Glenfiddich

Passengerin valmistuttua Annemaria Ötvösin Ravelry-sivu ja -ryhmä menivät tarkkaan seurantaan, ja kun seuraavalle ohjeelle haettiin testineulojia olin taas käsi pystyssä eturivissä.

Tästä ohjeesta löytyi minun testaamastani koosta hurjat yksi virhe eli jälleen pääsi testaaja helpolla. Ohjetta tosin muokkasin sen verran, että vasemmalta käänsin palmikot peilikuvikseen (symmetria on kova sana). Lisäksi hihojen kavennukset tuli taas muokattua paremmin omiin käsivarsiin sopiviksi.

Lankana on Artesano Alpaca Heather värissä Buttermilk. Testiryhmän kuvia katsellessa iski välillä värikateus mutta kerrankin päätin olla järkevä ja valita kaikkiin vaatteisiin sopivan luonnonvalkean. Vaikka neuloessa väri välillä tympikin ja tuntui tylsältä niin käytössä tuo on osoittautunut mitä helpoimmaksi vaatekappaleeksi.

Glenfiddich by Annamaria Ötvös

Artesano Alpaca Heather, 450 g (koko XS2)

Meadow Grass

Helmikuisilta Unravel-messuilta mukaan oli ostettava kerä The Little Grey Sheepin vaaleanpunaista pitsilankaa. Pari kuukautta kerää siliteltyäni ja ohjeita selailtuani (raidallinen pusero? villatakki? raaskisiko käyttää lasten neuleisiin?) päädyin Heidi Alanderin Meadow Grassiin.

Raidallinen osio pitäisi huolen ettei vaaleanpunaisen ja pitsin yhdistelmä muodostu liian romanttiseksi. Lisäksi raitaosio oli mitä parhain projekti paluumatkalle Cornwallista: 5h autossa, ja raitaosio oli valmis. Lisäyskerroksia lukuunottamatta kaikkea huomiota ei tarvinnut kiinnittää neuleeseen, vaan samalla pystyi lukemaan karttaa, osallistumaan keskusteluun ja tarkkailemaan maisemia. Ajamisen sentään jätin miehelle ;)

 Pitsiosio sen sijaan sai odottaa aikansa muiden projektien valmistumista. Etukäteen arvelin sen vievän aikaa pitkään, mutta mallikerran yksinkertaisuuden ansiosta tuokin oli nopea neulottava ja valmista tuli parissa päivässä.

Meadow Grass by Heidi Alander

Araucania Ranco Solid, 30 g & The Little Grey Sheep Stein Fine Wool Lace, 100g

Viimeistelyn jälkeen sai jälleen todeta, kuinka pingotus tekeekään ihmeitä pitsille. Karvaisesta mytystä tuli herkän ilmava huivi, joka istuu hyvin kaulan ympärille tai lämmittää harteita. Nyt tosin näyttäisi toistaiseksi siltä, että huivi joutuu odottelamaan käyttöönottoa jokusen kuukauden vielä - kesä näyttäisi olevan täällä ihan piakkoin!

Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto ja hauskanpito

Cornwallin jälkeen ehdittiin pari päivää hengähtää kotona ennen seuraavaa reissua. Tällä kertaa suunnattiin pohjoiseen eli Manchesteriin.

Sattumalta bongattiin myös Alan Turing penkiltä istumasta

Ensimmäiset pari päivää tutustuttiin Manchesterin nähtävyyksiin. Meidän tapauksessamme parhaaksi tavaksi tutustua kaupunkiin koettiin geokätköily: Pieman oli ystävällisesti ohjeistanut uteliaat aarteenetsijät ensin etsimään Invaderin ympäri Manchesterin keskustaa taiteilemia avaruusolentoja, ja näiden perusteella löytyi lopulta emoaluksen laskeutumispaikka eli se lopullinen geokätkö.

Tämä alien alkaa hiljalleen jo siirtyä kohti kotiplaneettaa

Kahden turistipäivän aikana ehdittiin tutustumaan myös kolmeen museoon. Näistä ensimmäiseksi koluttu Museum of Science and Technology oli ehdottomasti paras; sekä lapset että aikuiset viihtyivät hyvin. Suosittelen. Sen sijaan People's History Museumista olisimme me aikuiset saaneet enemmän irti ilman lapsia, ja Museum of Football nyt kertakaikkiaan suunnattu enemmän jalkapallofaneille.

Tylsin peli ikinä?

