kymppi. Toteutus jäi sitten viime tippaan - vaikka päivä oli ollut tiedossa jo parisen viikkoa, havahduin toimintaan vasta tänään seitsemän jälkeen, reilu tunti ennen kouluun lähtöä. Suihkuunkin pitäisi ehtiä, ja jotain olisi myös syödä...

Ensimmäisenä oli vuorossa esikoisen pusero eli jo etukäteen vahingossa tuunattu, suomeksi sanottuna kevyesti pesussa huovutettu, Twenty Ten. Kauriin hahmotelma ensin paperille ja tätä kaavaa käyttäen kuvio kimallehuovasta; kauriin ompelu (huonoa neulaa kiroten) kiinni puseroon. Kauriin valmistuttua vielä tähti vasemmalle ja tadaa, joulupusero suomalaiseen vähäeleiseen tyyliin on valmis.

Aikaa meni noin tunti. Suihkuun ehdin mutta aamupala jäi cokiksen tasolle. Poika onneksi ilmoitti lähtevänsä kouluun tavallisessa koulupaidassa.

Muutakin on tämän päivän aikana tullut valmiiksi, eli sen tämän vuoden eniten työtunteja vaatinut käsityö valmistui tänään. Tweet tweet vaan, jos joku haluaa minua jouluna muistaa niin lahjakortit (urheilu)hierojalle ovat hyvin tervetulleita ;)

Joulupukin varaslähtö

Maailman huonoin salaisuuksien pitäjä täällä moi.

Kun kummipoikien joululahjat valmistuivat jo hyvissä ajoin, lokakuun puolivälissä, tuntui villatakkien turha piilottelu ja papereissa säilyttäminen täysin turhalta. Kyllähän villaa tarvitaan ylle jo näin syksyllä, etenkin kun uutisissa on kantautunut tietoja Suomen lumisateista ja pakkasista... Lisäksi kaksiveet eivät juurikaan vielä joulusta ymmärrä, ja menevät lahjavuorista vain ymmälleen, joten eivät myöskään pahoita mieltään vaikkei kummeilta jouluna lahjaa enää tulekaan.

Poikien äitien luvilla paketit lähtivät siis jo hyvissä ajoin Suomeen. Tarvittaessa lahjat olisivat toki säilyneet kääreissään ihan jouluun asti, mutta ilmeisesti lasten vanhemmat olivat tässä lahja-asiassa samalla kannalla kanssani: käyttöön ovat takit jo menneet.

Mallina takeissa hyväksi havaittu Isabel Kraemerin Kynance Cove, lankana Araucania Ranco Solid. Kokona muokattu XS: oman pojan paidassa huomasin kaula-aukon olevan lapsille liian laaja, joten näissä takeissa olkapäät olivat ohjetta leveämmät (22 silmukkaa) ja kaula-aukko vastaavasti kapeampi (26 silmukkaa). Tuostakin kaula-aukkoa olisi vielä ollut varaa kaventaa, mutta eipähän nyt ainakaan ahdista liikoja.

Loput lahjat lupaan ja vannon toimittavani perille vasta jouluksi. Ehkä.

Aidan toisella puolella

Minun lisäkseni tässä perheessä myös mies lenkkeilee enemmän tai vähemmän innokkaasti.  Lenkkimotivaation lisäämiseksi mies ilmoittautui syksyllä lähistöllä juostavalle puolimaratonille - kotikylän kympin nyt juoksee vaikka kylmiltään, mutta 21.1 kilometriä varten pitäisi koko talvi käydä lenkillä.

 Viime sunnuntaina oli sitten tosikoitoksen vuoro. Aikaisemmin armas aviopuoliso on suhtautunut lähinnä huvittuneesti minun kisapanikointiini, mutta niin vain miestäkin aamulla tuntui hermostuttavan... Kiitos aamuvirkun pojan (synttärilahjoistaan innostuneena sankari päätti nousta ja 5.30) kiirettä ja kisapaikalle ehtimistä ei kuitenkaan tarvinnut onneksi jännittää.

