Se neuloo sittenkin

 Olkoonkin opiskelukiireet, masentava harmaus ja joulualusstressi vain tekosyitä mutta tänä syksynä olen neulonut masentavan vähän. Ne käsintehdyt joululahjatkin on laskettavissa peukalolla...

 Jostain kumman syystä kuitenkin ilmoittauduin neulomaan tutulle ponchon. Suunnitttelu oli hauskaa palmikoiden etsimisineen ja kauluksen pohtimisineen, mutta alkuun itse neulominen oli yhtä tuskaa. Tottumuksen puutetta tai jotain... Sitten taas kuitenkin napsahti, kuvio jäi päähän (eikä siis enää tarvinnut joka kierroksella kirjasta luntata) ja työ tuntui etenevän kuin itsestään.

Lankana on Garnstudion Drops Merino (9.5 kerää). Itse en olisi ehkä tätä lankaa valinnut, mutta kokemus oli kuitenkin positiivinen ja saatan vielä hyvinkin samaiseen lankaan myöhemminkin päätyä: neuletuntuma oli pehmeä, ja kahden erisävyisen harmaan yhdistelmä tuo mukavaa vaihtelua neulepintaan.

Ponchon malli on omasta päästä vedetty, tosin maksullisista malleista on jonkin verran mallia otettu. Pääpalmikon malli on peräisin Esteristä (Kaikki lähti lapasesesta), sivupalmikot peruspalmikoita ja palmikoiden ulkopuolinen pinta valepatenttia. Ponchon takaosa on muotoiltu lyhennetyin kerroksin etuosaa pidemmäksi.

Ja sitten se oma suosikkini tästä ponchosta: tämänvuotisesta joulukalenterista sain valmiisiin neuleisiin kiinnitettäväksi Made with love -lätkiä. Ihania.

Frosty Acorn

Frosty Acorn by Suvi Simola

Artesano Alpaca Silk 4ply 160 g (väri Rosada) 

sekä

Easyknits Twinkle (väri Orbitron)

Tällä hetkellä muu elämä haittaa suuresti neulomisharrastusta. Jotakin on kuitenkin joutohetkinä ehtinyt valmistumaankin, onneksi.

 Frosty Acorn on taas 'oikeassa paikassa oikealla hetkellä' -puseroita. Suvi Simolan kaivatessa uudelle neulelleen testineulojia satuin kerrankin olemaan Ravelrya selailemassa oikeaan aikaan, ja pääsin testaamaan kokoa XS.

Alkuperäisessä ohjeessa oli pieni virhe kaula-aukon lyhennyteissy kerroksissa josta johtuen tässä puserossa kaula-aukon syvin kohta on tässä versiossa parin silmukan verran sivussa neuleen keskustasta. Koska käytössä ei virhettä huomaa (+ kuviovärin lankavalinta hämää silmää) jätin suunnittelijan luvalla puseron tällaisekseen enkä purkuhommiin lähtenyt. Lopulliseen ohjeeseen virhe on luonnollisestikin korjattu eli siitä vain ohjetta hankkimaan ;)

Tykkään, niin lankavalinnoista (esikoisen itsensä valitsemat) kuin mallistakin. Twinklea olisi jäljellä vielä sopivasti omaankin puseroon eli ehkä vielä joskus saan itselleni oman huurteisen tammenterhon. 

Fleur, take two

Esikoisen Fleurin jälkeen jäi mieleen hautumaan ajatus omasta Fleur-paidasta, ja kun elokuussa tuli kutsu osallistua Tweedysheepin Cozy Sweater -KALiin en suuremmin houkuttelua tarvinnut.

Paidan malli oli siis itsestään selvä valinta, samoin pitsiosion korostusväri (Louhittaren Luolan Pohjan Neito). Pääväriä varten piti sen sijaan mennä ihan lankakauppaan ja tuumiskella hetki ennen Artesanon Superwash Merinoon päätymistä.

