Nurjat silmukat vierekkäin

Jälleen kerran oikeassa paikassa oikealla hetkellä. Suvi Simola hakiessa testineulojia uuteen malliinsa olin heti (kuvaannollisesti) käsi pystyssä intoa puhkuen, tämän mallin haluan neuloa asap.

Ohut lanka (heavy laceweight), laatikkomainen malli ja pientä jujua nurjien kuviovärillä neulottujen kerroksien muodossa, kyllä kiitos! Ohje oli jälleen kerran taattua Suvi Simolaa enkä ohjeesta löytänyt yhtään virhettä - ainoastaan päävärin lanka loppui minulta kesken, ja tästä syystä myös hihoista löytyvät raidat sekä hihojen joustimet on kuviovärillä neulottu.

Lankavalinta (BC Garn Semilla Extra Fino) tuntui neulottaessa nappivalinnalta, lanka oli joutuisaa neulottavaa ja tuntui käsiin mukavan pehmeältä. Käytössä on sitten paljastunut liiankin pehmeäksi, kuukauden käytön jälkeen pusero on järkyttävän nukkainen - tokihan ohutta uutta kesäpuseroa on tullut näin alkukesästä paljon käytettyä, mutta tähän kuntoon ei minkään langan pitäisi kuukaudessa päästä.

 Onneksi on nukanpoistin sillä tästä puserosta en hevillä luovu.

Purls in a row by Suvi Simola

BC Garn Semilla Extra Fino, 

3 kerää (150 g) sinistä (väri 120 Light Aqua) 

0.8 kerää (40 g) luonnonvalkeaa (väri 1)

Tough runs don't last, tough runners do

Kesäkuun toinen viikonloppu on ollut ehkä koko vuoden odotetuin odotetuin -ja pelätyin- viikonloppu. Ystäviä, rentoutumista, muutama lasi viiniä, juoksua. Eikä juoksua ihan niin vähän vaan koko rahan edestä eli 24 h ajan.

Viime vuonna olin samassa tapahtumassa mukana joukkueessa, tänä vuonna kaikki halusivat juosta enemmän joten minun sooloillessani entinen kahdeksan hengen joukkuen jakaantui lisävahvistuksien avustamana (yksi alkuperäinen joukkuejäsen äitiyslomalla ja toinen Espanjassa) kahteen neljän hengen joukkueeseen. Tiiminimi kyllä pysyi ennallaan, miksi täydellistä muuttaa mihinkään!

Perjantai-ilta meni siis relatessa mutta fiksuna osasin kuitenkin mennä ajoissa nukkumaan. Unta riittikin pitkään, kahdeksaan asti, eli kisaan pääsi lähtemään hyvin levänneenä. Hyvä niin, seuraavan kerran nukkumaan pääsisi vasta sunnuntaina iltapäivällä jos kaikki menisi suunnitellusti...

 Kahdeltatoista soi lähtösummeri. Hitaasti ja arvokkaasti päästiin matkaan, lähtöporukan viimeisinä ollessa tungos oli kova ja ekat kilsat menivät letkassa kulkiessa. Koko juoksijamassa siis starttasi samanaikaisesti - niin sooloilijat kuin parien ja isompien joukkueiden ensimmäiset viestinviejätkin. Letkaa siis riitti.

Kisan päätavoitteena oli pysyä liikkeessä 24h ajan, taktiikkana ylämäkien kävely alusta pitäen ja muuten matkan taittaminen juosten niin pitkään kuin voimia riittäisi. Juomia en halunnut mukanani kantaa, kisan juomapisteet viiden kilsan kohdalla (kaksi baaria joista toinen tarjoili vettä ja energiageelejä, toinen urheilujuomashotteja) sekä vaihtoalueen huoltopiste saisivat riittää.

Hyvin riittivätkin. Shotteja tuli kumottua koko rahan edestä, ja joka kierroksella hippi-Cliff ja kukkaisauto saivat aina yhtä hyvälle tuulelle - Heartbreak Hill tuli siis ainakin aloitettua hyvällä fiiliksellä. Muutenkin tykkäsin paljon enemmän kierroksen loppupuoliskosta kuin alusta, alkuun kun ei tuntunut tapahtuvan muuta kuin ylämäkien kipuamista, jälkimmäisillä oli sentään juomabaarit ja keijumetsä kohokohtina.


