Karkkipusero

Huhtikuun lopun Knit'n'Natterissa ystävällinen kanssaneuloja vihjaisi erään aloittelevan suunnittelijan tarjoavan tiettyjä ohjeitaan ilmaiseksi, mikäli aloittaa projektin samantien.

Kotiin pääsyäni siis haukkana Ravelryyn sisälle ja Penny Candy Tee jonoon. Seuraavana päivänä odottikin postilaatikossa tarjous ilmaisohjeesta - mikäs siinä, kelpaa minulle. Sopimuksen mukaan loin projektisivun samantien, mutta itse työn aloitus joutui (sovitusti toki) odottamaan muutaman päivän, aivan kaikkia tarvittavia lankoja kun ei laatikosta valmiina löytynyt.

Ohje oli selkeä ja hyvin kirjoitettu - jos samalta suunnittelijalta tulee muita kiinnistavia malleja, niin varmasti tulen ostamaan. Ohutta sukkalankaa jaksoi myös tikuttaa hyvin, kun työssä oli vaihtelua: pusero aloitettiin helman pitsineuleesta, jatkui vartalon raitaosuudella ja päättyi kauluksen pitsiin. Kun vielä punainen lanka oli eläväpintaista, teki aina vain mieli neuloa se seuraava raitapari... 

Penny Candy Tee by Jenjoyce Design
koko 32''

Opal 4-ply, n. 10 g (tummanvihreä)

Garnstudio Drops Baby Merino, 40 g (vaaleanvihreä)

Patons UK Fairytale Dreamtime 3ply, 75 g (valkea)

Sparkleduck Galaxy, 75 g (punainen)

Puseron ainoa miinuspuoli oli useasta värinvaihdosta johtuva tuhoton päättelyurakka. Olenkohan koskaan maininnut, ettei langanpäiden päättely suinkaan ole suosikkipuuhaani? Seuraavat Penny Candyt (kyllä, sunnitelmissa on useampikin tämän puseron neulonta) teenkin laiskuuttani kaksivärisinä. 

KC junior

Oman Kynance Coven jälkeen teki mieli tehdä lähes samoilla vauhdeilla lapsille samanlaiset. Lankalaatikosta löytyi alunperin muuhun työhön ajateltua puuvillalankaa, joten ensimmäiseksi pääsi puikoille pojan KC junior.

Kokona XS, mutta koska tiheys on jonkin verran ohjetiheyttä suurempi (tässä puserossa 24 silmukkaa per 10 cm) oli tuloksena 7-vuotiaan päälle sopiva paita.

Koska langat oli tosiaan hankittu toista projektia silmällä pitäen, kävi hihoissa vanhanaikaisesti ja tummansininen lanka loppui kesken. Hätä keinot keksii, eli tässä tapauksessa pääväreillä hihat t-paita -mittaan, ja loppu hiha täysmittaiseksi (ja jopa hieman ylikin) korostusvärillä. Oranssia olisi hihaan joka tapauksessa tullut, nyt vain tuli hieman alkuperäistä suunnitelmaa enemmän.

Kavennuksia ja levennyksiä ei pikkupojan puseroon tarvittu, eli vartalo oli vain suoraa tasaista neuletta. Muuten puseron onkin täysin ohjeiden mukaan neulottu - jokohan edellisessä Kynance Cove -postauksessa ylistin ohjetta tarpeeksi? Edelleen siis ehkä paras neuleohje ikinä. 

KC junior/KC [Kynance Cove] by Isabell Kraemer

Rowan Siena 4ply: oranssi 75g, turkoosi 110g ja navy 70g

Lunneja!

Lunnisaarella vierailuun tarjoutui odottamaton tilaisuus, kun vappuviikonlopuksi saapuneet vieraat innostuivat Walesin päiväreissusta yllättävän helposti. Sunnuntaiaamuna siis herätys viideltä, eväät reppuun ja matkaan.

Matkalla oli tosin vielä soitettava varmistuspuhelu lauttafirmaan - kaikki ok, lautat kulkisivat. Kun vielä parkkipaikalla vahvistettiin tilaakin lautoilla vielä olevan, niin mieli oli vähintään yhtä kirkas kuin sää. 

Seuraavaan lähtevään lauttaan ei tosin koko meidän seurueemme mahtunut (4 aikuista + kuusi lasta), joten reilu tunti odoteltiin rannassa aarteita etsien ja lounaseväitä syöden. 11.45 saapui laiva laituriin, kymmenen minuuttia odoteltiin laivaan pääsyä (sangen huteralla laiturilla, jos saan huomauttaa!) ja 12.00 startattiin viimeiselle etapille ennen Skomeria.

Jo matkalla nähtiin lunneja, ja vieläpä lähempää kuin muinaisella opiskelijaporukan Huippuvuori-reissulla. Mahtavaa, tuossa vaiheessa jo varmistui reissun onnistuminen eli lunnien bongaus! 

Aikaa Skomerilla oli reilusti, liki 4.5 tuntia joten reippaasti lähdettiin kiertämään saarta ympäri. Rannasta sisemmäksi saarta patikoidessamme ei lunneja enää näkynyt mutta lokkeja kylläkin, samoin kuin joka puolella loikkivia kaneja. Nämä kanit ovatkin syöneet Skomerin sangen rei'ikkääksi joten sekä eroosion että linnunpesien tuhoamisen välttämiseksi (linnut omineet pesäkäyttöön entisiä kaninpesiä) saarella sai liikkua ainoastaan merkityillä poluilla.

 

Parin tunnin patikoinnin ja useamman evästauon jälkeen saavuttiin The Wickille eli saaren parhaalle lunnientarkkailupaikalle. Saapumisinfon pitänyt opas puhui totta; lunnit tepastelivat ihmisistä välittämättä kallion reunamilla ja poluilla, joten lintuja pääsi tarkkailemaan aivan läheltä.Välillä jopa turhan läheltä, sillä lunnit eivät todellakana väistäneet jos ihminen oli linnun mielestä hänen reitillään. Pieni lintu mutta voimakas nokka, joten parempi lähteä alta pois.

Pieni lintubongarini sanoin; kaikkein paras päivä ikinä! Poika ei olisikaan halunnut saarelta pois lähteä, joten sovittiin jo ensi kesäksi oma kahdenkeskinen uusintareissu. Tuolloin lähdettäisiin pidemmäksi aikaa ja yövyttäisiin Old Farmilla - tuolloin päästäisiin ehkä näkemään myös pikkuliitäjiä ihan elävinä eikä pelkkinä luurankoina.

Aivan huippupäivä!