Fleurin pitsiosio oli edelleen koukuttava neulottava (jos vielä tämä mallikerta...), pitsikukat yksinkertaisuudessaan nerokkaita ja hartioiden malli mieleinen. Tosin heti pitsikuvion päätyttyä poikkesin ohjeesta ja muotoilin etumuksen kaula-aukon puseroon sopivaksi eli joka toisella kerroksella kaula-aukon reunaan lisäys kunnes kummankin etukappaleen silmukkamäärä oli puolet takakappaleen silmukkamäärästä. 

Puseron loppuosa olikin sitten taas suoraa posottamista. Koska Pohjan Neitoa oli vielä pitsiosion jälkeen pieni nöttönen jäljellä, päädyin neulomaan kohoraidat (kolme nurjaa kerrosta) ennen hihojen ja helman joustimia.

Fleur by Svetlana Volkova

Artesano Superwash Merino, 350 g, ja Knitlob's Lair Pohjan Neito, 80 g

 
Jos jälkikäteen tekisin jotain toisin, niin pitsiosion neulominen kokoa tai kahta suuremmilla puikoilla voisi olla hyvä idea... Nyt pusero on neulottu kokonaan neljämillisillä puikoilla, ja hartiat voisivat olla aavistuksen löysemmät. Vitosmillisillä puikoilla tulos oli kuitenkin liian löysää, eikä kotoa neljäpuolosia löytynyt joten tällä nyt mennään. Kyllä pusero päälle mahtuu nytkin.

Toinen, aavistuksen ärsyttävämpi ominaisuus puserossa on Pohjan Neidon värin leviäminen. Koskaan aiemmin ei tätä ole kohdalleni osunut vaikka surutta kaikki neuleeni koneessa pesenkin - nyt kuitenkin näin kävi, ja siellä täällä beigessä merinossa näkyy vaaleampia kellertäviä läikkiä. Todennäköisesti tältä olisin välttynyt käsin puseron pesemällä.

Maastossa, versio '15

Jos saman kisan juoksee jo toista vuotta putkeen niin voiko tätä kisaa nimittää jo juoksuvuoteen kuuluvaksi perinteeksi?





Ehkä voi, ehkä ei. Ekan maaliinpäästyn Clarendonin jälkeen (ensimmäinen yritys viisi vuotta sitten päättyi vatsakramppien ja nesteen imeytymättömyyden vuoksi keskeytykseen) oli itsestään selvää, että jos vain aikataulut antavat myöten on heti seuraavana vuonna uudestaan matkaan lähdettävä.

Kuten viime vuonna, niin nytkin ilma oli kuin juoksua varten tehty. Vaikka aamu valkenikin koleana (+3 ja sumua) päätin luottaa sääennusteisiin ja lähteä kisaan pelkällä t-paidalla ja capreilla. Oikea päätös, jo startin aikaan (10.30) ulkona selvisi paleltumatta ja juostessa pitkähihainen olisi ollut aivan liikaa.

Startissa massa imaisi mukaansa ja ekat kilsat menivät lujaa, vain vähän päälle viiden minuutin kilometrivauhtia. Mikäs siinä, juoksu tuntui hyvältä ja mieli teki vain kerätä aikapuskuria jälkimmäisen puoliskon hidastumista vastaan. Ja tällä kertaa ei edes se perinteinen väsähtäminen ollut ykköshuolenaihe vaan mäet, jälkimmäinen puolisko tässä kisassa on paha. Todella paha.

Alusta asti taktiikkana oli tasaisten osuuksien juoseminen mukavalta tuntuvaa vauhtia, ylämäkien kävely ja alamäkien päästely täysillä painovoimaa hyväksi käyttäen. Hyvin toimi, puoliväliin saavuin yllättävän hyvävoimaisena ja juoksu oli edelleen aivan huippua.