Miehen startattua omalle koitokselleen sekä kympin taivaltajien lähdön jälkeen oli lasten kisan aika. Nuorimmainen jätti vielä tällä kertaa kilpailun väliin mutta vanhimmat olivat kyllä starttiviivalla muiden mukana. Kilpailuhenkinen poika myös otti kisan aivan tosissaan, ja hienosti koko 800 m matkan vetikin:  maaliin poika tuli koko kisan viidentenä, mutta koska kustakin ikäsarjasta palkittiin vain ensimmäiset tyttö ja poika jäi palkintopallipaikka tällä kertaa vain parin sekunnin päähän. Poikaa tämä ei kuitenkaan pahemmin harmittanut, luvassa kun oli kuitenkin hot dog heti kisan jälkeen ja kotona vielä suklaamuna ekstrapalkintona.

Tytär oli sen sijaan 'osallistuminen on tärkeintä' -asenteella ja saapui ylpeänä maaliin juostuaan koko 800 m matkan. Mitali kaulassa ja vesipullo kourassa oli hienoa olla, ja kisapaita sekä mitali pitikin saada seuraavana päivänä kouluun opettajalle ja kavereille näytettäväksi. Kuopuskin tunsi olonsa todelliseksi voittajaksi - mitä pienistä että juoksu jäi välistä, kaksiveen itseluottamuksella moisilla pikkuseikoilla ei tarvitse itseään vaivata kun joka tapauksessa on maailman napa.

Lasten kilpailujen ja ruokatauon jälkeen oli aikaa vielä vähintään tarpeeksi kulutettavaksi ennen kuin miehen oli aika tulla maaliin. Onneksi sää oli -vielä toistaiseksi- mitä parhain, ja tasainen nurmikenttä tarjosi mitä parhaimmat mahdollisuudet päälläseisonnan harjoitteluun. Äkkiä lapset oppivat; vielä reilu viikko sitten tytär itki pelkäväänsä seuraavan päivän gymnastic clubin päälläseisontaharjoitteita mutta nyt homma sujui ilman pienintäkään pelkoa. Pojan (sekä kuopuksen, luonnollisestikin), piti sitten seurata mallia ja harjoitella perästä.

Aikaisemmin minä en ole kertaakaan ollut vielä katsojan roolissa miehen juostessa. Tämän kokemuksen perusteella arvostus miehen ja lasten kannustamista kohtaan nousikin suuresti: tällaisessa lyhyessä tapahtumassa lapset sai vielä pidetyksi suhteellisen helposti tyytyväisinä ja sääkin suosi ulkona olemista viimeisiä 15 minuuttia lukuunottamatta. Huonommalla säällä aamupäivän parituntinen olisikin voinut olla hyvin paljon tuskallisempi aivan kaikille... Jotenkin minusta tuntuukin siltä, että Lontoon maratonin aikaan perheen ei todellakaan tarvitse reitin varrelle tulla kannustamaan vaan maalissa vastassa olo riittää vallan mainiosti - kaikille lienee parempi, jos apinalauma pääsee purkamaan energiaansa puistossa/museossa (Museum of Childhood on suositeltaa kohde kaikille lasten kanssa Lontoossa matkaaville).

World Book Day 2014

 Tämän viikon lapset ovat kouluissaan syventyneet kirjallisuuteen. Tänään, World Book Dayn kunniaksi, lapset pukeutuivat kouluun joksikin suosikkikirjansa hahmoksi.

Molemmille koululaisile hahmot olivat alusta asti selvät. Esikoisen vaatteet olikin helppo toteuttaa, ainakin teoriassa: ruskeat sukkikset, tunika ja pusero olisivat kaikki  uudelleen käytettävissä, ja viitta menisi muiden roolivaatteiden joukossa vielä monen monituista vuotta.

Käytännössä toteutus oli kuitenkin vaikeampi, sillä kaavailluista vaatteista löytyivät vain ruskeat sukkahousut. Ruskeaa kangastakaan ei kangaskaupasta löytynyt, joten tytär oli puettava vihreään + minun lainattava paitaa tunikan alle. Ruskea tai vihreä eivät selvästikään tulevan kauden muotivärejä ole, sillä yhtään vihreää tai ruskeaa vaatekappaletta (noita sukkahousuja lukuunottamatta) ei siis kaupoista löytynyt.

Koulupäivän jälkeen on lapsi jo hieman väsynyt ja tunika ryppyinen

Vihreä tunika valmistui Tosimummon mekko-ohjeita seuraten. Koska tytär suosii normaalipukeutumisessaan enemmän kuviollista linjaa, on kuvissa tunika nurinpäin päällä - normaalisti tunikaa tullaan siis käyttämään tuo lintupuoli päällepäin. Loistavien ompeluohjeiden avulla tällaisen kaksipuoleisen mekonkin ompelu onnistui, kaikki saumat kun ovat tunikan sisäpuolella näkymättömissä. Viitta puolestaan on ihan suoraan vihreästä huovasta leikattu ympyrä, keskeltä pienempi ympyrä pois kaula-aukoksi ja tarrapalat vain kaula-aukon reunoihin viitan kiinnittämistä varten. Helppoa ja nopeaa!

