Marraskuinen lauantai

Synttäriviikonloppunsa kunniaksi mies halusi tänään lauantaina lähteä jonnekin perusleikkipuistoa kauemmaksi. Kun sääennusteetkin povasivat hyvää säätä, päätettiin lähteä ihan kunnolla liikkeelle eli reilun tunnin ajomatkan päähän Cotswoldsin maisemiin.

Näistä ipanoista ei koskaan tiedä, millä mielellä he retkelle lähtevät. Joskus puolenkin kilometrin kävely voi olla liikaa, mutta joskus, kuten onneksi tänään, he jaksavat painaa koko kolmituntisen kävelyn ajan ristiin rastiin kukkuloiden rinteitä.

Kyllähän noissa maisemissa kelpasikin kävellä; oli hieman erilaista maastoa kuin koulumatkan varrella. Suurta intoa lapsissa herätti Cleeve Hillin rautakautisen linnoituksen jäänteet maastonmuodoissa: kaikista kolmesta oli mitä suurinta hupia painaa yhtä jyrkännettä alas ja samantien toista ylös. Onneksi pehmeä sammal piti hyvin jalkojen alla, eikä tuossa kaatuminenkaan olisi hirveästi kirpaissut.

Kukkulan huipulle saavuttaessa oli evästauon paikka. Kauempaa hyvältä taukopaikalta näyttänyt jyrkänteen sivusta osoittautui todellisuudessa turhan tuuliseksi istumapaikaksi, mutta jyrkänteen huipulle nouseva polku oli juuri sopivasti kallioiden välissä tuulelta suojassa. Aurinkokin pääsi tuossa lämmittämään juuri sopivasti.

Tauon jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa harjannetta pitkin takaisin autolle päin. Vaikkei huipulla enää mielenkiintoisia maastonmuotoja ollutkaan, niin kaikkea muuta jännittävää kylläkin: kotiin tultiin taskunpohjat liuskekiviä täynnä, kuopus kikatti katketakseen golfareiden tiiauspaikalla tanssiessaan ja kaikista meistä maisemat olivat kiipeämisen arvoisia.

Vaikka rinnettä alas tullessa onnistuttiinkin erehtymään suunnasta, päästiin autolle ylimääräisenkin kiekan jälkeen varsin positiivisessa mielentilassa. Pubilounaan (koiran kanssa Cotswoldissa liikkujien kannattaa poiketa Burton on the Waterin Duke of Wellingtoniin) jälkeen ei kuitenkaan energiaa, kuten ei tosin myöskään päivänvaloakaan, riittänyt enää muuhun kuin kotimatkaan. Seuraavalla kerralla Cotswoldsiiin suunnatessa minä ainakin haluan myös kyliä päästä tutkimaan!

Bloomsbury

Tämä viikonloppuna on päästy nauttimaan hyvin harvinaisesta herkusta eli lapsettomasta viikonlopusta. Don't get me wrong, rakastan noita ipanoita kuin hullu puuroa mutta joskus myös meidän vanhempien täytyy päästä viettämään parisuhdeaikaa ihan vain kahdestaan.

Mukaan minilomalle lähti myös aikaisemmin viikolla valmistunut Bloomsbury. Malliin ihastuin heti sen bongatessani, mutta neuleen edetessä hihohjen pitsikuvio alkoi arveluttaa - tulisiko tällaista puseroa kuitenkaan käytettyä? Vielä ensimmäistä kertaa puseroa käyttäessä olo oli sangen epäilevä, mutta parin päivän käytön jälkeen minulla taitaa olla uusi lempipusero.

Vaikka pusero onkin malliltaan periaatteessa sangen simppeli eli ylhäältä alas neulottu raglan, niin hihojen ja selän pitsikuviot sekä vanhasta perinteisestä raglanista poikkeava etuosan muotoilu toivat neulomiseen uutta mielenkiintoa. Nyt tekisikin mieli neuloa sama malli uudelleen pienillä modauksilla, eli selästä pitsikuvio pois ja muotoilu samoin kuin edustassa. Samalla hihat voisi jättää 3/4 -pituisiksi - ehkäpä pellavalangasta neulottava projekti kevääksi?

Täysin ilman modauksia ei tosin tämäkään pusero ole. Kuvissa tiukalta näyttävä kaula-aukku arvelutti, joten loin silmukat puseroon L mukaan. Selkämyksen ja hihojen raglanlisäyksiä tein 15 kerroksella, etuosassa lisäyskerroksia on 31 kappaletta. Näppituntumalta tehdyt muokkaukset toimivatkin hyvin tässä valmiissa puserossa, etenkin kun silmukkatiheyskin poikkeaa minulla ohjeessa annetusta (18 silmukkaa per 10 cm).

Bloomsbury by Svetlava Volkova

Cascade 220, väri 9465B, 380g

Lankana tässä puserossa on vanha tuttu Cascade 220. Epähuomiossa tilasin tismalleen samaa sävyä kuin mitä käytin Wrynoseen. Wrynose on taitaa kuitenkin olla käytetyin villatakkini, joten värinkään takia ei tämä pusero käyttämättä tule jäämään. Joko muuten mainitsin, että tykkään tästä puserosta ja paljon?