Sitten koittivat ne etukäteen kammoamani mäet. Joko vuoden aikana muisti on tehnyt tepposet ja suurennellut mäkiä mielessäni tai sitten kunto on päässyt kasvamaan, mutta mäet eivät olleet lainkaan niin pahoja kuin etukäteen niitä mielessäni kauhistelin. Juoksemaan en niitä todellakaan ylös päässyt, mutta eipä myöskään tarvinnut pysähtyä huipulla puuskuttamaan ja tasaamaan hengitystä... Toisaalta näihin mäkiin energiaa myös hukkaantui reippaahkosti, viimeisten kilometrien pienemmät kumpareet tuntuivat vuorilta vaikka kuinka marshallit yrittivätkin vakuuttaa niiden olevan mäkiä ainoastaan omissa kuvitelmissa.

Sitten oli se viimeinenkin mäki ohitse ja loppukiri maaliin. Jes, aikatavoite alittui kolmella minuutilla ja edellisvuoteen tuli parannusta yli 20 minuuttia. Jos sama kehitys jatkuu niin ensi vuonna on jo neljä tuntia lähellä, ja tuo olisi tässä maastossa kova suoritus!

Oi ihana syyskuu

Kesähelteiden vain jatkuessa* alkoi hiljalleen jo kaivata mahdollisuutta pukeutua villapaitaan. Ihan siis vain siltä varalta että syyskuussa edelleen hikoiltaisiin yli 25 asteen lämpötiloissa hankin Suomen matkalle mukaan pitsilankaa, äkkiäkös puseron nyt sellaisesta langasta tekaisee...

...a hint of summer by Isabell Kraemer

Artesano Alpaca Silk Lace, Bold Rust (125 g) ja Tabby Grey (25 g)

Sitten kuitenkin tapatui jotakin ja neulontamojo katosi täysin, ja valtaosan kotimatkasta Englantiin taisin vain istua auton kyydissä ilman neuletta. Onneksi sentään täällä kotona ilma oli viilentynyt ja neuleilla alkoi taas olla kova kysyntä - äkkiä siis pusero puikoille niin jokusen kerran ehtii vielä tätäkin käyttää ennen talven tuloa. 

Mallina loistavan Isabell Kraemerin loistava ...a hint of summer. Tällä hetkellä kesästä on todellakin enää vain ripaus jäljellä, lämpöä tällä hetkellä reilut 10 astetta ja auringon voi ehkä aavistaa olevan pilvien takana.

Ihmeen nopeasti puseron sai posotettua valmiiksi langan ohuudesta huolimatta, parissa viikossa silmukoiden luomisesta oli neule päätelty ja pesun jälkeen kuiva. Ja miten ihanasti tämä pusero laskeutuukaan! Tuntuu kuin päällä ei olisi mitään, mutta silti ohutkin alpakkalanka lämmittää mukavasti. Talvella tämän puseron alle voi myös hyvin pukea ohuen trikoopaidan ilman pelkoa lämpöhalvauksesta.

*Englannissa helteet alkoivat kesäkuun puolivälissä ja jatkuivat lomien alkuun asti, ja kuten aina ennenkin saatiin Suomessa lomailtua mitä parhaimmissa kesäkeleissä.

Amethyst Iris

Jos morsiamet saattavat nykyisin vaihtaa illan mittaan asuaan, niin mikseivät myöskin vieraat? Kirkkoon ja alkuillaksi varasin harteilleni Aisligin mutta loppuiltaan halusin jotain helpommin juhlinnan tuoksinassa mukana pysyvää.

Amethyst Iris kolahti heti ilmestyttyään mutta tuolloin ohjetta ei ollut vielä saatavilla EUssa helposti netistä. Kesäkuun alussa ohjetta uudestaan katsellessa myös meille Euroopassa asuville oli Ravelry download tullut mahdolliseksi, wohou! Oman ponchoni halusin kuitenkin saada ohuesta langasta tehdyksi joten minun kappaleessani lankana on juhlaneuleiden luottolankani (Artesano Alpaca Silk 4ply) ja silmukkamäärissä on seurattu ohjeen suurinta kokoa. Hyvin onneksi sopii; vaikka tällä kertaa tiheyksiä jopa laskeskelin oli koon valinta silti hieman arpapeliä.

