Tapering in Cornwall

 Pääsiäisloma ja Cornwall, siinä lyömätön yhdistelmä. Ei edes haittaa vaikka kuudesta lomapäivästä viitenä joku seurueesta onkin mahataudin kourissa - Looe on ykköspaikka rentoutumiseen.

Onneksi lomalla podettu tauti oli lyhytkestoinen (toipumisvaiheineen 24h) eli koko lomaa ei tarvinnut mökissä vessan läheisyydessä viettää vaan ulkoilemaankin pääsi kiitettävästi. Hyvä niin, sillä säät suosivat meitä (se kevät tuli vihdoinkin!) ja Cornwallin Coast Path nyt kertakaikkiaan on vertaansa vailla.

Sunnuntai: Kevyt lenkki miehen kanssa Loesta länteen. Matkalla käydään hakemassa yksi geokätkö, toinen päätetään jättää vielä toistaiseksi väliin. Lenkin pituus 11.6km/1:48 (mukana useampi hengähdys- ja kuvaustauko), nousua/laskua 217m.

Maanantai: Yö on nukuttu vähemmän hyvin lasten pienimmiinkin äännähdyksiin heräten joten päätetään miehen kanssa lähteä ihan vain kävelylle, tällä kertaa Looesta itään geokätköjä hakemaan. Päällä on aivan liikaa joten sukkahousut siirtyvät laukkuun, aurinkolasit ja lierihattu tulevat sen sijaan tarpeeseen.

Tiistai: Alunperin olin houkutellut miestä kanssani romanttiselle bussiajelulle Plymouthiin sekä lauttamatkalle Kingsandiin, mutta flunssaisenen olo saa miehen vain heittämään minut lähelle niemenkärkeä. Hölköttelen sitten yksin takaisin mökille. Ensimmäiset 1.5km menevät ennätysvauhtia alamäkeen pistellessä, mutta sen jälkeen vauhti hyytyy, ja pahimpien mäkien huipulle päästyä on pakko pysähtyä tasaamaan hengitystä. Matkaa yhteensä 20km/2:40, nousua 460m. 

Keskiviikko: Aamun alkajaisiksi lähdetään miehen kanssa käymään kiirettömässä päivystyksessä (walk-in clinic). Edellisenä päivänä ilmeisesti jokin on päässyt silmääni raapaisemaan ja silmä on nyt punainen ja kipeä. Kaikki kuitenkin ok, ja mukaan saan lääkeaineputkilon.

Iltapäivällä lähdetään hakemaan miehen ja anopin kanssa sitä sunnuntaina väliin jätettyä geokätköä. Alkuun yritetään lähestyä kätköä polulta - ei onnistu. Merenrantaan on 5m pudotus eikä turvallista polkua löydy mistään. Paluu takaisin edelliselle rannalle johon jätetään myös anoppi odottamaan ja lähdetään itse kipuamaan karien yli kohti Monkey Islandia.

Matkaa 'saarelle' (laskuvedellä tuonne pääsee kuivaa maata pitkin kävellen) edelliseltä rannalta n. 600m, matka-aika n. puoli tuntia. On pikkuisen hidasta kiivetä karikkoa ylös ja alas. Perille kuitenkin päästään ja aletaan kiertää saarta - kolmasosa päästään rinnettä ylös, mutta sitten tulee jälleen stoppi: aina merenpinnan yläpuolella pysyttelevä osio vaikuttaa turhan epävakaalta, eikä kiipeilyvälineitä ole mukana. Kallioille tippuminen hiekkavyörymän mukana ei houkuttele, joten päätetään lähteä takaisin anopin luo. Ennen pahinta kiipeilyosuutta silmiin osuu ylös Coast Pathille johtava polku - toisesta suunnasta polkua ei erottanut polun peittävien piikkipensaiden takia. Päästään siis myös kulkemaan hyvin kumarassa, mutta reitti on silti huomattavasti helpompi kuin karikossa kiipeillessä.

