Perjantaina numeroa hakiessa ja sloganin nähdessäni teki mieli räjähtää nauruun. Niin, miksi ihmeessä juoksen? Vielä tuolloin sunnuntain juoksu tuntui lähinnä ajanhukalta ja suurelta kärsimykseltä. Pikkuhiljaa juoksuexpossa juoksufiilis alkoi kuitenkin kohota, ja sunnuntaiaamuna maraton alkoi hiljalleen tuntua taas jopa hyvältä idealta.
Muutama muukin oli sunnuntaiaamuna matkalla Greenwichiin. Jo kotiasema oli täynnä juoksijoita ja kannustajia, ja Lontoossa junaa vaihtaessa eivät kaikki halukkaat edes mahtuneet - onneksi junafirmoilla ruuhka oli hyvin tiedossa, ja junia lähti viiden minuutin välein.
Lähtöalueelle saapuessani aikaa oli enää reilu tunti starttiin. Hyvä ajoitus siis. Puoli tuntia vessajonoon, kymmenen laukunjättöön ja sitten saikin jo siirtyä omaan lähtökarsinaan. Tuolloin sainkin useaan otteeseen kiitellä itseäni kun kerrankin olin fiksu ja pakkasin itselleni lämmikettä - vauvantäkki oli juuri passeli lämpimänä säilymiseen starttia odottaessa.
Siitä se juoksu sitten lähti. Alku tuntui loistavalta, juoksu kulki ja jopa heti lähtöviivan ylitettyä pääsi juoksemaan omaa vauhtia. Lisäksi heti startin jälkeen kannustajia riitti siivittämään menoa: juoksufiilis siis nousi, ja Cutty Starkin tienoilla teki mieli itkeä kun elämä oli niin ihanaa. Sama fiilis nousi uudestaan pintaan siitä tietystä kulmasta kääntyessä ja Tower Bridgen kohotessa suoraan edessä.
Canary Wharfia ja Isle of Dogia kiertäessä pitkien lenkkien puute alkoi kuitenkin tuntua ja ylämäissä ja juomapisteillä sallin itseni kävellä lyhyitä pätkiä. Lisäksi porukan ympärillä lakoaminen alkoi hirvittää - mieluummin hitaasti perille kuin ensiapuaseman kautta kotiin.
Hölkötellenkin Tower tuli kuitenkin uudelleen näkyviin. Sitten oltiinkin jo Embankmentilla ja Houses of Parliament näköpiirissä - jes, kohta pääsee maaliin ja saa istua! Westminster Abbeyn ohi, Birdcage Walkille ja Victoria Memorialin ohi. The Mall ja maali - se on siinä! Vielä kun kaveri sattui olemaan maalissa vastassa saatoin ehkä muutaman kyyneleenkin tirauttaa helpotuksesta.
Hetken levon ja pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen kotia kohti. Pahoitteluni kanssamatkustajille, saatoin ehkä vähän tuoksahtaa... Kotona suihkuun ja hetken lepotauko pitkällään ennen kevään päätapahtumaksi kohoneeen urakan jatkamista: nyt, kahden kuukauden urakoimisen jälkeen ruvetaan vihdoinkin olemaan viimeistelyvaiheessa.
Tuolloin sunnuntaina mies oli onneksi saanut valtaosan päivän urakasta jo valmiiksi minun saapuessani kotiin joten pääsin vain avustamaan loppusuoralle. Illalla siis ehti hieman neuloa ja nautiskella voittajafiiliksestä - vaikkei alkuperäinen tavoite sub-3:45 toteutunutkaan ei se jäänyt kuin reilun 4 minuutin päähän mikä oli näillä treeneillä todellinen huippusuoritus!