Pojan asusteiden kanssa vaivaa jouduttiin näkemään sitten hieman enemmän. Harmaat trikoot ovat isosiskolta lainassa, keltainen pusero löytyi noin kymmenennestä kiertämästäni kaupasta samoin kuin ruskea huppari. Molempia vaatteita pystyy siis käyttämään uudestaankin: yhtään ei kiinnostanut hankkia vaatteita vain tätä yhtä päivää varten.Vyö on minun, taskulamppu ja pyssy (ilman ammuksia) löytyivät lelulaatikosta. Avaruuslentäjän kypärä on taiteltu pahvista; oikeaa styrox-laatikkoa kun en tätä tarkoitusta varten halunnut uhrata. Täydestä kyllä meni tuokin pojalle - hyvä kun nukkumaan malttoi mennä eilisiltana, niin hieno kypärä tuntui olevan!

 Ja jos joku ei vielä hahmoja tunnistanut, niin kyseessä ovat Ronja Ryövärintytär ja Tatu (tai Patu) alias Styrox Box Tatun ja Patun Avaruuskirjasta.

Marraskuinen lauantai

Synttäriviikonloppunsa kunniaksi mies halusi tänään lauantaina lähteä jonnekin perusleikkipuistoa kauemmaksi. Kun sääennusteetkin povasivat hyvää säätä, päätettiin lähteä ihan kunnolla liikkeelle eli reilun tunnin ajomatkan päähän Cotswoldsin maisemiin.

Näistä ipanoista ei koskaan tiedä, millä mielellä he retkelle lähtevät. Joskus puolenkin kilometrin kävely voi olla liikaa, mutta joskus, kuten onneksi tänään, he jaksavat painaa koko kolmituntisen kävelyn ajan ristiin rastiin kukkuloiden rinteitä.

Kyllähän noissa maisemissa kelpasikin kävellä; oli hieman erilaista maastoa kuin koulumatkan varrella. Suurta intoa lapsissa herätti Cleeve Hillin rautakautisen linnoituksen jäänteet maastonmuodoissa: kaikista kolmesta oli mitä suurinta hupia painaa yhtä jyrkännettä alas ja samantien toista ylös. Onneksi pehmeä sammal piti hyvin jalkojen alla, eikä tuossa kaatuminenkaan olisi hirveästi kirpaissut.

Kukkulan huipulle saavuttaessa oli evästauon paikka. Kauempaa hyvältä taukopaikalta näyttänyt jyrkänteen sivusta osoittautui todellisuudessa turhan tuuliseksi istumapaikaksi, mutta jyrkänteen huipulle nouseva polku oli juuri sopivasti kallioiden välissä tuulelta suojassa. Aurinkokin pääsi tuossa lämmittämään juuri sopivasti.

Tauon jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa harjannetta pitkin takaisin autolle päin. Vaikkei huipulla enää mielenkiintoisia maastonmuotoja ollutkaan, niin kaikkea muuta jännittävää kylläkin: kotiin tultiin taskunpohjat liuskekiviä täynnä, kuopus kikatti katketakseen golfareiden tiiauspaikalla tanssiessaan ja kaikista meistä maisemat olivat kiipeämisen arvoisia.

Vaikka rinnettä alas tullessa onnistuttiinkin erehtymään suunnasta, päästiin autolle ylimääräisenkin kiekan jälkeen varsin positiivisessa mielentilassa. Pubilounaan (koiran kanssa Cotswoldissa liikkujien kannattaa poiketa Burton on the Waterin Duke of Wellingtoniin) jälkeen ei kuitenkaan energiaa, kuten ei tosin myöskään päivänvaloakaan, riittänyt enää muuhun kuin kotimatkaan. Seuraavalla kerralla Cotswoldsiiin suunnatessa minä ainakin haluan myös kyliä päästä tutkimaan!