Maraton tuli täyteen n. 4:40 - eka tavoite siis täynnä, ultraamaan tänne oli tultu! Fiilis oli korkealla, kannustamaan saapunut perhe piristi entisestään ja jalka kohosi. Hiljalleen pimenevä iltakin antoi uskoa lämpötilan tippumisesta - lauantai oli hyvin hiostava ja kuuma, ja kuumassa juostessa en todellakaan ole parhaimmillani.

Illan pimetessä lämpötila ei tippunut, mutta ihmeitä alkoi tapahtua ja keijuja alkoi liihotella taikapölyä ripottelemassa. Hippiauto alkoi myös loistaa pimeässä, pimeillä poluilla liikkuvat otsalamput näyttivät taianomaisilta kauempaa katsottuna ja keskiyön jälkeen myös lämpötila vihdoin alkoi tippua. Ja mikä parasta, 100 km tuli täyteen - yksi tavoitteista siis saavutettu!

Aamuyön pitkinä tunteina mieliala ja energiataso alkoivat kuitenkin hiljalleen laskea. Pakko oli pistäytyä syömässä puuroa (ensimmäinen 'ateria' edellisen aamun jälkeen - muuten kisa oli mennyt tuohon asti kokisella ja urheilujuomalla, kourallisella sipsejä ja muutamalla karkilla) ja vähän lepuuttamassa jalkoja ihan tuolissa istuen. Jälleen kaksi kierrosta, teetauko ja matkaan.

Aamun valjetessa ja kilometrien karttuessa mieliala alkoi taas hiljalleen piristyä. Kova laskeskelu oli koko ajan päällä siitä kuinka nopeasti jäljellä oleva aika pitäisikään juosta jotta saisi ne maagiset 20 kierrosta täyteen. Kuudelta alkoi näyttää jo hyvältä, ja viimeisellä tauolla 18 kierroksen jälkeen olin jo melko varma 100 mailin täyttymisestä - viimeiselle kierrokselle saisi lähteä 11.59 asti, ja tuohon olisi vielä kolme tuntia aikaa. Vaikka joutuisi konttaamaan, minä tekisin sen!

Konttaamaan ei onneksi tarvinnut ryhtyä, vaan toiseksi viimeinen kierros meni pääasiassa juosten. Vikalla kierroksella lihakset laittoivatkin sitten stopin, jalka ei enää suostunut juurikaan nousemaan, polvi sanoi sopimuksen irti alamäissä ja jalkapohjat tuntuivat olevan muussina. Ihana joukkuetoveri kuitenkin piti mielialan korkealla, ja loppusuoralle saavuttaessa kaikki kivut kaikkosivat ja maaliin juostiin villisti tuulettaen, mielipuolisesti virnistellen ja kertakaikkisesta voittajafiiliksestä nautiskellen.

Vielä olisi aika riittänyt yhdelle ekstrakierrokselle mutta motivaation ollessa nollissa päätin jättää chipin pöydälle ja ottaa mitalin vastaan, minulle riittäisi 100 mailia ja kisan nelossija.

Hyvänen aika sentään. Minä tein sen. Olin liikkeessä vuorokauden ajan, ja juoksin tuossa ajassa sata mailia. Nyt voin todellakin nimittään itseäni ultrajuoksijaksi.

Hei me muutetaan

Tammikuussa alkanut projekti alkaa nyt olla loppumetreillään.

Joululomalta palattuamme koti alkoi tuntua auttamatta liian pieneltä. Isompaan muuttaminen oli ollut jo jonkin verran ajatuksissa, joten eräs sunnuntai-ilta päätettiin pistäytyä ihan ex tempore naapurustoon rakennettavien uudisrakennusten esittelyssä.

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Suunniteltu budjetti riittäisi uudiskohteeseen, tosin ensin pitäisi saada oma vanha kaupaksi. Tiistaina tuli siis kiinteistönvälittäjä käymään ja sen jälkeen se oli menoa - torstaina talo oli virallisesti markkinoille ja samantien sovittiin ensimmäiset esittelyt seuraavalle viikolle. 

