keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Puntilla


Neulomisen lisäksi myös kuntosalilla on tullut näin syksyn mittaan tullut käytyä harvakseltaan. Onneksi uusimpana valmistunut neule sentään muistuttaa että puntilla voisi käydä muutenkin kuin puikkoja heiluttelemalla...


Suoria linjoja, mukavasti (näin joulun jälkeen) mahan peittävä löysä helma ja helman ja hihansuiden koristeena pitsiä. Joji Locatellin malli on yksi niistä täysillä kolahtaneista ohjeista, mutta tämä(kin) pusero oli jonossa alkuperäistä suunnitelmaa kauemmin. Marraskuun alussa otin itseäni niskasta kiinni ja tilasin langat puseroon, ja toisin kuin Monte Verdeen ei tähän kulunut kuin vajaa kuukausi. Edistystä, edistystä!


Ja täytyy sanoa että tämä paita on päällä niin mukava kuin mallikuvissa näyttikin. Kevyt päällä ja rento malli tuntuu mukavalta näin heti joulun jälkeenkin. Ja se pitsineule, tykkään! Tosin itse halusin pitsiä näkyville alkuperäistä mallia enemmän joten omaan paitaani neuloin silmukoiden poimimisen jälkeen viisi ekstrakerrosta sileää neuletta ennen pitsin aloitusta. Lisäksi halusin varmistaa paidan helmajoustimen pysymisen alhaalla, joten viimeisellä (harmaalla) sileällä kerroksella neuloin joka 15. koristeneulesilmukan yhteen joustinneuleen kanssa.

Cascade Heritage, 250 g pääväriää ja 20 g tehosteväriä




sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Kadonnutta neulemojoa etsimässä

Syksy on ollut neulerintamalla harvinaisen hiljaista. Syys- ja lokakuu toivat tullessaan aikamoisia muutoksia tähän talouteen ja niin aika kuin energiakin ovat olleet kortilla. Joulua kohti mentäessä palaset ovat kuitenkin ruvenneet loksahtelemaan paikoilleen ja neulonta-aikaa on ruvennut taas löytymään.


Pitkähkön tauon jälkeen ei tosin neulominen hirveästi innostanut. Tämä, Monte Verdeksi ristitty takki oli keskeneräisenä liki kolme kuukautta - väri tuotti epävarmuutta, paksut puikot tuntuivat oudoilta kädessä ja neulepinta oli kuin peltiä.


Kannatti kuitenkin painaa väkipakolla loppuun asti. Valmis takki onkin mukava päällä, ja paksuna mös lämmittää mukavasti. Toisaalta pitsiosiot myös varmistavat hyvän ilmanvaihdon. Kauluksesta olisi saanut ehkä tulla korkeampikin (lanka loppui kesken) mutta lämmittää se näinkin Värikin tuntuu sopivalta näin kevättä kohti mennessä - ensimmäinen voikukka on tänään jo lenkillä bongattu joten kyllä se kesä sieltä jo lähestyy.


Lankana on alehyllystä bongattu Rowan PureWool Worsted. Vaaleanvihreää kului liki 10 kerää eli vähän vaille 500 g, ruskeaa korosteväriä meni n. 10 g. Mallihan on aikaisemmin loistavaksi havaittu Isabell Kraemerin monte rosa.