Amethyst Iris by Monika Sirna

Artesano Alpaca Silk 4ply 160 g, väri Cyclamen

Ja niinhän siinä sitten kävi ettei hääjuhlassa mitään lämmikettä tarvittu; Suomeen kun veimme mukanamme Englannin helteet ;). Eiköhän tälle poncholle silti muulloinkin käyttöä löydy - ainakin häitä seuraavana päivänä oli aamun viileydessä tällainen lämmike juuri passeli.

Helsinki City Marathon 2015

Kahdesti olen HCM:iin osallistunut ja kahdesti on persiilleen mennyt (pardon my French). Koska kolmas kerta toden sanoo ja sopivasti oltiin Helsingissä tapahtuman aikoihin niin pitihän se entinen kotikisa mennä vielä kerran testaamaan - jos nytkin kisa menisi penkin alle jättäisin HCM:n suosiolla tästäedes muille.

 Ready, steady, go!

Valmistautuminen ei ainakaan mikään oppikirjaesimerkki maratonille valmistautumisesta ollut. Lake Districtin jälkeen lenkkejä on ollut alle kymmenen, mutta onneksi sentään olen keskittynyt tankkaukseen. Lisäksi jalkoja oli hyvä lepuuttaa viimeiset pari päivää Metsätalon äärimmäisen mukavissa penkeissä... Lauantaina olo oli siis turpea ja jäykkä, ei mikään hyvä lähtökohta maratonille.

Joku perheenjäsen sentään osaa juosta HCM:lla lujaa

Onneksi lasten minimaratonilla sai sentään pahimpia jäykkyyksiä jaloista oiottua. Siltikään olo ei ollut kovinkaan luottavainen oman startin koittaessa, mutta koska aina täytyy yrittää lähdin kuitenkin tavoitevauhtiani matkaan.

Ennakkotietojen mukaan uusitun reitin piti olla entistä nopeampi. Minun mielestäni reitti ei kyllä erityisen nopea ollut, Lehtisaaren ja Lauttasaaren mäet söivät naista jo ensimmäisellä kierroksella ja tavoitevauhti tyssäsi jo 15 kilometrin tienoille. Juosten sain silti edettyä yli puoliväliin - Baanalla bongattu aviomies olikin hyvä tekosyy pitää pieni hengähdys- ja rupattelutauoko.

Tauon jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa normaalia kevyen lenkin vauhtia. Alkuun matkanteko tuntui edelleen raskaalta, mutta pikkuhiljaa juoksu alkoi taas maistua Munkkisaaressa tarjoiltu geeli antoi mukavasti lisäpotkua. Geelistä huolimatta noilla main takaa tullut 4h porukka veti aivan liian lujaa enkä edes yrittänyt tuohon kelkkaan hypätä.

Tällä toisella kierroksella en edes yrittänyt saarten mäkiä juosta vaan kävelin ne suosiolla. Turha raastaa jos helpommallakin pääsee, tärkeintä kuin kuitenkin minulle on se maaliin (ja maalista kotiin) omin voimin pääseminen ensiapuaseman kautta kulkematta.

Kevyemmin ottaminen kannatti. Lauttasaaressa juoksu taas maistui tai pikemminkin olisi maistunut - Munkkiniemen geeli tuntui nyt pyrkivän pikavauhtia ulos ja koska en ikuisiksi ajoiksi halunnut saada vähemmän mairittelevia kuvia itsestäni nettiin kiertämään oli parin kilometrin ajan käveltävä. Lopulta paine kuitenkin helpotti ja juoksemaan taas pääsin; suuri apu myös tässä kuuluu sille ihanalle ihmiselle joka appelsiinin lohkoja Lauttasaaressa jakeli. Appelsiini, tämän maratoonarin suurin herkku!

Baanalle asti hissuttelin kevyesti mutta sitten 4.15 -jänis kiri jostain rinnalle. Ylpeys ei enää antanut myöten tuota porukkaa päästää ohitse joten vauhtia oli kiristettävä ja loppumatka sisulla juostava. Kannustajille hymyileminen ja kiittäminen sai siis jäädä, loppumatkan todennäköisesti irvistelin kuin raivopäinen mutta se kannatti; huiman loppukirin jälkeen jänikset jäivät kauas taakse (Stadionin porttikongiin ainakin) ja 4.15 rikkoutui.