Illalla on minun vuoroni sairastua eli siihen loppuivat urheilut Cornwallissa. Positiivisesti ajatellen hyvä niin, tämä viikko kun pitikin jo kevennellä maratonin alla. Nyt sitten kevennellään kunnolla, sängyssä tulee maattua liki vuorokausi kun ei energia muuhun riitä.

 
Perjantai: Anopin vuoro jäädä mökille potemaan muun porukan lähtiessä sivistämään itseään Lost Gardens of Heligansiin. Edellisellä Cornwallin reissulla käytiin tutustumassa Eden Projectiin, ja näiden kahden puutarhan vertailussa Heligans vetää pidemmän korren. Heligans oli enemmän puutarhamainen ja vähemmän ruuhkainen, lapsetkin tykkäsivät puutarhassa kiertelystä (tämä oli loistavasti tehty lapsiystävälliseseksi kiipeilyratoineen ja riippusiltoineen) ja kyllähän tarina Heligansin takana on myös hyvin kiehtova. Suosittelen kaikille Cornwalliin suuntaaville!

Kirmaa kuin alppikauris

Bisse Milieu

Patikoinnin lisäksi bisset tarjosivat loistavat mahdollisuudet myös juoksuun. Vauhdin hurmasta ei kuitenkaan päässyt poluilla juostessa nauttimaan - jos ohuempi ilma teki olon normaalia hengästyneemmäksi, niin myös polun epätasaisuus esti täysiä päästelyn (kompastuessa riskinä olisi ollut pahimmillaan rinteen vieriminen alas pää edellä) eikä ylämäkeenkään nyt ihan aina juoksemaan pystynyt.

Bisse d'en Bass

Bissejen lisäksi Haute-Nendazin ympäristössä risteili muitakin polkuja. Olipa tarjolla myös ihan kuntopolku; Zurich Vitaparcours. Kolmen kilometrin lenkillä oli tarjolla kymmenisen erilaista kuntorastia joilla pääsi harjoittamaan ketteryyttä, voimaa ja notkeutta. Vähän tosin joutui soveltamaan osaa liikkeistä, kun joidenkin lantio ei aivan mahtunut heilumaan pitkospuiden välillä...

 Zurich Parcoursvita

Viimeisenä Haute-Nendazin päivänä päätin bissejen tulleen jo turhankin tutuiksi ja suuntasin eri suuntaan kuin yleensä eli kohti Isérablesin kylää. Ilmeisesti tämä reitti ei ole läheskään yhtä suosittu kuin ylempänä kulkevat bisset, sillä reitti oli bisseihin & niiden yhteyspolkuihin verrattuna huomattavasti huonommin opastettu - tosin tässä voitaneen pohtia kumpi onkaan syy ja kumpi seuraus! Kerran onnistuin reitiltä eksymään (tie vain loppui yht'äkkiä), mutta mukana olleen kartan ansiosta oikea reitti löytyi jälleen.

Aprikoosipuita Condéminesin niityillä

Hetkellistä eksyksissä olemista lukuunottamatta menoreitti Isérablesiin sujui helposti, ja mitä olisikaan voinut muuta olettaa kun puolivälin jyrkkää laskua lukuunottamatta tie oli jo tasainen tai loivasti alamäkeen viettävä. Tästä saattoikin jo päätellä paluumatkan olevan ylämäkeen puskemista... Nousu kuitenkin hoitui kerralla heti Isérablesin jälkeen: lähes 400m nousua vajaan kilsan matkalla sai puuskuttamaan pahan kerran, ja jalat tuntuivat jokseenkin horjuvilta kun jälleen maaston puolesta pystyi etenemään juosten. Loppumatka oli kuitenkin suht' tasaista tai jopa lievää alamäkeä, eli tuota pahaa nousua lukuunottamatta reitti oli varsin miellyttävä juostava.