Tiistain ja keskiviikon esittelyt eivät tuottaneet tulosta, mutta torstaina napsahti tarjous joka oltiin valmiita hyväksymään. Kun vielä perjantaina käytiin katsomassa ja rakastumassa vähän vanhempaan taloon niin vauhtia alkoi olla jo niin että alkoi ehkä jo hirvittää.

Maanantaina oli molemmat tarjoukset hyväksytty - ja siihen vauhti sitten tyssäsikin. Toki oli tiedostettu että tässä maassa ei asuntokauppa todellakaan mikään nopea prosessi ole, mutta eivät ostajammekaan mitenkään vauhdikkaita olleet... Tarjouksen hyväksymisestä meni 1.5 kuukautta ostajien lainahakemuksen jättämiseen ja tuona aikana ei tapahtunut yhtään mitään muuton edistämiseksi - ainoastaan kaappeja ja varastoja pystyi tyhjentämään kaikesta turhasta.

 Maaliskuun alkupuolella oli kuitenkin ostajienkin lainahakemus jätetty. Tuosta pari viikkoa eteenpäin, ja kuntotarkastuksen ollessa ok näytti pankki lainalle vihreää valoa - oli siis asianajajien vuoro ryhtyä töihin keskustelemaan sopimuksista ja tekemään tarkistuksiaan.

Pitkän 'mitään ei tapahdu' -jakson jälkeen homma etenikin nyt taas vauhdilla. Huhtikuun alussa sovittiin muuttopäiväksi huhtikuun viimeinen perjantai eli pikavauhdilla muuttofirmaa etsimään (ei muuten ollut helppo homma, kaikki tuntuivat haluavan muuttaa tuona samana perjantaina) ja lattiafirmaa buukkaamaan. Uuden kodin pintamateriaalit eivät oikein olleet makuumme ja etenkin lattiat haluttiin laittaa samantien uusiksi.

Toukokuu on siis pitkälti kulunut uutta kotia mieleiseksi laittaen.  Kaikista neljästä makuuhuoneesta sekä olohuoneesta on vanhat tapetit revitty irti, seinät maalattu uudelleen ja uusi tapetti laitettu kunkin huoneen yhdelle seinälle. Vanhat kokolattiamatot lähtivät myös portaikkoa lukuunottamatta irti.

Leevi & The Leavingsien Vasara ja nauloja soi repeatilla koko toukokuun alkupuoliskon; vaikka tähän urakkaan ei ihan kolmea vuotta onneksi mennytkään alkoi ainaiselta tuntuva pintaremontti ja huonekalujen siirtely jo hieman kolmen viikon jälkeen väsyttää, etenkin kun muuttoa edeltävät kaksi viikkoa oli jo edetty muuttolaatikoiden keskellä vanhassa kodissa.

Nyt kaiken ollessa pikkuhiljaa valmista voi sanoa urakan kannattaneen; talosta on tullut koti. On ihanaa kuinka paljon on tilaa ja avaruutta ympärillä. Tilan, etenkin säilytystilan, lisääntymisen myötä myös tavaroille on kaikille löytynyt oma paikkansa - siivoaminen ja järjestyksen ylläpito on siis helpottunut huomattavasti.

Ehkä sitä taas tästä joskus neulomaankin siis ehtisi.

Lontoo 2016

Vielä syksyllä suunnittelin Lontoosta tämän kevään päätavoitetta. Päätavoitteena tapahtuma säilyikin, tosin vain sen ansiosta ettei muita tapahtumia tälle keväälle mahtunut... Aikatavoitteet kylläkin lensivät romukoppaan jo hyvissä ajoin, alkuvuoden treenit kun olivat sekä laadultaan että määrältään suoraan sanottuna surkeita.

Perjantaina numeroa hakiessa ja sloganin nähdessäni teki mieli räjähtää nauruun. Niin, miksi ihmeessä juoksen? Vielä tuolloin sunnuntain juoksu tuntui lähinnä ajanhukalta ja suurelta kärsimykseltä. Pikkuhiljaa juoksuexpossa juoksufiilis alkoi kuitenkin kohota, ja sunnuntaiaamuna maraton alkoi hiljalleen tuntua taas jopa hyvältä idealta.