Alkuperäinen tavoite siis jäi hyvin kauas mutta tällä valmistautumisella se nyt olikin odotettavissa. Paremmin tämä HCM silti meni kuin aiemmat eli tältä pohjalta voisi ehkä neljännenkin kerran mukaan lähteä.

Pienet ladyt juhlimassa

Suomen alkukesä kun oli mitä oli, ei kesähäitä uskallettu lähteä juhlimaan ilman villaista lämmikettä.  Meille perheen naisille piti siis kehittää jotain uutta, kullekin lempiväriensä mukaan.

Esikoiselle  vaaleansinistä (väri Robin egg) ja pitsiä. Mallina Hiroku Fukatsun Hitofude aavistuksen muokattuna - hihoihin on lisätty pituutta kahden mallikerran ja leveyttä yhden mallikerran verran. Joko minun lankani oli ohuempaa kuin ohjeessa (tiheys, kuka sellaisesta muka piittaa...) tai malli on äärimmäisen pientä mitoitusta - tämä XS koko kun ei ole ollenkaan liian suuri kohta 150-senttiselle esikoiselle.

Hitofude Cardigan by Hiroku Fukatsu

Artesano Alpaca Silk 4 ply  n. 150 g

Kuopuksen takin kanssa tuli kiire (se täkki vei kaiken ajan ja energian...) joten mitään monimutkaista en uskaltautunut yrittämäänkään. Shalom Cardigan on osoittautunut jo useasti loistavaksi malliksi joten siitä siis minikoko tekeille, 20 silmukkaa luontikerrokseen lisäämällä ja vastaavasti hihojen erottamiskerrokselle silmukkamääriä säätämällä syntyi 3-vuotiaalle sopiva takki. Kasvunvaraa ei juurikaan ole mutta eiköhän tämä vielä jouluun asti päälle mene; ainakaan kuopuksen ruokamäärillä ei mitään nopeaa kasvuspurttia ole tiedossa.

Shalom Cardigan by Meghan McFarlane

Artesano Alpaca Silk 4ply, n. 120 g, väri Rosada

Sinä olet minun kevääni

Tässä kävi niin onnellisesti että häihin tuli kutsu. Hääparia haluttiin luonnollisestikin muistaa heidän suurena päivänään joten jo hyvissä ajoin tiedustelin parilta kelpaisiko käsintehty lahja. Innostuneen vastaanoton myötä alkoi värien tarkempi säätäminen ja mallin etsiminen - hääpari esitti väritoiveet, minä päätin loput.

 Viikonlopun nettisurffailun ja kirjojen selailun jälkeen malliksi valikoitui Moda Bake Shopin Wishes String Quilt. Värivalinta oli myös suhteellisen helppo, väritoiveina kun oli oranssi, sininen ja viininpunainen ei kovinkaan paljon värivalikoimaa ollut, etenkin kun halusin päästä helpolla ja tehdä täkin valmiista suikaleista...

Jos mallin ja värien valinta olikin suhteellisen nopeaa niin toteutus jäi (jälleen kerran) viime tippaan. Juhannuksen tienoilla havahduin huomaamaan jäljellä olevan ajan rajallisuuden joten pakko oli laittaa töpinäksi.

Itse blokkien ompelu ja päällisen ompelu oli loppujen lopuksi melko nopea homma eli parissa päivässä homma oli ohi. Sitten koitti se istumalihaksia ja kärsivällisyyttä kysyvä osio... Alunperin suunnittelin täkinpäällisen plus oheistarpeiden toimittamista ompelimoon ja valmiin täkin noutamista viikkoa myöhemmin. Sitten vilkaisin vähän tarkemmin hintoja ja koin aikamoisen järkytyksen - no way, kyllä yhden täkin nyt aina saa itsekin tikattua.