 Näkymä tieltä alas vajaa kilometri alempana sijaitsevaan laaksoon

Kotiin takaisin ajaessa pysähdyttiin Reimsiin yöksi. Jo menomatkalla Reimsin läpi ajaessa huomasin kaupungissa olevan useammankin suuren shampanjamerkin viinikellarin. Koska aikaa ei tälläkään kertaa varsinaiseen kellarivierailuun ollut, laitoin kellon soimaan kuudelta ja muiden jäädessä nukkumaan lähdin tutkimaan Reimsia jalkaisin.

Sunnuntaiaamuna olikin rauhallista juosta. Katujen ollessa tyhjiä oli mukava pysähdellä kuvaamaan vaikka keskelle tietä, ja omaa tahtia sai edetä täysin rauhassa. Aamulenkit vieraassa kaupungissa ovatkin minun mielestäni mitä parhain tapa tutustua paikkoihin - kunhan vain se kartta on mukana!

Kohti korkeuksia!

Sekä mies että minä nautimme mäkien kipuamisesta, joten Sveitsin loman tavoitteena olikin rentoutumisen lisäksi päästä vuorille kävelemään ja nauttimaan maisemista sekä puhtaasta vuoristoilmasta. Säät onneksi suosivat tätä tavoitetta joten ulkoiltua tuli taas vähintään riittävästi.

Mökkimme sijaitsi Haute-Nendazin kylässä 1400m korkeudessa. Kylää ympäröivät (laskettelurinteiden lisäksi) vuoren rinnettä kiertävät bisset eli vanhat kastelukanavat viereisine kävelyreitteineen. Osa bisseistä oli jo käytöstä poistuneita, mutta osassa virtaavaa vettä käytettiin edelleen laakson viljelyksien kasteluun.

Bisse de Saxon

Bissejä tulikin kierrettyä. Reitit olivat helppokulkuisia, jos nyt lumipeitteiset osuudet jätetään huomiotta, sekä hyvin merkittyjä. Lisäksi eri korkeudella kulkevia bissejä yhdisti tiheä polkuverkosto eli yhtä ja samaa bisseä ei tarvinnut kulkea vaan reittejä pystyi yhdistelemään ilman metsässä rämpimistä.

 

Tracouetin huipulla

Huipulle asti ei tosin bissejä kävellen päässyt, eli välillä jouduttiin turvautumaan enemmänkin niihin pienempiin polkuihin. Se myös kannatti, sillä maisemat olivat upeat! Vaikka laskettelua on juurikaan ymmärrä, niin kyllä noissa maisemissa kelpaisi talvellakin oleilla: mies voisi hoitaa lasketteluosuuden ja minä keskittyä rinnekahviloissa istuskeluun ja lasten kanssa pulkkamäessä laskemiseen.

Aavistuksen lavastettu kuva Lac de Cleusonin padolla: vaikka kaide tukevalta tuntuikin, niin todellakaan en siihen rennosti nojaillut - takana odottaa sadan metrin pudotus. 

Tällä reissulla meillä oli lastenvahdit mukana, eli vanhempieni ansiosta mies ja minä päästiin päivittäin patikoimaan ilman lapsia. Välillä mukana reissussa olivat isäni ja pikkusiskoni, välillä oltiin liikkeellä ihan kahdestaan. Lac de Cleusonin keikan teimme kahden, ja ehkä hyvä niin: vanhemmille polville eivät jyrkät rinteet olisi olleet enää niitä helpoimpia kuljettavia, ja ehkä vanhemmassa päässä olisi ollut myös järkeä enemmän ja lumen osittain peittämän Bisse Chervén olisi joutunut jättämään väliin.

Jaa. Ja mitenkähän tästä pääsisi turvallisesti eteenpäin?

Tämä Bisse Chervén keikka oli meillä suunnitteilla koko viikon, mutta pilvisen sään takia pääsimme sinne vasta viimeisenä mahdollisena päivänä eli torstaina. Menomatka Lac de Cleusonin padolle & padon takaiselle järvelle sujui helposti, mutta paluumatka ylempänä kiertävää Bisse Chervéa pitkin olikin jo toinen juttu...