Sunnuntai oli The Päivä; suuri kevätmaraton jonka takia pohjoiseen suuntasimme. Edeltävä yö sujui ehkä paremmin kuin ennen mitään muuta maratonia - turistina olo on rankkaa, ja ehkä jonkinlainen rutiini alkaa jo olla ennen juoksukisoja? Lapsetkin tekivät parhaansa lievittääkseen kisapaniikkia: "It doesn't matter if you don't win, it matters that you do it and have fun".

Old Trafford

Täysi kisakonkari en kuitenkaan vielä ole, kuten sunnuntai osoitti: kisakylään saavuttuani älysin unohtaneeni täyttää juoksunumeron kääntöpuolen juoksuinfon. Koskaan en ole onneksi niitä tarvinnut, mutten nyt(kään) halunnut ottaa riskiä että tuuperrun jonnekin kadun varteen ilman että mieheen saadaan yhteyttä. Ei, en ole taikauskoinen tai mitään, mutta tietyt rutiinit on käytävä läpi tai juoksusta ei tule mitään.

Manchesterin reitti. Kaupungin keskusta on oikeassa yläkulmassa eli tämä ei todellakaan ollut mikään kaupunkimaraton - viimeisten kymmenten kilometrin aikana juostiin mm. peltojen laitaa

Taktiikka juoksua varten oli tarkkaan mietitty etukäteen. 3.45 alitukseen riittää 5'20''/km eli koska jo etukäteen epäilin jaksavani juosta koko matkaa tasaista vauhtia päätin aloittaa nopeammin ja kerätä puskuria väsähtämistä varten. Puoliväliin 5'10''/km, siitä eteenpäin 5'20'' ja loppukymppi vain väsymystä vastaan taistellen...

Taktiikka toimi paremmin kuin osasin odottaakaan. Keskimäärin vauhti pysytteli 5'10''/km tuntumassa aina kolmeenkymppiin asti josta sitten alkoi se rimpuilu kohti maalia. Ekat kävelyaskeleet otin vasta 34km kohdalla olleella vesipisteellä, ja jestas kuinka vaikealta juoksuun lähtö tuntuikaan taas noiden askeleiden jälkeen - tuntui kuin joku olisi käynyt vaihtamassa jalkani puisiin tolppiin.

Tämän jälkeen lyhyitä kävelypätkiä tuli vielä seitsemän lisää. Pätkät jäivät kuitenkin hyvin lyhyiksi, vain parinkymmenen metrin mittaisiksi.Vaikka kävely tuntuikin aina alussa ihanalta ja helpolta, iski nopeasti ahdistus ajan nopeasta kulumisesta. Se 3.45 on alitettava!

Vika maili oli ennätyspitkä. Old Trafford tuli näkyviin jo varmaan pari mailia ennen maalia, ja vaikka kuinka tassutti ei matka tuntunut lainkaan vähenevän. Lopulta tuli kuitenkin viimeinen käännös ja se maali - ja mikä parasta, bruttoaikaa näyttävä kello osoitti bruttoaikanikin pysyttelevän sen maagisen rajan alapuolella! Tuosta kun vielä sai vähennettyä lähtöviivan ylitykseen kuluneen ajan jäi nettoajaksi vain 3.41 ja risat. Uusi ennätys, juuri se mitä lähdin hakemaankin!

Cheers! Vaikka lauantai-iltana kirosinkin koko typerän juoksuharrastuksen, maratoneista puhumattakaan syvimpään jorpakkoon niin jo pari tuntia maaliintulon jälkeen suunnittelin täyttä häkää kisakalenteria eteenpäin.

Vaikka itse juoksuun ja etenkin tulokseen olenkin hyvin tyytyväinen niin täysin varauksetta en kyllä Manchesteria etenkään juoksuturisteille suosittele. Itse kaupunki on, anteeksi vain, ankeahko ja ainakin meidät yllätti täysin viheralueiden puute keskustassa. Shoppailumahdollisuudet vaikuttivat kyllä monipuolisilta mutta meidän osaltamme tämä jäi vain kahteen lapsille ostettuun hattuun...

Manchesterin maraton ei myöskään täyttänyt odotuksiani järjestelyjen suhteen (ko. maraton on äänestetty vuoden 2014 parhaaksi eli jotakin saattoi odottaa). Mielestäni ohjeistus pitäisi olla aina paperilla, olkoonkin kuinka luontoepäystävällistä tahansa. Kännykkään/tablettiin/mihin tahansa ladattava tiedosto ei milloinkaan ole yhtä helposti luettavissa, ja sähköiset laitteet voivat kaatua milloin tahansa tai akku loppua juuri pahimpaan mahdolliseen aikaan.