24 kokonaista neliötä, 12 puolikasta ja reunakaistaleet. Kokonaisen neliön tikkaus vei noin 2.5h eli siitä voi laskeskella kokonaistikkausaikaa... Aivan täysin en ehtinytkään täkkiä täysin valmiiksi saada ennen Suomeen lähtöä vaan viimeiset neliöt oli tikattava anoppilassa ja serkun luona vieraillessa. Valmiiksi kuitenkin täkki tuli, jopa 6 päivää ennen deadlinea!

Täytyy sanoa että olen aivan tolkuttoman ylpeä ja tyytyväinen tästä täkistä! Käsintikkauksen ansiosta taustapuolelle ei tullut yhtään kurttua vaan kangas asettui kauniisti. Valo myös siivilöityy todella kauniisti nurjalle puolelle paljastaen etupuolen värit astetta hillitymmin - kovinkaan usein täkkiä ei tosin tule näin tarkkailtua, mutta onhan se mukava lahja antaa kun tietää taustankin olevan kaunis.

Sinä olet minun sydämeni, sinä olet ruumiini
olet jokeni alkulähde ja virtani, levon meri
sinä olet minun kevääni ja sinä olet aurinkoni
sinä kannat aamua ja koristelet yöni
katso mihin kuljet varo askeleitasi
mihin lasket jalkasi kukat puhkeaa

-A. W. Yrjänä-

Tuhannesti onnea teille rakkaat!

Birdie

Jos herää aamulla viideltä karseassa lomanalkustressissä ei suinkaan kannata ruveta tekemään niitä tekemättömiä töitä vaan lepuuttaa hermojaan kevyellä pikaompelulla.

Amy Butlerin Birdien ohjeen ostin jo joskus vuosia sitten mutta itse hommaan ryhtyminen eli laukun ompelu tuolloin jäi. Tänä kesänä kuitenkin uskollisesti palvellut Marimekon canvaslaukku tuli tiensä päähän ja uudelle tilavalle kangaslaukulle tuli akuutti tarve.

Kaavojen piirtämisineen tähän laukkuun upposi aikaa n. 3h (josta tosin puolisen tuntia väärin ommeltujen saumojen korjailuun) joten aivan valmiiksi en tätä laukkua yhden aamun aikana saanut. Melkein kuitenkin.

Arvosana valmiille työlle 'ihan kiva' eli seuraavaan versioon jäi vielä parantamisen varaa. Suurimpana puutteena kaavassa sanoisin laukun avonaisuuden, jonkinlaisen sulkemismekanismin kuitenkin haluaisin. Jos ja kun sen seuraavan laukun tällä samalla kaavalla ompelen, upotan tuohon olkahihnan väliin jäävään aukkoon vetoketjun. Lisäksi isompaan sisätaskuun olisi kiva saada jonkinlainen vetoketju tai nappi, nyt tasku vaikuttaisi retkottavan turhan löysänä jolloin taskuun laitetut tavarat tippuvat helposti laukun pohjalle muun tavarapaljouden sekaan.

Mukavuusrajojen tuolla puolen

Internet on hyvin vaarallinen paikka. Keskustelemalla ihmisten kanssa ja erilaisia juoksutapahtumia selailemalla voi löytää hyvinkin itsensä ilmoittautumasta täysin järjettömiin kilpailuihin. Vuotta ennen tapahtumaa idea voi hyvinkin tuntua hyvältä, mutta h-hetken lähestyessä tekisi mieli lähinnä teloa nilkkansa jotta olisi hyvä syy jättää kisa väliin...

Kaikesta hermoilusta ja perumisajatuksista huolimatta niin vain olin perjantai-iltana odottelemassa starttia Lake Districtin sydämessä. Vartin yli puolenyön päästiin matkaan - oli muuten aika siistiä juosta läpi hiljaisen kylän. Vielä siistimpäää oli kun letka alkoi venyä kunnolla, ja kukkulan huipulla taakseen katsoessa näkyi vain pitkä letka yötä valaisevia otsalamppuja.