Jouluvalmisteluja

Syyskuusta lähtien lapset ovat odottaneet joulua kovin innoissaan. Eniten joulussa ipanoita kiinnostanevat lahjat, mutta kyllä nuo innoissaan askartelevat myös erilaisia joulukoristeita ja kirjoittavat yleviä listoja, kuinka jouluun valmistaudutaan ja etenkinkin kuinka silloin käyttäydytään. Harmi vaan, kun nuo kovin ylevät periaatteet pysyvät muistissa yleensä vain jokusen minuutin...

Arvoisan aviomiehen patikoidessa tänään New Forestissa päätimme mekin lasten kanssa haukkaamaan vähän raitista ilmaa. Aivan miehen patikoimaa matkaa emme yrittäneetkään saada tehdyksi, vaan kahden ja puolen kilsan kävely/potkulautailu läheiseen puutarhakeskukseen lounaalle oli tenaville tarpeeksi. Pelkkään lounaaseen ei vierailu kuitenkaan jäänyt, vaan aikaa kului myös jouluosaston kiertelyyn. Kaikesta siitä kimalluksesta se ajatus sitten lähti.

Kotimatkalla tytär alkoi haikailla oman joulusukan perään, ja kotona kangasvarastoista löytyikin juuri tähän tarkoitukseen sopivaa vihreää huopaa sekä valkoista fleecea ja pitsiä. Alkuun pieni koeompelu ylijäämähuovalla ja sitten tositoimiin. Minä autoin hieman mutkissa ja pitsin ompelussa, mutta muuten sukka on täysin esikoisen käsialaa. Seuraavaksi onkin kuulemma keskimmäisen vuoro ommella itselleen sukka - saa nähdä, mitä siitä tulee!

Joulusukkien lisäksi hiljalleen on valmistunut myös sukkiin täytettä. Kummipoikien lahjat ovat jo valmiit ja paketissa, samoin valmiina on lasten itsensä valmistamat lahjat esikoisen kummeille ja keskimmäisen opettajalle. Jotain muutakin olisi vielä tehtävänä, mutta niistä lisää sitten joulun jälkeen...

Trick or Treat?

Lapsilla lokakuun kohokohta on ehdottomasti Halloween. Aivan samalla innolla kuin synttärijuhliaan eivät lapset pukujaan suunnittele, mutta kauas ei kuitenkaan jäädä. Tänä vuonna tytär päästi kuitenkin minut helpolla: edellisvuonna käyttämättä jäänyt puku mahtui edelleen päälle ja kelpasi hyvin edelleen, ja poika puolestaan halusi pukeutua kummitukseksi. Kuopukselta ei mielipiteitä pukeutumisen suhteen kyseltykään.

Vaikkeivat karhut nyt ehkä täysin Halloweenin henkeen kuulukaan, niin kyllähän grizzly bear on sangen pelottava ilmestys, eikös vaan? Koska siis kotoa löytyivät karhun naama ja korvat valmiina, niin kaupasta haettiin vain tekoturkista. Ikivanhasta Suuri Käsityölehti -lehden numerosta löytyi vauvan talvihaalarin ohje, jota yksinkertaistamalla karhuhaalari syntyi hetkessä. Tai ainakin melkein, kyllä tuohon reilu tunti upposi. 

Hitusen yllättäen pojan kummitusasun parissa tuskailinkin sitten pidemmän ajan. Jälkiviisaana on helppo todeta fiksuimman ratkaisun olleen pään ja vartalon ompelun erillisinä kappaleina - nyt tuo koko asu on yhtenä kappaleena. Poika pystyi kuitenkin puvussaan liikkumaan ja silmätkin pysyivät kutakuinkin kohdillaan, eli toimiva puku siis sen suhteen. Lisäksi kummitus oli puvusta saatujen kommenttien perusteella ihan tervetullutta vaihtelua muuten niin yleisiin noitiin ja zombeihin.

Reilun tunnin ajan kiertelimme kotikylää ristiin rastiin. Osa asukkaista toivottaa pelottelijat tervetulleiksi, osa taas ei pidä perinteestä ollenkaan. Onneksi täällä onkin tapana osoittaa Trick or treat -kiertelijät tervetulleiksi valaistuin kurpitsoin: mikäli kurpitsa ovelta löytyy, on oven takana myös todennäköisesti lämmin vastaanotto. Kurpitsattomat talot taas on syytä jättää väliin.

Juhlaneuleita

Loppukeväästä postilaatikosta kolahti kutsu häihin. Suomen kesäsään tuntien kerrospukeutumiseen varautuminen on aina se viisain vaihtoehto, kun lapsille alkaa juhlavaatetusta kasaamaan useamman viikon ennen juhlia.