Etukäteen myös lupailtiin opastusta lähimmiltä ratikkapysäkeiltä stadionille. Jos sellaista olikin, en minä ainakaan yhtään ainutta opastetta tai opastajaa koko kilometrin matkalta bongannut... Kisakylässä ei myöskään opastus oikein pelannut; maratonoppaassa oli myös lupailtu opastusta starttialueelle ja tarkkaa jakoa lähtökarsinoihin tavoiteaikojen perusteella. Eipä ollut kumpaakaan, oli vain kylttejä itse starttialueella, eikä kukaan todellakaan tarkastanut värikoodattuja numerolappuja. Toisaalta ihmiset uskoivat kiitettävästi ihan niitä kylttejäkään ja heti alusta lähtien koko ryhmä juoksi ns. oikeaa vauhtia eli sitä minun tavoitevauhtiani ;). Ei siis alun sprinttejä ja kävelysarjalaisten ohitteluja.

Reitti ei Manchesterissa ollut se inspiroivin. Alussa ja lopussa juostiin teollisuusalueella, mutta valtaosa reitistä kulki (onneksi) lähiöiden/lähikylien läpi. Reitti oli kyllä tasainen, kuten mainoslauseissa oli lupailtukin, mutta kylläkin huomattavasti kumpuilevampi kuin mainoslauseen 'vain 40m nousua'. Vaikken nyt varauksetta omaan Suuntooni tässä nousu-/laskuasiassa luotakaan, niin silti hurja ero on lukemissa; 120m nousua Suunnon mukaan. Toisaalta minun mittarini mukaan koko reitin pituus oli 42.02km eli tuokin heittää jonkin verran...

Nestemäinen huolto pelasi, plussat siitä. Geelit olivat sen sijaan loppuneet jo minun tullessani geelipisteelle (ja toim.huom., olin kuitenkin selvästi siinä nopeammassa puolikkaassa) eli sokeripaukut olivat kannustajien tarjoilujen varassa. Ja tämän loistavan aasinsillan kautta päästäänkin Manchesterin maratonin parhaimpaan antiin eli kannustajiin!

Kannustus oli siis Manchesterissa kohdillaan. Ainoastaan alussa ja lopussa maaseudulla/teollisuusalueella juostessa olivat kadunvarret autioina, muuten kannustajia riitti. On se vain kumma miten iloinen hymy ja kannustava sananparsi antavat energiaa, lapsen läpsystä puhumattakaan. Henkilökohtaisen lisän toi myös numerolappuun painettu nimi; onhan se nyt ihan eri asia saada juuri itselle osoitettua kannustusta kuin vain yleistä 'well done guys, you're nearly there'.

Summa summarum, jos haluaa ison kevätmaratonin Englannissa juosta niin Manchesteria voi harkita mutta vartavasten en kyllä sitä varten Suomesta tänne tulisi, tai ainakaan ylimääräistä aikaa Manchesterissa viettäisi.

Tapering in Cornwall

 Pääsiäisloma ja Cornwall, siinä lyömätön yhdistelmä. Ei edes haittaa vaikka kuudesta lomapäivästä viitenä joku seurueesta onkin mahataudin kourissa - Looe on ykköspaikka rentoutumiseen.

Onneksi lomalla podettu tauti oli lyhytkestoinen (toipumisvaiheineen 24h) eli koko lomaa ei tarvinnut mökissä vessan läheisyydessä viettää vaan ulkoilemaankin pääsi kiitettävästi. Hyvä niin, sillä säät suosivat meitä (se kevät tuli vihdoinkin!) ja Cornwallin Coast Path nyt kertakaikkiaan on vertaansa vailla.

Sunnuntai: Kevyt lenkki miehen kanssa Loesta länteen. Matkalla käydään hakemassa yksi geokätkö, toinen päätetään jättää vielä toistaiseksi väliin. Lenkin pituus 11.6km/1:48 (mukana useampi hengähdys- ja kuvaustauko), nousua/laskua 217m.

Maanantai: Yö on nukuttu vähemmän hyvin lasten pienimmiinkin äännähdyksiin heräten joten päätetään miehen kanssa lähteä ihan vain kävelylle, tällä kertaa Looesta itään geokätköjä hakemaan. Päällä on aivan liikaa joten sukkahousut siirtyvät laukkuun, aurinkolasit ja lierihattu tulevat sen sijaan tarpeeseen.