Mäkiä tällä reitillä riittikin. Matkalla piti ylittää viisi päälle 400 m huippua/solaa (lähtötaso n. 60 m merenpinnan yläpuolella; keskimääräinen korkeus reitillä huippujen välillä reilut 100 m) sekä lukuisia pienempiä nyppylöitä. Yhteensä noustiin reilut kolme kilometriä ylöspäin, ja luonnollisesti tultiin myös sama määrä alaspäin. Ikävä kyllä valtaosa näistä nousuista/laskuista oli minulle aivan liian vaativia juoksullisesti eli pahimmillaan jouduin laskeutumaan kivenmurikoista tukea ottaen - alla olevassa kuvassa näkyy solasta (n. 600 m ASL) alas tielle (300 m ASL) johtava polku. Polun vieressä, kaksi metriä alempana, luikertelee vastaavan lohkareinen puro johon ei todellakaan tehnyt mieli molskahtaa harha-askeleen seurauksena.

 Koko matkaa ei sentään tarvinnut silmä tarkkana polkua tuijottaa. Lake District on (Cornwallin ohella) suosikkipaikkani tässä maassa; järvien ja vuorten kontrasti on hurjan kaunis ja maastossa juoksiminen on aina yhtä rentouttavaa. Vain minä ja maisema, ainoa ääni omien askelten ja hengityksen ohella on linnunlaulu.

Totuuden nimissä on tosin mainittava että viimeisillä parillakymmenellä kilometrillä en maisemia juurikaan ihaillut vaan lähinnä keskityin siirtämään jalkaa toisen eteen. Takana olevat kilometrit toki tuntuivat jalkojen lihaksissa, mutta vielä enemmän juoksuhalua haittasivat kipeät jalkapohjat - reilun 15h yhtämittainen juoksu/patikointi (joista viimeiset 6h märissä kengissä) saavat jalkapohjat hyvin kipeiksi. En suosittele kokeilemaan.

Onnekseni minun ei kuitenkaan tarvinnut jäädä itsekseni polun varteen itkemään, vaan vierelle löytyi vastaavassa väsymyksen tilassa oleva kanssakilpailija. Yhtä matkaa taitettiinkin viimeiset, äärimmäisen pitkät kymmenen mailia - yhdessä on hyvin paljon helpompaa kulkea väsyneenä, toisesta ihmisestä saa kuitenkin paljon voimaa ja motivaatiota jatkaa.

Ja niin vain siinä kävi, että reilun 20h taivalluksen jälkeen Ambleside tuli jälleen näkyviin. Huikean loppukirin jälkeen maaliin, hyvin onnellisina - 110 km kunnialla takana!

 Enduron sanoin 'Life begins at the end of your comfort zone' ja parhaimmillaan lauantaina tunsi todellakin elävänsä.

Fleur

Ensimmäisestä neulomastani KC:sta jäi yksi 200 g kerä Skein Queenin Voluptuousta yli. Tämän sinivihreän kerän pariksi hankin tämän vuoden Unravelista samaa lankaa hennon vaaleanpunaisena. Perinteinen raitapaita ei kuitenkaan tällä kertaa napannut joten langat joutuivat odottelemaan vuoroaan vielä jokusen kuukauden.

Toukokuun lopussa, uunituoreen ohjeen bongattuani, malli ja lanka natsasivat heti. Kumpikaan keristä ei yksinään riittäisi Fleurin neulomiseen mutta onneksi olkapäiden pitsi suorastaan huusi korosteväriä kohdalleen. Alkuperäisenä suunnitelmana oli myös hihojen neulominen kokonaan vaaleanpunaisella, mutta koska vartalon valmistuttua sinivihreää lankaa oli vielä reilusti ja tytär sinivihreitä hihoja toivoi, tuli ainoastaan hihan joustimista vaaleanpunaiset.

Tämä on taas yksi niistä malleista jonka tekee mieli neuloa uudestaan ja uudestaan eri väriyhdistelmistä; itselleni taidan myös tämän takin neuloa kunhan vain nykyiset & kiireellisenä jonossa olevat projektit saan alta pois...

Fleur by Svetlana Volkova

Skein Queen Voluptuous (vaaleanpunainen 80 g & sinivihreä 200 g)