Lac de Cleuson

Tuolla polulla järkevä ihminen olisi ehkä jo ensimmäisen kinoksen kohdalla kääntynyt ja palannut tuloreittiään takaisin, mutta meidän puskettuamme nietoksesta läpi ei paluuta enää ollut. Jokaisesta lumikohdasta selvittyämme toivoimme sen olevan viimeinen, mutta aina vain mutkan takaa paljastui uusia lumen peittämiä pätkiä - vasta Bisseltä alas laskeutuessamme jäi lumi takse ja kulku helpottui.

Jes, nyt enää tunti alamäkeen eli lunta ei enää lainkaan tiedossa!

Lomaviikollamme ei ilmeisesti muu Eurooppa lomaillut, joten rinteillä oli hyvin rauhallista ja hiljaista, juuri sitä mitä lähdimme hakemaan. Myöhemminkin kesällä voin kyllä tuota paikkaa suositella - rinteille mahtuu enemmänkin ihmisiä, ja ehkäpä polkuja olisi helpompi koluta ilman sitä lumipeitettä :)

Lunnia mä metsästän

Perjantaina suunnattiin heti lasten koulun päätyttyä Etelä-Walesiin Pembrokshiren kansallispuistoon. Tarkoituksena oli saada toteutetuksi pitkäaikainen haaveeni eli Skomerin lunnisaarella käynti.

Ilmavirtaukset päättivät sitten toisin. Jo perjantaina, ajomatkan aikana, tuli vettä kaatamalla, ja yön aikana tuuli voimistui ja sadepilvet siirtyivät telttamme päälle. Toiveikkaina kävimme kyllä lauantaiaamuna lauttarannassa lähtöjä kyselemässä mutta no can do, merenkäynti oli liian kovaa pienelle lautalle. Sunnuntain vastaisen yön aikana tuuli kyllä heikkeni mutta merenkäynti jatkui edelleen voimakkaana eli kotiin oli palattava lunneja näkemättä - lähimmäksi näitä hauskoja lintuja päästiin matkailuesitteiden valokuvia ihailemalla.

Lunnit siis jäivät näkemättä,  joten aikaa jäi paljon muuhun.

Rannalle oli päästävä sääolosuhteista riippumatta. Tuon aallokon nähtyämme ymmärsimme hyvin laivan jäämisen satamaan.

Rannalta jatkettiin Iso-Britannian pienimpään kaupunkiin (city) eli St. David'siin...

 ...ja edelleen maalaamaan posliinia Haverfordwestiin.

Illalla oli vielä aikaa kävelyretkeen, leirielämään ja todellisen gourmet-aterian valmistukseen (hot dogs).

Vaikka tuuli tosiaan heikkeni yöllä, säilyi aallokko vielä liian voimakkaana turvalliseen rantautumiseen Skomerille joten heti aamusta lähdettiin ajamaan kotiinpäin. Walesin rantoja ei tosin voitu tänäkään päivänä jättää väliin, joten ensimmäinen pysähdys oli vain reilun puolen tunnin ajon jälkeen Saundersfootissa. 

Hipsulainenkin tykkäsi kun pääsi rannalle juoksentelemaan...

... samoin kuin kuopus päästessään rakentamaan hiekkalinnoja ja mies päästessään kuvaamaan viimeisimmäksi valmistuneen neuleen.

Nyt vain peukut pystyyn että jonakin vapaana kevät-/kesäviikonloppunamme sää suosii ja päiväretki Skomerille saadaan tehdyksi!

Exmoorin pikapyrähdys

Pääsiäisviikolla vierailemaan saapuneet anoppi miehineen tarjosi meille harvinaisen tilaisuuden kahdenkeskiseen aikaan miehen kanssa. Tilaisuudesta olikin otettava kaikki irti, joten viime keskiviikkona startattiin jo aikaisin kahdestaan kohti Exmoorin kansallispuistoa.