Jouluvalmisteluja

Syyskuusta lähtien lapset ovat odottaneet joulua kovin innoissaan. Eniten joulussa ipanoita kiinnostanevat lahjat, mutta kyllä nuo innoissaan askartelevat myös erilaisia joulukoristeita ja kirjoittavat yleviä listoja, kuinka jouluun valmistaudutaan ja etenkinkin kuinka silloin käyttäydytään. Harmi vaan, kun nuo kovin ylevät periaatteet pysyvät muistissa yleensä vain jokusen minuutin...

Arvoisan aviomiehen patikoidessa tänään New Forestissa päätimme mekin lasten kanssa haukkaamaan vähän raitista ilmaa. Aivan miehen patikoimaa matkaa emme yrittäneetkään saada tehdyksi, vaan kahden ja puolen kilsan kävely/potkulautailu läheiseen puutarhakeskukseen lounaalle oli tenaville tarpeeksi. Pelkkään lounaaseen ei vierailu kuitenkaan jäänyt, vaan aikaa kului myös jouluosaston kiertelyyn. Kaikesta siitä kimalluksesta se ajatus sitten lähti.

Kotimatkalla tytär alkoi haikailla oman joulusukan perään, ja kotona kangasvarastoista löytyikin juuri tähän tarkoitukseen sopivaa vihreää huopaa sekä valkoista fleecea ja pitsiä. Alkuun pieni koeompelu ylijäämähuovalla ja sitten tositoimiin. Minä autoin hieman mutkissa ja pitsin ompelussa, mutta muuten sukka on täysin esikoisen käsialaa. Seuraavaksi onkin kuulemma keskimmäisen vuoro ommella itselleen sukka - saa nähdä, mitä siitä tulee!

Joulusukkien lisäksi hiljalleen on valmistunut myös sukkiin täytettä. Kummipoikien lahjat ovat jo valmiit ja paketissa, samoin valmiina on lasten itsensä valmistamat lahjat esikoisen kummeille ja keskimmäisen opettajalle. Jotain muutakin olisi vielä tehtävänä, mutta niistä lisää sitten joulun jälkeen...

Yksinkertaisuuden ylistys

Olipa kerran villapusero, joka sopi yhteen kaikkien housujen ja peruspaitojen kanssa. Kaikessa yksinkertaisuudessaankin siinä oli se jokin. Käyttäjäänsä miellyttävän ulkonäön lisäksi pusero oli myös miellyttävä päällä, lyhythihaisena se lämmitti juuri sopivasti muttei kuitenkaan hiostanut liikaa. 

Sitten tuli kohtalokas päivä ja uusi pesukone. Aiemmin pusero oli pyörinyt 40 asteen pesussa siitä miksikään menemättä, mutta nyt löytyi voittaja. Koneesta pusero tulikin kutistuneena ja vanuttuneena - eivät siinä auttaneet mitkään polyamidit ja superwash-käsittelyt, kun lämpötila vaihteli liikaa lyhyessä ajassa. 

The end.

Likipitäen kaksi vuotta sinnittelin ilman suosikkipuseroani kunnes tuli oikea lanka vastaan. Lankoja hankkiessani tosin suunnittelin jotain aivan muuta, mutta Plain and Simplehan tässtä piti tulla eikä mitään takkia. Siispä lanka puikoille ja neulomaan.

Hyvää kannatti jälleen kerran odottaa. Pusero on tänään toista päivää päällä, ja kyllä tämä on Araucania Rancosta neulottuna lähestulkoon jopa parempi kuin Sisusta neulottu edeltäjänsä. Kaulalle nouseva kaulus tuntuu ihanan pehmeältä, ja pusero lämmittää sekä sisällä että ulkona takin alla juuri sopivasti.

Tämän puseron pesemissä täytyykin olla tarkka: vaikka tämä(kin) lanka on virallisesti ottaen sukkalankaa, ei villaa ole superwash-käsitelty ja paidan kutistuminen normaalipesussa on täysin varmaa. Onneksi koneen villapesuohjelma on kuitenkin sopivan hellävarainen - käsinpesuun minusta ei nimittäin ole.

Plain and Simple by Veera Välimäki

Araucania Ranco Solid (väri 487), 220 g

Silmukat luotu koon S mukaan, helmaresorin jälkeen 4x vyötärökavennukset joka 10. kerros

Johtuukohan syksystä vai lähestyvästä joulusta, mutta tänäkin vuonna loka- ja marraskuun tunnistaa punaisen värin himosta: seuraava puikoilla oleva neule on lähestulkoon samanvärinen kuin Plain and Simplekin. Jostain on vain väriä saatava; oma väritys kuin muistuttaa tähän vuodenaikaan lähinnä kalkkilaivan kapteenia.

