lauantai 14. heinäkuuta 2012

Sataa, sataa ropisee


Edellinen talvi oli täällä hyvin kuiva, ja kevään tultua tuli voimaan hosepipe ban - puutarhoja ei saanut kastella vesijohtovedellä, ja samoin autojen pesu oli kielletty. Sitten tuli pääsiäinen ja alkoi sataa... Nyt näiden viimeisen neljän kuukauden aikana on ollut vain kymmenisen sateetonta päivää. Helpommalla ollaan toki päästy kuin pohjoisempana, mutta osamme ollaan mekin saatu.

Autotiet ja asuinalueet ovat pääasiassa kuivana selvinneet. Suosikkijuoksumaastoni sen sijaan eivät. Tällä hetkellä ainoastaan yksi pieni peltoalue on juoksukelpoinen, joten pääasiassa on jouduttu Lenkkikaverin kanssa liikkumaan asfaltoiduilla teillä. Kerran tai pari viikossa on uskaltauduttu maalaismaisemiin - sekä minä että koira tykkäämme vapaana liikkumisesta, mutta kotiin palatessa mutaa löytyy minulta aina niskasta asti ja koira joudutaan kantamaan kotiovelta suoraan suihkuun.


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Välipala

Nyt jo pingotuksessa olevan February Ladyn valmistuminen tuntui kestävän ja kestävän. Jotakin piti saada nopeasti valmiiksi, ja toisaalta nuorimmainen alkoi kaipailla uutta paksumpaa villatakkia. Lankalaatikostakin löytyi vajaat kolme kerää Rowanin PureWool dk:ta, eli 1+1+1 = uusi villatakki.


Kaula-aukko palmikkoa lyhennetyin kerroksin, alareunasta silmukoiden poiminta ja perusraglan ylhäältä alas. Hyväksi havaittu malli, mutta pitäisiköhän joskus testata jotain muutakin neulemallia? Valmis takki on nyt vielä hieman reilu meidän sirolle kuusikuutausille tytölle, eli pitäisi mennä vielä syksylläkin.
Perusvillatakki, koko n. 6-12 kk
250 g Rowan PureWool dk

Heinäkuussa ei pitäisi tällaiselle takille olla käyttöä, mutta ikävä kyllä käyttöön tämä takki on jo otettu. Pääsiäisen jälkeen täällä on ollut vain kymmenisen sateetonta päivää eikä lämpötilakaan ole järin korkealle kivunnut. Toistaiseksi en ole säästä valittanut, mutta nyt alkaa olla jo minunkin huumorintajuni koetuksella.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Penkkiurheilua


Jo päättyneitä jalkapallon EM-kisoja tuli tässä taloudessa seurattua enemmän tai vähemmän tiiviisti. Miehen katsellessa pelejä iltaisin tuli itselläkin otteluita sivusilmällä katsottua. Pelin hienoimmat hetket jäivät minulla tosin uusintojen varaan: pelkkä jalkapallo ei kiinnosta pätkääkään, joten pelin oheen piti saada jotain sijaistoimintaa. Suomesta toin itselleni tuliaisena Cookie A:n sukkia.rakkaudella., ja pitihän näitä ohjeita myös päästä samantien testaamaan.

Cusp
Zitron Trekking Pro Natura (?)

Nämä sukat toimivat myös hyvin langantuhoamisprojektissani. Ensin valmistunut pari, Cusp,vei (vajaan) kerän useamman vuoden laatikossa muhinutta lankaa. Vyötekin oli tästä langasta jossain vuosien saatossa kadonnut... Alunperin nämä sukat olivat tulossa itselle, mutta edetessään sukat alkoivat vaikuttaa vähän turhan kapeilta minulle. Onneksi suvussa on pienijalkaisia ihmisiä, joten tässä on nyt ensimmäinen joululahja jo valmis.

Seuraavissa sukissa, Pointelleissa, päätin testata L-koon neulomista. Nämä sukat tulevat myös lahjaksi, tällä kertaa minua leveämpijalkaiselle ihmiselle. Sukan kärjen kaunis mallineule ei siis oikein minun jalassa pääse oikeuksiinsa.

Pointelle
Cygnet Truly Wool Rich 4ply