Romanttisella lomalla syödään tietenkin myös romanttisesti, eli lounas nautittiin M5:n varrella Burger Kingissa. Kun nyt oli kiire ja piti saada myös Exmoorin kartta ostetuksi... 

Kartta osottautuikin tarpeelliseksi. Polut kansallispuistossa oli kyllä periaatteessa hyvin merkittyjä, mutta jostain piti se polun alkupääkin löytyä, ja tähän ei pelkkä tiekartta kelpaa. Lisäksi reittiä on kiva suunnitella jo etukäteen, eikä vain kävellä pisteiden A ja B väliä tienviittojen varassa.

Ensimmäisenä päivänä käytiin valloittamassa Exmoorin korkein huippu eli Dunkery Beacon (520m). Reitin pituus 13.6km, nousua yht. 500m. Maraton tuntui vielä hieman etenkin etureisissä, joten seuraavana päivänä päätettiin ottaa hieman  kevyemmin.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli toisen patikointipäivän aika. Jos edellisenä päivänä oltiin kukkuloilla, niin nyt oli tarkoitus olla merellisemmissä maisemissa.

Mitään rantabulevardin kävelyä ei kyllä tämäkään kävely ollut, eikä todellakaan edellispäivää kevyempi... Jotenkin aina vain teki mieli päästä pidemmälle ja korkemmalle, joten alunperin suunniteltu reitti Lee Bayn laaksosta Castle of the Rocksin kautta Lyntoniin pidentyi ensin Watersmeetiin, ja kun taukopaikalla tuntui kovin tylsältä idealta kävellä vain jokivartta pitkin takaisin niin kukkuloillehan sitä taas päädyttiin.

Kyllä kannatti, sillä kyllähän kolmensadan metrin korkeudesta nyt paremmat näkymät ovat kuin jokirotkon metsiköstä. Silti oli harvinaisen mukavaa kun Lynton & Lynmouth vihdoinkin tulivat näkyviin kunnolla ja alamäkeä pääsi laskettelemaan keskustaan: luvassa olisi kunnon cream tea, kun nyt Devonissa kerran oltiin. 

Skonssien ja clotted creamin voimin olikin helppo taivaltaa viimeiset neljä kilometriä, etenkin kun alkumatkasta vielä huijattiin ja noustiin Lynmouthista cliff railwaylla Lyntoniin. Tuostakin huolimatta nousua tuli tälle päivälle vähintään tarpeeksi, 16km patikoinnin aikana nousua oli yhteensä 800m. Kun laskua oli saman verran niin etureidet, samoin kuin pakaratkin, huusivat hoosiannaa autolle päästessä.

Yhdeksän aikoihin kotiin saapuessa mieli olikin virkistynyt - kaksi päivää raittiissa ilmassa teki hyvää, samoin kuin lastenvahtivelvotteiden jättäminen hetkeksi muiden harteille. Kiitokset vielä kerran A&A, tämän loman voimalla jaksaa taas pitkään!

Tour de Europa 2013

Suomessa on siis käyty lomailemassa. Heti koulun päätyttyä pakattiin lapset autoon (tavarat pakattu jo aiemmin aamulla) ja lähdettiin ajamaan kohti eurotunnelia. Calais'sta samoilla vauhdeilla Belgian Middelkerkeen ensimmäiseksi yöksi, seuraavat kaksi yötä Saksassa minkä jälkeen yksi yö Tanskassa ja kaksi yötä Ruotsissa ennen Suomeen saapumista. Paluumatkalla yksi yö Ruotsissa, yksi yö Tanskassa ja yksi yö Belgiassa - Tanskan ja Belgian välillä tosin vietettiin lisäksi yksi Saksan autobahnilla huristaen.
Mitä me sitten lomalla sitten tehtiin?

