Välipala

Se aika vuodesta. Vaikka kuinka hyvissä ajoin aloitankin joululahjoihin valmistautumisen, niin silti nämä viimeiset pari kuukautta alkaa stressi iskeä päälle ja kylmää hikeä pukkaa tekemättömiä töitä ajatellessa.

Tänä vuonna on ehkä kuitenkin parempi tilanne kuin koskaan aiemmin: Aattoon aikaa tasan kuukausi, ja keskeneräisenä enää kaksi työtä! Tosin toinen työ näistä on se tämän vuoden työläin, joten ihan vielä ei täysin pääse hengähtämään. Pikkuisen kylläkin, sillä pitihän näistä herkkulangoista päästä jotain tekemäänkin.

Molly by Erin Ruth

Malabrigo Rios in English Rose, 80g

Pipotilanne minulla oli huono, joten hyvin lyhyen Ravelry-surffailun jälkeen Molly lähti puikoille. Isot puikot, hyvä ohje ja nautinnollisen neulottava lanka = kahdessa päivässä valmis pipo. Hyvä niin, sillä viikonloppureissulla Yorkissa pipo tuli tarpeeseen: lämpötila kyllä oli lähempänä kymmentä mutta raaka kosteus tuntui tunkevan luihin ja ytimiin.

Tykkään. Ainoa huono puoli pipossa on sen valmistuessa iskenyt kaulahuivitarve - kyllähän pinkin pipon kaveriksi pitäisi joku uusi huivi saada sinapinkeltaisin sijaan :)

Voittajan on helppo hymyillä

 Kuka muistaa vielä tämän elokuussa valmistuneen villatakin?

Takki oli yksi minun kontribuutioistani Ravelryssa syksyn ajan pyörineeseen KALiin Jojin ryhmässä. Kukin osallistuja neuloi mitä halusi (Joji Locatellin ohjeista luonnollisestikin), ja valmiista töistä sai jokainen äänestää mieleisiään. KALin päätyttyä jokaisen työn "äänet", eli käytännössä tykkäykset, laskettiin yhteen, ja pidetyimmät työt pääsivät palkinnoille omissa sarjoissaan.

Ihan tarkalleen ottaen tämä esikoiselle neulomani See you there ei villatakkisarjaa voittanut, mutta sai kuitenkin kakkostilallaan lohdutuspalkinnon maineen ja kunnian lisäksi. Eikä kyseessä ollutkaan mikään surkea pikkupalkinto, vaan torstaina kotiin tuli kaksi kerää lankaa suoraan Malabrigolta! Etukäteisilmoituksen mukaan keriä olisi pitänyt tulla vain yksi, joten tämä toinen kerä oli aivan mahtava yllätys.

Nyt kun vain keksisi mihin nämä herkkulangat käyttäisi. Alunperin suunnittelin neulovani esikoiselle näistä takin tai puseron, mutta voi olla että kyllä nämä ihan omaan käyttöön kuitenkin tulevat...

Park Run

 Park Run, tuo loistava konsepti! Launtaiaamuisin ympäri Britannian järjestettävä ilmainen 5km juoksutapahtuma. Ei ilmoittautumisia, riittää kunhan paikalla on pari minuuttia ennen lähtölaukausta. Ainoastaan ennen ensimmäistä osallistumistaan täytyy rekisteröityä tapahtuman sivuilla, ja osallistuessa mukana täytyy olla oma henkilökohtainen viivakoodi: No barcode, no time.

Minulla osallistumisia on takana nyt neljä. Ennätys toisella osallistumiskerralla juostu 24.12, ja tätä aikaa myös sivusin edellisellä kerralla. 24 minuutin alitus olisi tavoitteena, mutta toistaiseksi tuntuu oleva vielä niin kaukana... Suurin este (kirjaimellisesti) vaikuttaisi olevan alun ruuhka; startti tapahtuu 10 m leveänä ihmismassana jossa jokainen pyrkii saamaan mahdollisimman hyvän paikan hyvin nopeasti kapenevalla polulla. Viimeksi ruuhkassa edetessä eka kilsa vei aikaa 5.09, eli loput neljä kilsaa menivät lähestulkoon jo maagisen 24 minuutin edellyttämää vauhtia. Vauhtitreenja vain lisää, ja joku kerta röyhkeästi eturiviin - kyllä minä vielä tuon rajan alle pääsen.

Yksityiskoulun oppilaat omissa treeneissään

Koska normaalisti lenkkini ovat minimissään kolmen vartin mittaisia, tuntuu tuollainen vajaan 25 minuutin pikapyrähdys turhan lyhyeltä liikuntasuoritukselta. Alkulämmittelynä voi siis hölkätä puistoon (7.6km lyhintä reittiä pitkin), ja vitosen vedon jälkeen joko palata takaisin kotiin samaa reittiä tai kiertää maisemareittiä (12.5km). VK-vedon lisäksi lauantaiaamuun saa siis helposti ujutettua myös pitkiksen samaan hintaan.

Jos joku lukija suunnittelee lomaa Iso-Britanniaan, kannattaa etukäteen tsekata Park Runin nettisivut ja rekisteröityä mukaan. Vitosen lenkki aamulla herättää mukavasti, eikä hyvin opastetulla reitillä myöskään eksymisen vaaraa ole!

Joulupukin varaslähtö

Maailman huonoin salaisuuksien pitäjä täällä moi.

Kun kummipoikien joululahjat valmistuivat jo hyvissä ajoin, lokakuun puolivälissä, tuntui villatakkien turha piilottelu ja papereissa säilyttäminen täysin turhalta. Kyllähän villaa tarvitaan ylle jo näin syksyllä, etenkin kun uutisissa on kantautunut tietoja Suomen lumisateista ja pakkasista... Lisäksi kaksiveet eivät juurikaan vielä joulusta ymmärrä, ja menevät lahjavuorista vain ymmälleen, joten eivät myöskään pahoita mieltään vaikkei kummeilta jouluna lahjaa enää tulekaan.

Poikien äitien luvilla paketit lähtivät siis jo hyvissä ajoin Suomeen. Tarvittaessa lahjat olisivat toki säilyneet kääreissään ihan jouluun asti, mutta ilmeisesti lasten vanhemmat olivat tässä lahja-asiassa samalla kannalla kanssani: käyttöön ovat takit jo menneet.

Mallina takeissa hyväksi havaittu Isabel Kraemerin Kynance Cove, lankana Araucania Ranco Solid. Kokona muokattu XS: oman pojan paidassa huomasin kaula-aukon olevan lapsille liian laaja, joten näissä takeissa olkapäät olivat ohjetta leveämmät (22 silmukkaa) ja kaula-aukko vastaavasti kapeampi (26 silmukkaa). Tuostakin kaula-aukkoa olisi vielä ollut varaa kaventaa, mutta eipähän nyt ainakaan ahdista liikoja.

Loput lahjat lupaan ja vannon toimittavani perille vasta jouluksi. Ehkä.