 

  

Polly

Debbie Bliss Bella, 240 g

Tytärten mekot löytyivät luottovaatettaja Bodenilta; villatakkien ohje puolestaan jo pari vuotta sitten hankkimastani Rowan Kidsin kirjasesta. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen näissä takeissa on tosin 3/4 hihat - Suomen kesä ja sen vaatimukset, nääs. Lankana Debbie Blissin Bella.

Molly

Debbie Bliss Bella, 140 g

Hääpäivä oli loppujen lopuksi hyvin kuuma eikä millekään lämmikkeelle tarvetta ollut. Hyvä niin, sillä jos tyttöjen takit osuivat nappiin niin pojan puserosta tuli pari kokoa liian iso... Tämän puseron kanssa tuli kiire, eikä mitään neuletilkkua ehtinyt harkitakaan. Puseroa neuloessa koko vaikutti sopivalta, mutta kun paidan kasteli niin pituutta neuleelle tuli liki puolet lisää. Meneepähän tämä pusero tosin sitten vielä ensi kesänkin juhlissa!

Soledad

Sublime Baby Silk & Bamboo DK 

Neiti Kesäheinä

Neiti Kesäheinän kesämekko

koko n. 18kk runsaalla kasvunvaralla

Sublime Bamboo & Pearls, 240 g

Lehmuksen, eli oikean UFOn jälkeen valmistui toinen melkein-UFO eli kesämekko kuopukselle. Tai jos kauniisti sanottaisiin, niin neule vain oli lepotilassa odottamassa käyttäjänsä kasvamista... Valmis mekko on siis hitusen väljä (kasvunvaraahan pitää aina olla?) mutta menee nyt jo etenkin bodyn ja trikoiden/sukkisten seurana. Tänään mekko oli kuitenkin päällä ihan tuollaisenaan: ulkona nyt vallitsevaan helteeseen ei pienelle (h)ikiliikkujalle turhan paljon halua päälle pukea.

Mekko on samalla (omalla) mallilla tehty kuin kuopuksen kastemekko ja esikoisen juhlamekko. Tässä mekossa kuitenkin sekä kauluksen että vyötärökaistaleen palmikot ovat huomattavasti yksinkertaisempia kuin vuosi sitten valmistuneessa mekossa, mutta ekstrana on helman ja hihansuiden lisäksi myös kaula-aukon viimeistely i-cordilla.

Lanka, Sublimen Bamboo & Pearls, ei halkeilevuutensa takia ole erityisen nautinnollista neulottavaa mutta lopputulos on kaunis: lanka on himmeän hohtavaa ja neulepinta tasaista. Lisäksi neuleet kestävät hyvin pesua (hienopesu 30'), erittäin tärkeä asia näin pikkuväen vaatetuksessa!

Lapsityövoimaa

Kahdesti kuukaudessa on minun oman iltamenoni aika: naapuruston neulojat kokoontuvat lähipubiin neulomaan, syömään, juomaan ja keskustelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Sosiaaliselta kannalta tämä on siis minulle hyvin tärkeä, mutta tapaamisista voi hyötyä myös ihan konkreettisesti: itselläni ei langankerijää & vyyhdinpuita ole, mutta moiset kapistukset löytyvät sekä tapaamisten vetäjältä että pubin land ladylta.

Aikaisemmin olin kerinyt tarvittavat lankavyyhdit ihan tapaamisten aikana, mutta tällä kertaa sain kerijän ja puut mukaani kotiin seuraaviksi pariksi viikoksi. Tänään alkoiki aamupuuron jälkeen hauskuus molempien lasten päästessä kokeilemaan kerimistä. Jotain maagista tuossa kammen pyörittämisessä kyllä on - itsekin haluaisin kerijän ja puut itselleni, mutta kyllä silti hieman yllätti kun poikakin nämä synttärilahjakseen haluaisi. Mikäs siinä, hyvä maku hällä!

Iltapäivällä, koulun jälkeen, päästiin jatkamaan vyyhtien purkamista. Nyt suurin uutuudenviehätys oli laitteesta jo kadonnut ja minäkin pääsin palloja pyörittämään. Kieltämättä tuo on todella näppärä kapistus: viisi minuuttia ja 400 m lankaa on siistillä kerällä. Nyt kun vielä saisi nuo kerät muuttumaan valmiiksi neuleiksi!