Muutama muukin oli sunnuntaiaamuna matkalla Greenwichiin. Jo kotiasema oli täynnä juoksijoita ja kannustajia, ja Lontoossa junaa vaihtaessa eivät kaikki halukkaat edes mahtuneet - onneksi junafirmoilla ruuhka oli hyvin tiedossa, ja junia lähti viiden minuutin välein.

Lähtöalueelle saapuessani aikaa oli enää reilu tunti starttiin. Hyvä ajoitus siis. Puoli tuntia vessajonoon, kymmenen laukunjättöön ja sitten saikin jo siirtyä omaan lähtökarsinaan. Tuolloin sainkin useaan  otteeseen kiitellä itseäni kun kerrankin olin fiksu ja pakkasin itselleni lämmikettä - vauvantäkki oli juuri passeli lämpimänä säilymiseen starttia odottaessa.

Siitä se juoksu sitten lähti. Alku tuntui loistavalta, juoksu kulki ja jopa heti lähtöviivan ylitettyä pääsi juoksemaan omaa vauhtia. Lisäksi heti startin jälkeen kannustajia riitti siivittämään menoa: juoksufiilis siis nousi, ja Cutty Starkin tienoilla teki mieli itkeä kun elämä oli niin ihanaa. Sama fiilis nousi uudestaan pintaan siitä tietystä kulmasta kääntyessä ja Tower Bridgen kohotessa suoraan edessä.

Canary Wharfia ja Isle of Dogia kiertäessä pitkien lenkkien puute alkoi kuitenkin tuntua ja ylämäissä ja juomapisteillä sallin itseni kävellä lyhyitä pätkiä. Lisäksi porukan ympärillä lakoaminen alkoi hirvittää - mieluummin hitaasti perille kuin ensiapuaseman kautta kotiin.

Hölkötellenkin Tower tuli kuitenkin uudelleen näkyviin. Sitten oltiinkin jo Embankmentilla ja Houses of Parliament näköpiirissä - jes, kohta pääsee maaliin ja saa istua! Westminster Abbeyn ohi, Birdcage Walkille ja Victoria Memorialin ohi. The Mall ja maali - se on siinä! Vielä kun kaveri sattui olemaan maalissa vastassa saatoin ehkä muutaman kyyneleenkin tirauttaa helpotuksesta.

Hetken levon ja pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen kotia kohti. Pahoitteluni kanssamatkustajille, saatoin ehkä vähän tuoksahtaa... Kotona suihkuun ja hetken lepotauko pitkällään ennen kevään päätapahtumaksi kohoneeen urakan jatkamista: nyt, kahden kuukauden urakoimisen jälkeen ruvetaan vihdoinkin olemaan viimeistelyvaiheessa.

 

Tuolloin sunnuntaina mies oli onneksi saanut valtaosan päivän urakasta jo valmiiksi minun saapuessani kotiin joten pääsin vain avustamaan loppusuoralle. Illalla siis ehti hieman neuloa ja nautiskella voittajafiiliksestä - vaikkei alkuperäinen tavoite sub-3:45 toteutunutkaan ei se jäänyt kuin reilun 4 minuutin päähän mikä oli näillä treeneillä todellinen huippusuoritus!

Lankalaatikon tyhjennys jatkukoon

Lankalaatikon tyhjennys jatkui St. Aubin's Bayn jälkeenkin sukkalankapussin perkaamisella. Seitsemän kutakuinkin yhteensopivaa väriä toiseen pussiin ja perusraglan vireille. 

Raidoitus semirandomina, violettiin taittava pinkki on takin ns. pääväri (=isoin kerä jäljellä) joten tämä väri toistuu takissa useimmin. Hyvin myös onnistui tämän langan käytön optimoiminen, lanka loppui kymmenen silmukkaa ennen viimeisenä neulotun nappilistan päätöstä - viimeiset silmukat siis päätelty kimaltavalla pinkillä.

Kuopus halusi takkiinsa hupun joten sen hän myös sai. Huppu on tosin enemmän koristeeksi tarkoitettu, lanka alkoi jo huveta pelottavan nopeasti joten syvää koko pään peittävää huppua ei enää aikaiseksi saanut. Hyvin kuitenkin tämäkin kelpasi, hupun olemassaolo kun tuntui ylipäätään tärkeintä olevan, ei sen koko.

