KC iskee jälleen

Huhtikuussa valmistunut Kynance Cove pitää edelleen pintansa suosikkipuseronani joten toinenkin versio piti samasta puserosta tehdä.

Kahta tismalleen samanlaista puseroa on kuitenkin turha kaappiin tehdä, joten pienillä muutoksilla tuli aika lailla erilainen neule! Ravelryn KC KAL -ryhmästä tullut innoitus tehdä puserosta takki toimii loistavasti, ja kesäneuleeseen sopii hyvin pellava-puuvillasekoite. Kahtena päivä takki on nyt päällä ollut ja voisin veikata tästä tulevan tämän kesän luottoneuleen.

KC [Kynance Cove] by Isabell Kraemer

Rowan Creative Linen, lohenpunainen 250g, pellava 170g ja violetti 20 g.

Muuten täydellistä on paha mennä muuttamaan. Kyllä tämä malli oli kolmannellakin neulontakerralla loistava, turha sitä kiistää. Pakko ehkä neuloa kolmaskin KC itselle, tosin hyvin neutraalina yksivärisenä tällä kertaa.

Kirmaa kuin alppikauris

Bisse Milieu

Patikoinnin lisäksi bisset tarjosivat loistavat mahdollisuudet myös juoksuun. Vauhdin hurmasta ei kuitenkaan päässyt poluilla juostessa nauttimaan - jos ohuempi ilma teki olon normaalia hengästyneemmäksi, niin myös polun epätasaisuus esti täysiä päästelyn (kompastuessa riskinä olisi ollut pahimmillaan rinteen vieriminen alas pää edellä) eikä ylämäkeenkään nyt ihan aina juoksemaan pystynyt.

Bisse d'en Bass

Bissejen lisäksi Haute-Nendazin ympäristössä risteili muitakin polkuja. Olipa tarjolla myös ihan kuntopolku; Zurich Vitaparcours. Kolmen kilometrin lenkillä oli tarjolla kymmenisen erilaista kuntorastia joilla pääsi harjoittamaan ketteryyttä, voimaa ja notkeutta. Vähän tosin joutui soveltamaan osaa liikkeistä, kun joidenkin lantio ei aivan mahtunut heilumaan pitkospuiden välillä...

 Zurich Parcoursvita

Viimeisenä Haute-Nendazin päivänä päätin bissejen tulleen jo turhankin tutuiksi ja suuntasin eri suuntaan kuin yleensä eli kohti Isérablesin kylää. Ilmeisesti tämä reitti ei ole läheskään yhtä suosittu kuin ylempänä kulkevat bisset, sillä reitti oli bisseihin & niiden yhteyspolkuihin verrattuna huomattavasti huonommin opastettu - tosin tässä voitaneen pohtia kumpi onkaan syy ja kumpi seuraus! Kerran onnistuin reitiltä eksymään (tie vain loppui yht'äkkiä), mutta mukana olleen kartan ansiosta oikea reitti löytyi jälleen.

Aprikoosipuita Condéminesin niityillä

Hetkellistä eksyksissä olemista lukuunottamatta menoreitti Isérablesiin sujui helposti, ja mitä olisikaan voinut muuta olettaa kun puolivälin jyrkkää laskua lukuunottamatta tie oli jo tasainen tai loivasti alamäkeen viettävä. Tästä saattoikin jo päätellä paluumatkan olevan ylämäkeen puskemista... Nousu kuitenkin hoitui kerralla heti Isérablesin jälkeen: lähes 400m nousua vajaan kilsan matkalla sai puuskuttamaan pahan kerran, ja jalat tuntuivat jokseenkin horjuvilta kun jälleen maaston puolesta pystyi etenemään juosten. Loppumatka oli kuitenkin suht' tasaista tai jopa lievää alamäkeä, eli tuota pahaa nousua lukuunottamatta reitti oli varsin miellyttävä juostava.

 Näkymä tieltä alas vajaa kilometri alempana sijaitsevaan laaksoon

Kotiin takaisin ajaessa pysähdyttiin Reimsiin yöksi. Jo menomatkalla Reimsin läpi ajaessa huomasin kaupungissa olevan useammankin suuren shampanjamerkin viinikellarin. Koska aikaa ei tälläkään kertaa varsinaiseen kellarivierailuun ollut, laitoin kellon soimaan kuudelta ja muiden jäädessä nukkumaan lähdin tutkimaan Reimsia jalkaisin.