•  Juostiin. Menomatkalla aamut alkoivat minulla ja koiralla pääsääntöisesti aamulenkeillä ennen pitkää, autossa kuluvaa päivää. Myös Suomen puolella tuli lenkeillä käytyä alkuun säännöllisesti, mutta syystä tai toisesta yht'äkkiä ohjelmaa tuntui olevan muutenkin jo riittävästi ilman juoksulenkkejä.

• Nautittiin loistavasta kesäsäästä etenkin rannoilla. Menomatkan leirintäalueet buukattiin uimamahdollisuuksien mukaan, ja tokihan Suomessakin lapset kävivät järvessä pulikoimassa harva se päivä. Uimisen lisäksi etenkin poika vietti aikaa myös rannalla, onkivapa kädessä.

Knuthenborgin Adventure Playgroundin ainoa huono puoli oli sen soveltuvuus ainoastaan lapsille - myös minä olisin halunnut puihin kiipeilemään! Tuokin tukkiaita kun alkoi keinua uhkaavasti huippua lähestyttäessä, niin pakko oli laskeutua alas ennen koko seinämän romahtaessa.

• Vietettiin aikaa lasten ehdoilla. Menomatkan taukopaikat mietittiin lapsille sopiviksi, eli Suomeen ajaessa koluttiin Tanskan Knuthenborg (suosittelen lämpimästi!) sekä Ruotsin Astrid Lindgrenin Maailma. Paluumatkan "pääkohde", Tanskassa sijaitseva Labyrinthia, osui silmiin sattumalta mutta tuoltahan ei lapsia olisi loppujen lopuksi olisi millään saanut lähtemään pois. 

• Syötiin. Vaa'alla en uskalla käydä seuraavaan pariin kuukauteen. 

Väripata porisee ja kiehuu

• Toki myös käsityöt olivat lomalla mukana! Edellisessä postauksessa mainittu pojan pusero valmistui Turun satamassa ulospääsyä jonottaen; uusi pari Monkey-sukkia on kärkikavennuksia vailla (lanka loppui kesken kavennusten ja nyt pitäisi päättää purkaako myös toisen sukan kärki jolloin saisi samanlaisen parin, vai kelpuuttaisiko toisen sukan erivärisenä), kuusi uutta lankavyyhtiä odottaa kerälle pääsemistä & takiksi kutoutumista ja oma uusi pusero on kainaloissa menossa.

Eräälle keskustelupalstalle oli postattu kuvia mitä upeimmista kasvivärjätyistä langoista, joten pitihän värjäystä itsekin päästä testaamaan. Edellinen kokemus kasviväreistä oli lukion biologian tunnilta jokusen vuoden takaa, mutta onneksi netistä löytyi myös sangen kattavia ohjeita. Näitä ohjeita ei tosin juurikaan noudatettu; puretusaineita ei käytetty lainkaan (vanhempieni mökillä ei ole juoksevaa vettä, imeytyskenttiä tai muita hienouksia joten ihan luonnonmateriaaleilla mentiin) ja kyllähän langat tuli myös pari kertaa laitettua suoraan kiehuvaan liuokseen... Langat (Gjestal Maija) kuitenkin kestivät kovakouraisenkin käsittelyn ja ilman puretustakin jonkinlainen väri lankoihin saatiin. Väriäaineena näissä langoissa on käytetty männynkuorta ja -käpyjä, lepänkuorta sekä jäkälää (kaksi vasemman puoleista vyyhtiä), poimulehteä ja ratamoa (kaksi keskimmäistä vyyhtiä) sekä kortetta (kaksi oikean puoleista vyyhtiä).

•  Ompelukone löytyi vihdoinkin vuosi sitten rikkoutuneen tilalle! Käyttöäkin löyty heti: kuopuksen rattaat jätettiin suunnitellusti kotiin, mutta ikävä kyllä lähtötohinoissa unohtui myös Ergo. Uusi kantoväline oli siis saatava. Onneksi äitini mittavista kangasvarastoista löytyi niin runkokangas kuin paneelikin uuteen neliöliinaan.