Yhteensä erivahvuisia sukkalankoja sai takkiin upotetuksi 210 g verran. Napit ovat myös kaikki laatikon kätköistä ja muista projekteista ylijääneitä yksittäiskappaleita.

Kinder Scout

Tilasin miehelle joululahjaksi Trail-lehden. Ekassa numerossa lukijoita kehotettiin kiipeämään vuoden aina seitsemälle UK:ssa sijaitsevalle vuorelle, ja mieshän tarttuii haasteeseen. Ekan vuorensa hän kävi jo valloittamassa tammikuussa mutta tälle toiselle reissulle lyöttäyimme minä ja lapset mukaan - meidänkin on joskus patikoimaan päästävä.

Peak Districtin länsilaidalla sijaitseva Kinder Scout oli mainio valinta koko perheen kohteeksi. Reitti oli helppo, tarpeeksi aikaisin liikkeellä ollessa saatiin auto lähes polun päähän (= vähemmän valitusta lapsilta tylsää asfalttitietä kävellessä) ja reitti ylös oli äärimmäisen helppo, sen kun vain seurattiin kivettyä polkua.

Perheen hienohelmakin nautti päästessään ulkoilemaan siisteille poluille. Hipsun kannalta harmillisesti siistit polut päättyivät pian huipun tasangon saavuttamisen jälkeen ja jouduttiin seikkailemaan ihan pehmeällä maaperällä. Tämä tosin tuotti myös suunnatonta iloa etenkin lapsille, varjoisista syvennyksistä kun löytyi, tadaa, lunta!

Lumen lisäksi iloa tuottivat myös tasangon kivimuodostelmat. Ilmeisesti tuuli on muovannut ylätasangon kivistä varsinaisia taideteoksia. Meille vanhemmille riitti (pääasiassa) ihan pelkkä muotojen ihailu, mutta lapsethan olivat innoissaan kun pääsivät kiipeilemään erikoisten kivien päälle: tuolta löytyivät niin krokotiili, poni kuin pylväs kaikkien abstraktien muotojen lisäksi.

Takaisin autolle oli tarkoitus palata pienempää polkua pitkin. Karttaan merkittyä polkua ei kuitenkaan maastosta löytynyt, joten päädyttiin seuraamaan toista, vielä pienempää polkua jolla tuokio aiemmin oltiin muita patikoijia nähty. Hyvin laskeutuminen onnistui näinkin, tosin viimeisillä metreillä poika turvautui perinteiseen pyllymäkeen (hyvin luisti heinikossakin) ja jyrkkiä rinteitä pelkäävää kuopusta joutui kantamaan.

Koko reitin pituus n. 9 km, nousua reilut 300 m ja huippukorkeus vähän päälle 600 m. Mainio koko perheen patikointireitti siis.

St. Aubin's Bay

 Syistä A, B ja C olen toistaiseksi langanostolakossa. Vanhoja lankoja siis pitää saada kulutettua jos neuloa haluaa.

Mitään isoja projekteja ei lankalaatikosta löytyvistä jämälankakeristä aikaiseksi saa, mutta onneksi ovat aina huivit - tämä St. Aubin's Bay on yksi niistä pitkään to do -listalla roikkuneista malleista. Lyhennettyjä kerroksia, simppelejä pitsiraitoja ja bonuksena vieläpä helmiä - pakko saada.

Huivi oli nopea neuloa, valmista tuli noin viikossa. Lankana Cascade Yarnsin Heritage Sock värissä Mustard sekä Easyknitsin Twinkleä värissä Orbitron, molempien menekki n. 60 g. Twinkle tosin loppui pari metriä ennen aikojaan joten loppu piti korvata aavistuksen tummemmalla Sparkleduckin Galaxylla - käytössä langanvaihtoa ei onneksi huomaa lainkaan.

Twinklen uhkaavan hupenemisen takia viimeinen kuvioväriraita jäi toistamatta. Ehkä hyvä niin, huiville tuli ihan tarpeeksi kokoa näinkin.

Lämmikettä viimaa vastaan

Kevätlukukauden half-term vietettiin Suomessa, ja luonnollisestikin Suomeen piti saada mukaan jotain lämmikettä pakkasten varalle.