Sunnuntaiaamuna olikin rauhallista juosta. Katujen ollessa tyhjiä oli mukava pysähdellä kuvaamaan vaikka keskelle tietä, ja omaa tahtia sai edetä täysin rauhassa. Aamulenkit vieraassa kaupungissa ovatkin minun mielestäni mitä parhain tapa tutustua paikkoihin - kunhan vain se kartta on mukana!

Kohti korkeuksia!

Sekä mies että minä nautimme mäkien kipuamisesta, joten Sveitsin loman tavoitteena olikin rentoutumisen lisäksi päästä vuorille kävelemään ja nauttimaan maisemista sekä puhtaasta vuoristoilmasta. Säät onneksi suosivat tätä tavoitetta joten ulkoiltua tuli taas vähintään riittävästi.

Mökkimme sijaitsi Haute-Nendazin kylässä 1400m korkeudessa. Kylää ympäröivät (laskettelurinteiden lisäksi) vuoren rinnettä kiertävät bisset eli vanhat kastelukanavat viereisine kävelyreitteineen. Osa bisseistä oli jo käytöstä poistuneita, mutta osassa virtaavaa vettä käytettiin edelleen laakson viljelyksien kasteluun.

Bisse de Saxon

Bissejä tulikin kierrettyä. Reitit olivat helppokulkuisia, jos nyt lumipeitteiset osuudet jätetään huomiotta, sekä hyvin merkittyjä. Lisäksi eri korkeudella kulkevia bissejä yhdisti tiheä polkuverkosto eli yhtä ja samaa bisseä ei tarvinnut kulkea vaan reittejä pystyi yhdistelemään ilman metsässä rämpimistä.

 

Tracouetin huipulla

Huipulle asti ei tosin bissejä kävellen päässyt, eli välillä jouduttiin turvautumaan enemmänkin niihin pienempiin polkuihin. Se myös kannatti, sillä maisemat olivat upeat! Vaikka laskettelua on juurikaan ymmärrä, niin kyllä noissa maisemissa kelpaisi talvellakin oleilla: mies voisi hoitaa lasketteluosuuden ja minä keskittyä rinnekahviloissa istuskeluun ja lasten kanssa pulkkamäessä laskemiseen.

Aavistuksen lavastettu kuva Lac de Cleusonin padolla: vaikka kaide tukevalta tuntuikin, niin todellakaan en siihen rennosti nojaillut - takana odottaa sadan metrin pudotus. 

Tällä reissulla meillä oli lastenvahdit mukana, eli vanhempieni ansiosta mies ja minä päästiin päivittäin patikoimaan ilman lapsia. Välillä mukana reissussa olivat isäni ja pikkusiskoni, välillä oltiin liikkeellä ihan kahdestaan. Lac de Cleusonin keikan teimme kahden, ja ehkä hyvä niin: vanhemmille polville eivät jyrkät rinteet olisi olleet enää niitä helpoimpia kuljettavia, ja ehkä vanhemmassa päässä olisi ollut myös järkeä enemmän ja lumen osittain peittämän Bisse Chervén olisi joutunut jättämään väliin.

Jaa. Ja mitenkähän tästä pääsisi turvallisesti eteenpäin?

Tämä Bisse Chervén keikka oli meillä suunnitteilla koko viikon, mutta pilvisen sään takia pääsimme sinne vasta viimeisenä mahdollisena päivänä eli torstaina. Menomatka Lac de Cleusonin padolle & padon takaiselle järvelle sujui helposti, mutta paluumatka ylempänä kiertävää Bisse Chervéa pitkin olikin jo toinen juttu...

Lac de Cleuson

Tuolla polulla järkevä ihminen olisi ehkä jo ensimmäisen kinoksen kohdalla kääntynyt ja palannut tuloreittiään takaisin, mutta meidän puskettuamme nietoksesta läpi ei paluuta enää ollut. Jokaisesta lumikohdasta selvittyämme toivoimme sen olevan viimeinen, mutta aina vain mutkan takaa paljastui uusia lumen peittämiä pätkiä - vasta Bisseltä alas laskeutuessamme jäi lumi takse ja kulku helpottui.

Jes, nyt enää tunti alamäkeen eli lunta ei enää lainkaan tiedossa!