Pöllöjä siellä, pöllöjä täällä

Suomesta löydetty ompelukone toimii kuin unelma vanhaan verrattuna. Yksi suuri etukin uudella koneella on vanhaan verrattuna (toimivuuden lisäksi): ommelvalikoimasta löytyy myös trikoon ompelun mahdollistava jousto-ommel. Vanhassa koneessa valittavana oli joko perustikki tai siksak...

Trikoota en siis ollut koskaan ommellut ennen uuden koneen hankintaa. Syyskuun puolivälissä vieraillut sisko toi mukanaan pari metriä perustrikoita sekä resoreita - tässä kaupungissa ei nimittäin ommella kangaskauppojen valikoimien perusteella muita kuin tilkkutäkkejä. Ensimmäisestä trikoopalasta syntyi kuopukselle housut (kasvunvaraa ehkä parin vuoden verran), toisesta palasta peruspaita keskimmäiselle (Jee, uusi yöpuku! oli keskimmäisen kommentti paidan saadessaan; kasvunvaraa paidalla ehkä vuosi). Kolmannen palan kohdalla sentään tärppäsi!

Valon vähenemisen huomaa erittäin hyvin sisällä lapsia valokuvatessa

Suomen lomalta tuli tuliaisena mukaan myös Ottobren numero 4/2013. Tuossa lehdessä oli myös kovasti houkutteleva mekko/tunika, ja koska kuopus on mekkoja rakastava pikkutyttö piti tätä ohjetta myös päästä testaamaan. Alkuun kaikki sujui mainiosti; jousto-ommel pelitti ja kaula-aukon resoritkin sain kaksoineulalla yllättävänkin siististi ommeltua. Sitten alkoi hihansuiden viimeistely... Ensimmäinen kaksoisneula katkesi heti ensimmäistä hihansuuta aloittaessa, toinen samaa hihansuuta lopetellessa. Siinä meni se pakkaus. Toisenkin pakkauksen ensimmäinen neula koki loppunsa samassa hihassa, minkä jälkeen päädyin vaihtamaan koneeseen paksuimman neulan ja vetämään perustikillä kainalosta puuttuvan sentin. Ei siitä nyt järin kaunis tullut, mutta pysyypähän kasassa. Sitäpaitsi se on kainalossa, kuka sinne nyt tiirailee!

 Pysyy tämä lapsi joskus paikallaankin!

Toinen hihansuu menikin sitten ensimmäisestä jotain oppineena ilman ensimmäistäkään neularikkoa, ja samoin helman päärmääminen sujui jo (melkein) kuin tanssi vaan. Ehkä sitä uskaltaa tilata ensi viikolta vierailulle saapuvalta äidiltä lisääkin trikoota ommeltavaksi.

Trick or Treat?

Lapsilla lokakuun kohokohta on ehdottomasti Halloween. Aivan samalla innolla kuin synttärijuhliaan eivät lapset pukujaan suunnittele, mutta kauas ei kuitenkaan jäädä. Tänä vuonna tytär päästi kuitenkin minut helpolla: edellisvuonna käyttämättä jäänyt puku mahtui edelleen päälle ja kelpasi hyvin edelleen, ja poika puolestaan halusi pukeutua kummitukseksi. Kuopukselta ei mielipiteitä pukeutumisen suhteen kyseltykään.

Vaikkeivat karhut nyt ehkä täysin Halloweenin henkeen kuulukaan, niin kyllähän grizzly bear on sangen pelottava ilmestys, eikös vaan? Koska siis kotoa löytyivät karhun naama ja korvat valmiina, niin kaupasta haettiin vain tekoturkista. Ikivanhasta Suuri Käsityölehti -lehden numerosta löytyi vauvan talvihaalarin ohje, jota yksinkertaistamalla karhuhaalari syntyi hetkessä. Tai ainakin melkein, kyllä tuohon reilu tunti upposi. 

Hitusen yllättäen pojan kummitusasun parissa tuskailinkin sitten pidemmän ajan. Jälkiviisaana on helppo todeta fiksuimman ratkaisun olleen pään ja vartalon ompelun erillisinä kappaleina - nyt tuo koko asu on yhtenä kappaleena. Poika pystyi kuitenkin puvussaan liikkumaan ja silmätkin pysyivät kutakuinkin kohdillaan, eli toimiva puku siis sen suhteen. Lisäksi kummitus oli puvusta saatujen kommenttien perusteella ihan tervetullutta vaihtelua muuten niin yleisiin noitiin ja zombeihin.

Reilun tunnin ajan kiertelimme kotikylää ristiin rastiin. Osa asukkaista toivottaa pelottelijat tervetulleiksi, osa taas ei pidä perinteestä ollenkaan. Onneksi täällä onkin tapana osoittaa Trick or treat -kiertelijät tervetulleiksi valaistuin kurpitsoin: mikäli kurpitsa ovelta löytyy, on oven takana myös todennäköisesti lämmin vastaanotto. Kurpitsattomat talot taas on syytä jättää väliin.