Kuurankukka on ollut to do -listallani heti kun kirjankannen näin. Toteuttamistaan lapaset kyllä joutuivat odottamaan viitisen vuotta mutta tässä(kin) tapauksessa hyvää kannatti odottaa, nämä lapaset ovat ehkä kauneimmat minun koskaan neulomistani. Lämpimätkin ne ovat, hyvin tarkeni Kaivopuistossa vilpoisassa merituulessa.
 
Aluslapaset neuloin ohjeessta poiketen yksinkertaisella sukkalangalla, 44 silmukkaa alkuun ja 15 silmukkaa peukaloon. Hyvin istuvat ohjeen mukaan neulottujen päällyslapasten alle.

 Kuurankukka by Suvi Simola

Artesano Alpaca Silk 4ply, 45 g (väri Robin egg)  ja Baah La Jolla, 50 g (väri Blue topaz)

Matkaneuleena mukana reissussa oli huivintekele, joka valmistuikin loman puolivälissä. Joulukalenteristani sain sukkalankaa joka oli kuin tilauksesta (myös) jo pitkään to do -listallani roikkuneeseen Nymphalideaan.  

Liukuvärjätyn huivin parina perussukkalankaa valkeana. Alun jälkeen toistin mallikertaa niin pitkään että huivi tuntui sopivan kokoiselta (kärjestä kärkeen pingoituksen jälkeen vajaa pari metriä).

Kiva malli ja mukava neulottava. Valmis huivi tuntui kuitenkin istuvan paremmin siskolle kuin minulle joten sinne se jäi, Suomen kylmyyteen. 

Nymphalidea by Melinda VerMeer

Lang Yarns Jawoll Magic Dégradé, 70 g ja West Yorkshire Spinners Signature 4ply, 85g

 

Mutaa, hikeä ja kyyneleitä

Vuosi jaksottuu minulla pitkälti juoksukisojen mukaan, pariin tapahtumaan nyt vain on päästävä mukaan vaikka mikä olisi. Yksi näistä vuoden must-tapahtumista on helmikuun alun 50 mailia: kahdesti on jo mutaisilla poluilla tullut rämmittyä enkä nytkään ilmoittautumisaikan pahemmin asiaa harkinnut: Thamesin varteen on taas päästävä.

Jos kuitenkin tuolloin olisi jo sääennuste ollut tiedossa niin olisin ehkä saattanut toisenkin ajatuksen kisalle uhrata: kahdella aikaisemmalla kerralla taivas on hymyillyt ja juoksusää ollut mitä parhain. Nyt näin ei ollut... Sadetta ei onneksi tullut niskaan (tai pikemminkin naamaan) ennusteen mukaisesti (vain reilun vartin kova kuuro aamulla, pientä tihkusadetta kisan mittaan ja kunnon sade viimeisen poluilla vietetyn puolen tunnin ajan) mutta tuuli häiritsi juoksua sitäkin enemmän.

Kisa kuitenkin starttasi positiivisissa merkeissä: sää oli puoli yhdeksältä kuiva ja ensimmäiset kilometrit kiinteää maaperää. Sitten päästiin pellolla kulkeville poluille rämpimään mutaan, ja etelään suunnatessa myös kokemaan tuulen koko voima - jos sadetta olikin ennuste yliarvioinut niin tuuli oli ennustettua kovempaa; keskituuli päivän mittaan kevyet 15 m/s ja puuskissa vaatimattomat 25 m/s. Välillä ei tiennytkään olisiko helpompaa edetä kävellen vai juosten, etu- vai takaperin.

Tuulen lisäksi muta teki matkanteosta välillä täyttä horroria. Viime vuonna check point 2:lle asti maa oli jäässä (eli kiinteä) ja juoksu oli ihanaa. Nyt ei ollut. Mutaa riitti heti kolmannesta kilometristä asti ja samanaikaisesti sekä liukas että imukuppimainen muta tekivät juoksemisesta hyvin raskasta. Keskeyttäminen olikin mielessä lähes koko CP1:n ja CP2:n välisen matkan: mudassa liukastelin itku kurkussa, ja ainoastaan tieto siitä kuinka itku hankaloittaisi hengitystä esti minua puhkeamasta kunnon parkuun.