Lomaviikollamme ei ilmeisesti muu Eurooppa lomaillut, joten rinteillä oli hyvin rauhallista ja hiljaista, juuri sitä mitä lähdimme hakemaan. Myöhemminkin kesällä voin kyllä tuota paikkaa suositella - rinteille mahtuu enemmänkin ihmisiä, ja ehkäpä polkuja olisi helpompi koluta ilman sitä lumipeitettä :)

Kesän tuntua

 Perinteiseen tyyliin (kai jo kaksi vuotta putkeen on perinne?) tämä alkukesän loma vietettiin korkeanpaikan leirillä. Vuosi sitten käytiin valloittamassa Englannin korkeimmat huiput, tänä vuonna samoiltiin Alppien rinteitä. Ennen  matkaa kuvittelin meidät lomaa ajatellessani laulamaan ja tanssimaan alppiniityille Julie Andrews'n tyylin, mutta koska tapahtumateivät sijoitu toukokuun lopun Sveitsiin niin hameissa tanssahtelun sijasta päästiin kahlaamaan housut jalassa lumihankeen.

Matkalle mukaan lähti luonnollisesti myös käsityöpussi. Kaksi päivää autossa per suunta, hulluksihan sitä tulisi ilman mitään tekemistä! Tämä Isabell Kraemerin malli olikin autokäsitöiden parhaimmistoa: ohut pitsilanka ja helppo malli, eli keskeneräinen työ ei hiosta sylissä, silmukoita ei tarvitse koko ajan olla laskemassa mutta raidat tuovat kuitenkin hitusen mielenkiintoa työhön.

...a hint of summer by Isabell Kraemer

Debbie Bliss Rialto Lace (vihreä), 60 g ja Manos del Uruguay Lace (vaaleanpunainen), 50 g

Valmis paita ei siis paina juuri mitään eli täydellinen kesäneule. Tai miksei myös talvineule trikoopuseroiden kanssa käytettäväksi, sillä yllättävän paljon tuo pitsilankakin lämmittää - lumisella kuvauspaikalla (Thyon 2000) pusero oli nimittäin valtosan ajasta nuhaisella pojalla lisälämmikkeenä.

Yksinkertaisuudessaan aivan loistava malli! Syksymmälle onkin jo suunnitteilla ...a hint of winter tummemmista väreistä ja pitkillä hihoilla toteutettuna.

Karkkipusero

Huhtikuun lopun Knit'n'Natterissa ystävällinen kanssaneuloja vihjaisi erään aloittelevan suunnittelijan tarjoavan tiettyjä ohjeitaan ilmaiseksi, mikäli aloittaa projektin samantien.

Kotiin pääsyäni siis haukkana Ravelryyn sisälle ja Penny Candy Tee jonoon. Seuraavana päivänä odottikin postilaatikossa tarjous ilmaisohjeesta - mikäs siinä, kelpaa minulle. Sopimuksen mukaan loin projektisivun samantien, mutta itse työn aloitus joutui (sovitusti toki) odottamaan muutaman päivän, aivan kaikkia tarvittavia lankoja kun ei laatikosta valmiina löytynyt.

Ohje oli selkeä ja hyvin kirjoitettu - jos samalta suunnittelijalta tulee muita kiinnistavia malleja, niin varmasti tulen ostamaan. Ohutta sukkalankaa jaksoi myös tikuttaa hyvin, kun työssä oli vaihtelua: pusero aloitettiin helman pitsineuleesta, jatkui vartalon raitaosuudella ja päättyi kauluksen pitsiin. Kun vielä punainen lanka oli eläväpintaista, teki aina vain mieli neuloa se seuraava raitapari... 

Penny Candy Tee by Jenjoyce Design
koko 32''

Opal 4-ply, n. 10 g (tummanvihreä)

Garnstudio Drops Baby Merino, 40 g (vaaleanvihreä)

Patons UK Fairytale Dreamtime 3ply, 75 g (valkea)

Sparkleduck Galaxy, 75 g (punainen)

Puseron ainoa miinuspuoli oli useasta värinvaihdosta johtuva tuhoton päättelyurakka. Olenkohan koskaan maininnut, ettei langanpäiden päättely suinkaan ole suosikkipuuhaani? Seuraavat Penny Candyt (kyllä, sunnitelmissa on useampikin tämän puseron neulonta) teenkin laiskuuttani kaksivärisinä. 

KC junior

Oman Kynance Coven jälkeen teki mieli tehdä lähes samoilla vauhdeilla lapsille samanlaiset. Lankalaatikosta löytyi alunperin muuhun työhön ajateltua puuvillalankaa, joten ensimmäiseksi pääsi puikoille pojan KC junior.