Tiistai: Alunperin olin houkutellut miestä kanssani romanttiselle bussiajelulle Plymouthiin sekä lauttamatkalle Kingsandiin, mutta flunssaisenen olo saa miehen vain heittämään minut lähelle niemenkärkeä. Hölköttelen sitten yksin takaisin mökille. Ensimmäiset 1.5km menevät ennätysvauhtia alamäkeen pistellessä, mutta sen jälkeen vauhti hyytyy, ja pahimpien mäkien huipulle päästyä on pakko pysähtyä tasaamaan hengitystä. Matkaa yhteensä 20km/2:40, nousua 460m. 

Keskiviikko: Aamun alkajaisiksi lähdetään miehen kanssa käymään kiirettömässä päivystyksessä (walk-in clinic). Edellisenä päivänä ilmeisesti jokin on päässyt silmääni raapaisemaan ja silmä on nyt punainen ja kipeä. Kaikki kuitenkin ok, ja mukaan saan lääkeaineputkilon.

Iltapäivällä lähdetään hakemaan miehen ja anopin kanssa sitä sunnuntaina väliin jätettyä geokätköä. Alkuun yritetään lähestyä kätköä polulta - ei onnistu. Merenrantaan on 5m pudotus eikä turvallista polkua löydy mistään. Paluu takaisin edelliselle rannalle johon jätetään myös anoppi odottamaan ja lähdetään itse kipuamaan karien yli kohti Monkey Islandia.

Matkaa 'saarelle' (laskuvedellä tuonne pääsee kuivaa maata pitkin kävellen) edelliseltä rannalta n. 600m, matka-aika n. puoli tuntia. On pikkuisen hidasta kiivetä karikkoa ylös ja alas. Perille kuitenkin päästään ja aletaan kiertää saarta - kolmasosa päästään rinnettä ylös, mutta sitten tulee jälleen stoppi: aina merenpinnan yläpuolella pysyttelevä osio vaikuttaa turhan epävakaalta, eikä kiipeilyvälineitä ole mukana. Kallioille tippuminen hiekkavyörymän mukana ei houkuttele, joten päätetään lähteä takaisin anopin luo. Ennen pahinta kiipeilyosuutta silmiin osuu ylös Coast Pathille johtava polku - toisesta suunnasta polkua ei erottanut polun peittävien piikkipensaiden takia. Päästään siis myös kulkemaan hyvin kumarassa, mutta reitti on silti huomattavasti helpompi kuin karikossa kiipeillessä.

Illalla on minun vuoroni sairastua eli siihen loppuivat urheilut Cornwallissa. Positiivisesti ajatellen hyvä niin, tämä viikko kun pitikin jo kevennellä maratonin alla. Nyt sitten kevennellään kunnolla, sängyssä tulee maattua liki vuorokausi kun ei energia muuhun riitä.

 
Perjantai: Anopin vuoro jäädä mökille potemaan muun porukan lähtiessä sivistämään itseään Lost Gardens of Heligansiin. Edellisellä Cornwallin reissulla käytiin tutustumassa Eden Projectiin, ja näiden kahden puutarhan vertailussa Heligans vetää pidemmän korren. Heligans oli enemmän puutarhamainen ja vähemmän ruuhkainen, lapsetkin tykkäsivät puutarhassa kiertelystä (tämä oli loistavasti tehty lapsiystävälliseseksi kiipeilyratoineen ja riippusiltoineen) ja kyllähän tarina Heligansin takana on myös hyvin kiehtova. Suosittelen kaikille Cornwalliin suuntaaville!

Pientä realismia, kiitos

Kuopuksekseni rakastaa Sheriff Callieta. Yleensä minäkin pidän ko. ohjelmasta, mutta pari päivää sitten mentiin liian pitkälle: Toby ja Peck purkivat vahingossa Callien neuloman peiton, minkä jälkeen kuvittelivat itse osaavansa korjata vahingon ja neuloa uuden.

Ei se kuitenkaan niin helppoa ollut. Peiton sijasta syntyivät paita ja poncho (ja tähän kunnon silmienpyörittelyhymiö. Minäkin neulon aina vahingossa paidan kun yritän saada huivin aikaiseksi).

Onneksi kuitenkin Callie tuli ja pelasti: Aikaa oli vielä kokonaiset 5 minuuttia ennen juhlien alkua, joten hyvinhän siinä ajassa saa kirjoneulepeiton aikaiseksi.

Näin sitä lisätään käsitöiden arvostusta!