Jotenkin siitä kuitenkin tokeni. CP2 oli kuitenkin jo melkein puolivälissä (=30 km matkaa takana), ja sen jälkeen ei enää kannattaisikaan keskeyttää koska matkaa on niin vähän enää jäljellä. CP3 olisi jo reippaasti yli puolivälin, CP4:n jälkeen olisi matkan kevyin osuus kiinteää kaupunkialueella kulkevaa rantapolkua ja CP5 olisi jo melkein maalissa. Eikä tänne nyt keskeyttämään oltu tultu, sisulla vain maaliin asti.

CP4:n jälkeen helpottikin. Joki kääntyi kulkemaan pohjoiseen eli tuuli alkoi työntää eteenpäin vastustamisen sijasta, kotikaupungin maisemat olivat tuttuja ja asfaltilla juokseminen oli aivan mahtavaa. Väsytti kyllä jo aika tavalla, kilsat kuitenkin taittuivat tasaisesti ja seuraava CP läheni.

Sitten olikin jo viimeinen check point takana ja enää kymmenisen kilsaa maaliin. Matkana ei pitkä, mutta ajallisesti kului kauan: vajaa puolet matkasta oli taas, kisan luonteen mukaisesti, mudassa rämpimistä, ja nyt pimeän laskeuduttua matkanteko vaikeutui entisestään. Otsalamppu oli toki mukana, mutta valokeila heijastui ikävästi sadepisaroista hankaloittaen polun kunnon näkemistä. Viimeisestä portista selvittyäni olikin pakko nojailla hetki aitaan ja itkeä helpotuksesta, viimeiset kaksi kilsaa olisivat nyt asfaltilla!

Ja niin sitä päästiin lopulta maaliin. Tuloksena oman sarjan vitossija, viime vuonna olin puoli tuntia paremmalla ajalla seitsemäs eli koville taisi keli ottaa muillakin. Ja vaikka matkanteko välillä yhtä helvettiä olikin niin kyllä minä ensi vuonnakin mukaan lähden, tosin toivottavasti isommalla porukalla - ainakin tällä hetkellä pari juoksijaystävääni olisi innoissaan mukaan tulossa. Toivotaan tämän myös toteutuvan, hyvä seura tekee matkasta aina mukavampaa!

Cocktail

Pienen ikuisuuden ottanut Cocktail (aloitettu marraskuussa) on vihdoinkin valmis, ja vaikka välillä puolitekoinen neule arveluttikin niin kyllä valmis työ on jokaisen kuluneen tunnin arvoinen.

Ensin neulottiin olkapäät, jonka jälkeen poimittiin silmukat selkä- ja etukappaleita varten. Kainaloissa kappaleet yhdistettiin ja loppuvartalo posotettiin tasaista sileää, välillä vain vähän kavenneltiin ja lisäiltiin silmukoita. Periaattessa ok, mutta aina puolitekoista neuletta testatessa  jokin tuntui kaivertavan - milloin neule tuntui liian leveältä (hartiat) tai kapealta (lantio), ja yleensä myös kaula-aukko oli arveluttavan suuri.

Hihojen neulominen muutti kuitenkin kaiken. Yläosa asettui nätisti, alaosa tasapainottui ja pituus on juuri passeli trikoiden ja tiukkojen farkkujen kanssa käytettäväksi. Eikä se kaula-aukkokaan enää arveluttavan suuri ole, hyvin tuo tuntuu päällä pysyvän.

Voisi siis sanoa että tykkään. Nyt kun vielä uskaltaisi pitää tätä, hihojen Madelinetosh tuntuu niin unelmanpehmeältä että pelkään hihojen huopaantuvan ja nyppyyntyvän käytössä samantien. Parempi kuitenkin uskaltaa, samaa lankaa on (eri värissä) kaksi kerää ja vähän suunnittelin myös lyhyemmän (ohjeen mukaisen) Cocktailin itselleni tekeväni.

Cocktail(jumper) by La Maison Rililie

Madelinetosh Tosh merino light (90 g), Candlewick

Artesano Definition (yht. 230 g), Cream Tea ja Tornado