Kokona XS, mutta koska tiheys on jonkin verran ohjetiheyttä suurempi (tässä puserossa 24 silmukkaa per 10 cm) oli tuloksena 7-vuotiaan päälle sopiva paita.

Koska langat oli tosiaan hankittu toista projektia silmällä pitäen, kävi hihoissa vanhanaikaisesti ja tummansininen lanka loppui kesken. Hätä keinot keksii, eli tässä tapauksessa pääväreillä hihat t-paita -mittaan, ja loppu hiha täysmittaiseksi (ja jopa hieman ylikin) korostusvärillä. Oranssia olisi hihaan joka tapauksessa tullut, nyt vain tuli hieman alkuperäistä suunnitelmaa enemmän.

Kavennuksia ja levennyksiä ei pikkupojan puseroon tarvittu, eli vartalo oli vain suoraa tasaista neuletta. Muuten puseron onkin täysin ohjeiden mukaan neulottu - jokohan edellisessä Kynance Cove -postauksessa ylistin ohjetta tarpeeksi? Edelleen siis ehkä paras neuleohje ikinä. 

KC junior/KC [Kynance Cove] by Isabell Kraemer

Rowan Siena 4ply: oranssi 75g, turkoosi 110g ja navy 70g

Lunneja!

Lunnisaarella vierailuun tarjoutui odottamaton tilaisuus, kun vappuviikonlopuksi saapuneet vieraat innostuivat Walesin päiväreissusta yllättävän helposti. Sunnuntaiaamuna siis herätys viideltä, eväät reppuun ja matkaan.

Matkalla oli tosin vielä soitettava varmistuspuhelu lauttafirmaan - kaikki ok, lautat kulkisivat. Kun vielä parkkipaikalla vahvistettiin tilaakin lautoilla vielä olevan, niin mieli oli vähintään yhtä kirkas kuin sää. 

Seuraavaan lähtevään lauttaan ei tosin koko meidän seurueemme mahtunut (4 aikuista + kuusi lasta), joten reilu tunti odoteltiin rannassa aarteita etsien ja lounaseväitä syöden. 11.45 saapui laiva laituriin, kymmenen minuuttia odoteltiin laivaan pääsyä (sangen huteralla laiturilla, jos saan huomauttaa!) ja 12.00 startattiin viimeiselle etapille ennen Skomeria.

Jo matkalla nähtiin lunneja, ja vieläpä lähempää kuin muinaisella opiskelijaporukan Huippuvuori-reissulla. Mahtavaa, tuossa vaiheessa jo varmistui reissun onnistuminen eli lunnien bongaus! 

Aikaa Skomerilla oli reilusti, liki 4.5 tuntia joten reippaasti lähdettiin kiertämään saarta ympäri. Rannasta sisemmäksi saarta patikoidessamme ei lunneja enää näkynyt mutta lokkeja kylläkin, samoin kuin joka puolella loikkivia kaneja. Nämä kanit ovatkin syöneet Skomerin sangen rei'ikkääksi joten sekä eroosion että linnunpesien tuhoamisen välttämiseksi (linnut omineet pesäkäyttöön entisiä kaninpesiä) saarella sai liikkua ainoastaan merkityillä poluilla.

 

Parin tunnin patikoinnin ja useamman evästauon jälkeen saavuttiin The Wickille eli saaren parhaalle lunnientarkkailupaikalle. Saapumisinfon pitänyt opas puhui totta; lunnit tepastelivat ihmisistä välittämättä kallion reunamilla ja poluilla, joten lintuja pääsi tarkkailemaan aivan läheltä.Välillä jopa turhan läheltä, sillä lunnit eivät todellakana väistäneet jos ihminen oli linnun mielestä hänen reitillään. Pieni lintu mutta voimakas nokka, joten parempi lähteä alta pois.

Pieni lintubongarini sanoin; kaikkein paras päivä ikinä! Poika ei olisikaan halunnut saarelta pois lähteä, joten sovittiin jo ensi kesäksi oma kahdenkeskinen uusintareissu. Tuolloin lähdettäisiin pidemmäksi aikaa ja yövyttäisiin Old Farmilla - tuolloin päästäisiin ehkä näkemään myös pikkuliitäjiä ihan elävinä eikä pelkkinä luurankoina.

Aivan huippupäivä!